Lähdin Porista niin nuorena, että tärkeimmät opit ovat maailmalta – mutta kyllä ­siinä oma havinansa on, kun käyn moikkaamassa äitiä ja pikkusysteriä. Porissa täytyy tehdä perkeleesti hommia pärjätäkseen. Se on aika karu ja armotonkin kaupunki.

Meri merkitsee minulle muistoja ja rauhoittavaa elementtiä. Olisi vaikeaa asua sisämaassa. Siskon mies on merikapteenina rahtilaivalla ja on houkutellut, että tule nyt heittämään yksi reissu, mutta olen saanut seilaamisesta sen, mitä piti.

Suosio ei välttämättä ole vain hyvä juttu Suomen kaltaisessa maassa, ainakaan jos on niin impulsiivinen kuin minä. On tullut tehtyä myös tyhmyyksiä. Toisaalta on kiva olla aito ja vähän dille.

Hurjimman huuman aikaan oltiin kuin aikakapselissa: että "jaha, tänään tämmöistä, mitähän seuraavaksi". 1980-luvulla monella bändillä meni Suomessa niin lujaa, ettei asioita tajunnut kuin jälkeenpäin. Elettiin hetkessä.

Dingo on opettanut myös sitkeyttä. ­Esimerkiksi se, että nyt ollaan lähdössä kiertueelle, ei ollut todellakaan helppo nakki. Minulle oli silti selvää, ettei anneta periksi. Liika tyytyväisyys tappaa kehityksen.

Ikääntyä voi tyylikkäästi tai heittämällä ihan lekkeriksi. Onhan tämä tsemppaamista ruokavalioiden ja muun kanssa, ­että pysyy jossain kuosissa.

Parisuhteista en ole oppinut mitään! Tai no, toivottavasti olen, koska ne ovat loputon suo ja ikuista oppimista. Aiemmissa liitoissani olin ehkä turhan omavaltainen ja jopa­ ­itsekäs.

Alkoholiin on nykyisin aika maltillinen suhde. Huonoin vaihe oli avioliiton päättymisen jälkeen, ja se näkyi myös uralla. Pyydän yhä anteeksi ylilyöntejä ja loukkauksia, joita silloin tapahtui. Nyt rajat ovat löytyneet ja niihin kuuluu, että väkevät juomat eivät putoa enää. Joskus voin ottaa muutaman lasin viiniä.

Päihteistä puheen ollen: kyllä ne kuuluvat edelleen musiikkimaailmaan. Viime vuoden isoilla keikkalavoilla havahduin siihen, että nuorempi artistipolvi vetää viinaa kovempaa kamaa – ja yleisemmin kuin ennen. Oma motto on aina ollut, että jos ei viski riitä, ei soita tässä orkesterissa.

Musiikkibisneksessä ollaan nyt paljon laskelmoivampia, ja hyvinkin tiukasti eri genrejen leireissä. Välillä näyttää, että uudet tekijät menevät ihan taskulaskin kourassa. Jos ei koskaan vain heittäydy ja tee, menettää jotain. Kilpailu on kovaa, ja sitä käydään kyynärpäät tanassa.

Jos olisin fiksu rahan suhteen, nyt ei ­tarvitsisi kuin ajella Aston Martinilla. Puolustukseksi voi sanoa, että kun on ­lähtöisin niukoista oloista, rahaa ei ole osannut käyttää eikä valita oikeita ihmisiä hoitamaan asioita.

Kuoleman jälkeen siirrytään jonnekin muualle. Olen lapsesta asti ollut vakuuttunut, että tämä ei ole ainoa tila, ja keskuudessamme on muutakin väkeä kuin se, ­mikä nyt näkyy.