Kun vaihdoin joitain vuosia sitten kirjoittamisen ääneen, tutustuin Olvi-mieheen. Et ole ehkä kuullut hänestä, mutta olet taatusti kuullut häntä. Olvi-mies on se matalaääninen mies, joka kutsutaan paikalle, kun tahdotaan myydä olutta, moottoriöljyä, henkilöautoja, miestenvaatteita ja toimintaelokuvia.

Oikeastaan Olvi-mies sopii kaikkeen, missä tarvitaan äärimmäistä vakuuttavuutta. Myytiin sitten Tupla-­patukoita, asuntolainajärjestelyjä tai hienoja ajatuksia, ei kuin Olvi-mies studioon, mikki päälle, vähän kaikua peliin ja eiköhän riman ylittäminen ollut siinä.

Kun olin töissä aikakauslehdessä, muuttumattomana totuutena pidettiin sitä, että myyvin asia lehden kannessa on leveästi hymyilevä, lukijaa silmiin katsova, nuori ja valkoinen nainen. Näin toimittiin, vaikka loppujen lopuksi tutkittua tai testattua tietoa oli yllättävän vähän. En pystynyt koskaan olemaan varma siitä, perustuivatko markkinoinnin valinnat vahvaan kokemuksen rakentamaan intuitioon vaiko vain vinoutuneisiin stereotypioihin ja sattumanvaraiseen fiilistelyyn.

Olvi-miehet ja muotilehtien valokuvamallit ovat huippuammattilaisia, joiden arvo on siinä, että heidän kanssaan kaikki on helpompaa. Usein helpoimmat ratkaisut vain sattuvat pönkittämään normeja eniten.

Olen oppinut, että ihmisillä on aika paljon sanottavaa äänestä. Monen mielestä maailman merkittäviin epäkohtiin lasketaan vaikka se, että nuoret naiset käyttävät ääntään vääriin, heidän intonaationsa on väärä ja he nauravat väärin.

Viime vuosina Yhdysvalloissa tunteita on kuohuttanut erityisesti niin sanottu vocal fry, naisilla yleistynyt äänen narina etenkin lauseiden loppua kohden. (Sitä ennen Yhdysvalloissa rakastettiin vihata nuorten naisten nousevaa intonaatiota lauseiden lopussa. Naisten liikkumavara on siis tässäkin yksi helvetin temppurata.)

Äänen taika on, että se johdattaa meidät usein jonkun tiedostamattoman pariin. Se tarkoittaa myös sitä, että teemme jatkuvasti muiden äänistä valtavasti oletuksia, joita emme itse edes havaitse.

Kun Anu Eskelinen tutki gradussaan äänen narinaa, hän kirjoitti, että Amerikassa korkea puhekorkeus on – erityisesti miehillä – liitetty pätevyyteen, korkeaan sosiaaliseen asemaan ja johtoasemaan. Suomessa taas suositaan pikemminkin matalaa puhekorkeutta, joka yhdistetään luotettavuuteen ja pätevyyteen.

Kun mieltymykset muuttuvat ajassa, muuttuvat myös äänet. Australiassa naiset puhuvat nykyään selvästi matalammalla äänellä kuin 1950-luvulla. Kaliforniassa taas miehet ovat alkaneet puhua nousevalla intonaatiolla.

Eräässä This American Life -ohjelman jaksossa toimittaja Ira Glass luki viestejä, joita kuulijat lähettivät heille naispuolisten työntekijöiden äänistä, erityisesti näiden hirveästä vocal frysta. Kommenteista pystyi tekemään päätelmän: harva enää kehtaa ruotia ääneen muiden ulkonäköä, mutta äänen suhteen sokka on irti. Ehkä se johtuu siitä, että uskomme oikeanlaisen äänen olevan objektiivisesti määriteltävissä. Tosin perustelujakaan ei aina tarvita.

Yleensä ihmisiä hävettää tunnustaa ennakkoluulonsa, mutta moni kertoo iloisella avoimuudella, ettei ”vain voi sille mitään”, että saa inhon väreitä toisen äänestä.

Kun urheilutoimittaja Vicki Sparksista tuli brittitelevision ensimmäinen nainen jalkapallon mm-kisojen kommentaattorina, häntä arvosteltiin liian korkeasta äänestä. Eräs entinen pelaaja kuittasi, että hän nyt vain yksinkertaisesti piti ”miesten äänistä” enemmän silloin, kun katsoi jalkapalloa.

Julkisuudessa esiintyvät joutuvat usein kovettamaan itsensä suhteessa ulkonäkönsä kommentointiin. Äänen kommentoinnin edessä olo on suojaton. Joku siis nollaa koko ammatitaitosi, koska äänesi on jo lähtökohtaisesti vääränlainen. Selvä homma, mikäs siinä sitten, pidänpäs pääni jatkossa kiinni!

Kun koulutuksissa kannustan ihmisiä arvostamaan omaa ääntään, tunnen olevani pyhällä asialla. Oman äänen löytäminen on vaikea prosessi. Joskus ihmisten armottomuus omaa ääntään kohtaan saa sydämeni särkymään.

Etenkin niille nuorille naisille, jotka ovat muille liikaa vain puhumalla omalla äänellään, sanon: vallankumous vienee aikansa, mutta siihen asti pelkkä nuorena naisena oleminen aiheuttaa muissa sellaista tunnemylläkkää, että siinä ei kai auta kuin saatanallinen mindfulness ja vanheneminen.

Veera Luoma-aho on eheytynyt oman äänensä vihaaja.