Usein salaliittoteoriassa on keskeisenä jokin poliittinen ulottuvuus. Ajatellaan, että on olemassa jokin harmaa eminenssi, joka esiripun takaa tekee kaikenlaisia ratkaisuja kansalaisten pään menoksi. Demokratia ja instituutiot ovat vain jonkinlainen kulissi, eivätkä todelliset vallanpitäjät ole heitä, keitä luulemme heidän olevan. Lisäksi tiedettä, tietoa ja tietoa tuottavia auktoriteetteja pidetään lähtökohtaisesti epäilyttävinä ja epäluotettavina.

Ne koskevat kolmea isoa, hyvin poliittista asiakokonaisuutta: globaali muuttoliike, ilmastonmuutos sekä erinäköiset geopoliittiset kriisit ja konfliktit. Lähes kaikki salaliittoteoriat kytkeytyvät tavalla tai toisella näihin.

Eräs esimerkki salaliittoteoriasta on syvä valtio eli deep state. Se lähtee ajatuksesta, että henkilöt, joita ei ole valittu vaaleilla, kuten erilaiset virkamiehet, pääsevät ohittamaan demokraattisen päätöksenteon ja päättämään vaikka sellaisista asioista kuin Suomen Nato-jäsenyys tai keitä al-Holin leiriltä haettiin Suomeen.

Nyt pandemia-ajassa korostuvat myös lääketieteelliset teoriat. Kuka pandemian on aiheuttanut ja miksi, miten sitä hoidetaan ja millaiset tavoitteet taustalla ovat?

Kriisit synnyttävät aina salaliittoteorioita. Helposti usein unohtuu, että salaliittoteoriat pyrkivät myös erityisesti luomaan kriisiä. Salaliittoteoretisoinnin ensimmäisiä vaiheita on nimenomaan pyrkiä osoittamaan, että kriisi on nyt käsillä. On hirveä kiire, panokset ovat todella korkeat ja ihan kohta käy todella huonosti, ellei tehdä jotain radikaalia muutosta ihan saman tien. Eli salaliittoteoriat myös tuovat kriisejä mukanaan.

Se on muuttanut isoa kuvaa todella paljon. Salaliittoteorioiden keskeinen vaikutustapa on yrittää saada haltuun mediatilaa. Sitä saadakseen niiden on pystyttävä reagoimaan johonkin päivänpolttavaan asiaan, jossa salaliittoteoria oletettavasti näyttäytyy ja pystyä vakuuttamaan sen merkittävyydestä. Varsinkin valtavirtaisessa mediassa tilan saaminen on tavallisesti haaste, koska median kiinnostus asioihin on usein lyhyt, tapahtumat vaihtuvat päivästä toiseen. Sitten kun on päivästä, viikosta, kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen samoina jatkuvia aiheita, kuten pandemia, ajankohtaisuudella argumentointi muuttuu huomattavasti helpommaksi. Salaliittoteoreetikot voivat esittää osallistuvansa ihan vain tähän normaaliin julkiseen keskusteluun, mistä kaikki muutkin puhuvat ja ujuttaa joukkoon salaliittoteoreettisia väittämiä.

Ne, jotka pyrkivät käyttämään salaliittoteorioita edukseen, pyrkivät usein valtavirtaistamaan teorian keskeisiä väittämiä. Niin sanotun syvän pään salaliittoteorialle, kuten että koronarokotteessa on 5G-mikrosiru, jonka kautta ihmisiä voi seurata, ei ole helppo saada kannattajia. Siitä tulee ennemminkin hauskaa huumoria tai kauhistelun aihe.

Mutta teoriasta on sellaisiakin muotoiluja, joita voi esittää julkisessa tilassa ilman, että saa yhtä helposti pilkkaa. Eli että rokote tekeekin jotain muuta kuin mitä sanotaan. Esimerkki tästä on sanapari ”kokeellinen rokote”. Eli koska rokote kehitettiin niin nopeasti, siinä on muka vielä mieletön määrä asioita, joista emme lainkaan tiedä, miten ne toimivat ja ihmisiä käytetään koekaniineina.

Tämä on salaliittoteoretisointia, joka on muokattu sellaiseen muotoon, että sillä voidaan järjestää näkyvyyttä valtavirtaisessa mediassa. Ihmiset lähtevät myös tutkimaan sitä, koska rokotteesta on olemassa myös jonkin verran asioita, joita ei tiedetä. Tämä salaliitoteoria ei ole ollenkaan yhtä helposti kumottavissa kuin se 5G. ”Kokeellinen rokote” herättää ihmisissä pelkoa ja epäluottamusta. Silloin heidän ei välttämättä tarvitse uskoa mihinkään tiettyyn asiaan, vaan he ovat niin huolestuneita, etteivät oikein pysty uskomaan yhtään mihinkään. Tavoite on silloin jo saavutettu.

Tämän kaltaisina ilmenevät ne oikeasti vakavat ja vaaralliset salaliittoteoriat ja niiden johdannaiset. Ne on yleensä liudennettu tällä tavalla varsin epämääräisiksi. Erinäköiset tahot voivat sitten lähteä kehittämään niitä parhaaksi näkemäänsä suuntaan.

Kyllä tämä on hyvin erityistä aikaa. Salaliittoteorioilla on aivan erilainen rooli kuin vielä koskaan aikaisemmin johtuen paljolti mediatilan murroksesta: sosiaalisen median noususta, journalistisen median portinvartijaroolin kaventumisesta ja erilaisista vastamedioista.

Se, että salaliittoteorioita on olemassa, ei ole uutta, eikä ehkä niiden määräkään. Uutta on, miten iso osa ihmisistä elää niin, että heidän uutisvirrassaan on jatkuvasti salaliittoteorioita – puhumattakaan niistä, joiden uutisvirrasta merkittävän osan muodostavat salaliittoteoreettisesti kehystetyt väittämät, uutisaiheet ja otsikot.

Salaliittoteoriat olivat aiemmin monella tapaa myös aika erilaisia. Esimerkiksi JFK:n murhaan tai syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin liittyvissä salaliitoteorioissa ideana oli kaivaa todistusaineistoa, tietoa, jota ei ole muualla käsitelty. Vaikka osa siitä oli kyseenalaista ja tietojen merkitystä paisutettiin, edettiin kuitenkin jonkinlaisen tiedonintressin kautta.

Uuden ajan salaliittoteoretisoinnissa, josta äärimmäisen hyvä esimerkki on mielestäni Yhdysvaltojen vaalivilppikohu, ei lähdetä edes osoittamaan todistusaineistoa. Sanotaan vain, että me olemme hyviä tyyppejä ja teidän puolellanne, ja nämä ihmiset tässä ovat teidän vihollisianne ja aikovat ottaa teiltä vallan pois. Että luottakaa meihin, me tiedämme. Ei ole mitään yksityiskohtaisia salaliittoteoreettisia väittämiä, ainoastaan väite, että vaaleissa huijattiin.

On esimerkiksi puhuttu totuudenjälkeisestä ajasta ja faktojen merkityksen muutoksesta päätöksenteossa sekä varsinkin muutoksesta siinä, miten suhtaudumme täysin vailla todellisuuspohjaa olevien väittämien läpipääsemiseen. Nämä ovat niitä isoja riskejä.

Se, että ihmiset uskovat salaliittoteorioita ja toimivat niiden mukaan, ei ole ainoa tai edes välttämättä keskeinen uhka. Uhkana on, että jos vailla todellisuuspohjaa olevilla väittämillä saa huomiota paljon enemmän kuin monesti aika kuivilla faktoilla – toisaalta ja toisaalta –, faktojen rooli esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa heikkenee. Niidenkin, joilla on faktat hallussa, täytyy alkaa kehystää politiikkaansa vahvojen tunteiden kautta, polarisoivalla tavalla.

Salaliittoteoriakeskustelujen yksi ongelma on, että salaliittoteoria-käsite pitää sisällään todella erinäköistä toimintaa. Taustalla voi olla poliittisia intressejä, jotka kytkeytyvät ihmisiä jo muutenkin huolestuttaviin asioihin, kuten ilmastonmuutos. Voi olla taloudellisia intressejä. Salaliittoteorioilla voi tienata, ja niillä voi saada seuraajia, huomiota ja mainetta vaikkapa Youtubessa. Taustalla voi olla myös valtiojohtoista informaatiokampanjointia epävakauden aiheuttamiseksi ja polarisaation lisäämiseksi.

Sitten on ironista toimintaa, jossa tehdään vain jotain kreisiä materiaalia, jolle voi nauraa. Sitä jaetaan jollekin porukalle, jolla tiedetään olevan vahvoja, huonosti perusteltuja poliittisia näkemyksiä. Sohaistaan hupimielessä muurahaispesää. Tämä on monen ihmisen harrastus.

Usein kaikki lähtee liikkeelle halusta vastustaa poliitikkoja, kehityskulkuja ja toiminnan logiikoita, joka näyttäytyvät itselle pelottavina, huolestuttavina tai haitallisina. Olivat ne sitten taloudellisia, poliittisia tai arvopohjaisia identiteetti-intressejä.

Tällaiselle on todella vaikea olla immuuni, varsinkin silloin, kun salaliittoteoriat eivät ole näitä 5G-versioita, vaan potentiaalisesti hyväksyttävään poliittiseen jargoniin verhottuja teorioita, kuten rokotteen kokeellisuus.

Jos puhutaan asialle omistautuneista salaliittoteoriayhteisöistä, niissä on iso merkitys yhteisöön kuulumisen tunteella. Niihin kytkeytyy paljon samanlaisia piirteitä kuin uskonnollisiin kultteihin ja lahkoihin.

Helpoin tapa tunnistaa jokin salaliittoteoriaksi on ei niinkään siitä, mihin siinä uskotaan vaan mihin ei uskota tai luoteta. Ei uskota yleensä luotettavina pidettyihin tahoihin, kuten tutkijoihin, arvostettuihin medialähteisiin tai muihin tiedontuottamisen auktoriteetteihin, vaan väitetään, että nämä tahot pyrkivät valehtelemaan ja johtamaan harhaan, vehkeilemään väitteen esittäjiä vastaan. Se on avain salaliittoteorian tunnistamiseen.