Kun tuoreessa kuningatar Elisabet II:n sitkeyttä ihastelevassa tv-dokumentissa selostetaan, että tehtäviä on alettu siirtää nuoremmalle sukupolvelle ja kuviin astelee kaksi harmaapäistä hahmoa, prinssi Charles ja hänen iätön äitinsä, viriää tahatonta komiikkaa.

Charles oli kolmen vanha, kun hänen 24-vuotiaasta äidistään tuli kuningatar ja esikoispojasta kruununperillinen. Samaa numero ykkösen jonotuslappua hän pitelee yhä, yli 66 vuotta myöhemmin. Aina kun jokin ennätysten vuosimäärä tulee täyteen – pisimpään kruunua odotellut, kauimmin Walesin prinssinä viipynyt – pohditaan samoja kysymyksiä.

Millainen hallitsija Charlesista tulee? Vastaus alkaa olla aina vain myönteisempi: rento, tasapainoinen, kompleksejaan karistanut, lopultakin aikuinen. Hovin sisältä joku määritteli: älykkäämpi kuin luulette, lukeneempi kuin tiedätte, valmistautuneempi kuin voitte arvatakaan.

Toiset taas ennakoivat, että Charlesin on vaikea muuttaa tapojaan ja vuosikymmenien mittaan muovautunutta rooliaan. Hänestä tulee kaikkeen sekaantuva hallitsija, joka ei malta pysytellä hiljaa ja politikoimatta kuten kuninkaan kuuluisi.

Hänellä on tapana reagoida nopeasti ja ärhäkästi, varsinkin jos sivutaan hänelle tärkeitä asioita: ympäristöä, luomuviljelyä, öljyn ylivaltaa, arkkitehtuuria, lääkkeiden liikakäyttöä. Sen pitää muuttua.

Charlesia pidetään Britannian parhaiten informoituna lobbarina, joka on saanut tutustua kuningattaren tärkeisiin papereihin vuosikymmenien ajan. Kruununperijällä ei ole perustuslaillista roolia, mutta Charlesilla on kulisseissa ollut ikään kuin salainen veto-oikeus: hän pommittaa virkamiehiä ja ministereitä muistioilla, kannanotoilla ja myllykirjeillä.

– Tähän asemaan syntymiselläni täytyy olla jokin tarkoitus. En halua, että lapsenlapseni tulevat sanomaan, että miksi hitossa että tehneet mitään!

Näin Charles sanoi jo 40 vuotta sitten. Samoja lauseita toistavat ilmastonmuutoksen herättämät nyt.

Viisi vuotta sitten Charles alkoi saada valtiolta eläkettä palveluvuosiltaan armeijassa, 110 puntaa 15 senttiä viikossa. Hän ohjasi eläkkeensä lahjoitettavaksi vanhusten tukeen.

Pilkkaavien uusien ”elämäkertojen” edessä Charles on yhtä aseeton kuin silloin, kun prinsessa Diana markkinoi avioliiton kaaduttua medialle ajatusta siitä, että Charles on huono isä.

Se ei pitänyt paikkaansa, mutta kruununperillisellä ei ollut keinoja kumota syytöstä ja väärinkäsityksiä. Pojat olivat Dianan ase, eikä hän kaihtanut käyttää sitä.

Ei prinssi voinut tarjota ikuistettavaksi sellaista läheisyyttä ja hupsuttelua poikien kanssa kuin Diana voi. Yksityisesti Charles oli lämmin ja rakastava, julkisesti roolinsa ja protokollan vanki, etäinenkin, töihinsä keskittynyt. Hän halusi vaikuttaa maailmaan, ja usein perhe ja ystävät jäivät vähemmälle.

Onnettomana hän totesi, että turvamiehistä tulee pojille isähahmoja, he pelaavat futista ja peuhaavat tyynysotaa poikien kanssa.

Lue koko juttu Avusta 46/2018!