Pekka Saurin kolumni: Paras mahdollinen yhteiskunta on se, missä me nyt elämme – kyllä, tämä Suomi-Finland  
Puheenaiheet
Pekka Saurin kolumni: Paras mahdollinen yhteiskunta on se, missä me nyt elämme – kyllä, tämä Suomi-Finland  
Filosofian tohtori Pekka Sauri kirjoittaa ensimmäisessä Avun kolumnissaan parhaasta mahdollisesta yhteiskunnasta. Se ei tarkoita, että joka iikka on alituisesti onnellinen, mutta ihmiset oppivat kaiken aikaa uutta.
5.1.2021
 |
Apu

Tunnustan: minulla oli piltistä pitäen epämääräinen, sinnikäs unelma täydellisestä maailmasta, jonka ihmiskunta jonakin kauniina päivänä saavuttaisi. Tiedättehän – yhteiskunta, jossa vallitsisi ikuinen rauha, leijonat ja lampaat märehtisivät ritirinnan viheriäisellä kedolla, kansalaiset lepäilisivät palmujen tai valmujen alla odottamassa, että rypäle tipahtaisi puusta suuhun kuin perustulo, ja auvo olisi rikkumaton.

En välttämättä odottanut, että tämä utopia saavutettaisiin minun elinaikanani, mutta ehkä lasteni tai lastenlasteni aikana. Sen eteen kannatti ponnistella. Nyt olen hapsieni harmaantuessa tajunnut, että olen elänyt totaalisen harhan vallassa ja asettanut päämäärän aivan liian etäälle, kauas horisontin tuolle puolen.

Paras mahdollinen yhteiskunta on nimittäin se, missä me nyt elämme. Kyllä, tämä Suomi-Finland.

"Elämän mieltä, merkitystä ja tarkoitusta sen sijaan kannattaa kaikin voimin tavoitella. Se loistaa pimeässäkin, ja sen myötä saattaa onnikin yllättää."

Antakaas kun selitän. En tietenkään tarkoita, ettei meidän parhaassa mahdollisessa yhteiskunnassamme olisi ratkaisemattomia ongelmia.

Totta kai ongelmia on aivan vilisemällä, isompia ja pienempiä, akuutimpia ja kroonisempia. Tuskin niitä tarvitsee luetella, kun osaatte luetella niitä itsekin aivan ulkomuistista.

Otetaan nyt kuitenkin muutama esimerkki. Tässä parhaassa mahdollisessa yhteiskunnassamme on eriarvoisuutta, masennusta ja itsemurhia, kiusaamista, vainoa ja pahoinpitelyä, ilmastonmuutos, lajien sukupuutto, alituista poliittista nokittelua milloin mistäkin todellisesta tai näennäisestä kiistakysymyksestä. Parastaikaa on valloillaan koronapandemia, jonka leviämisen torjuminen on aiheuttanut jos jonkinlaista hankaluutta.

Ongelmistaan ihmiskunta ei koskaan pääse eroon. Kun yksi ratkaistaan, tulee toinen tilalle. Täydellistä maailmaa ei koskaan saavuteta niin kauan kuin ihminen täällä elää fyysisenä ja psyykkisenä olentona.

Mutta paras mahdollinen yhteiskunta on sellainen, missä ihmiset oppivat kaiken aikaa uutta, keksivät parempaa teknologiaa, ilmaisevat näkemyksiään, kokemuksiaan ja ideoitaan vapaasti ja kenenkään estämättä ja keskustelevat keskenään kenenkään tai minkään rajoittamatta.

Se ei tarkoita, että joka iikka olisi alituisesti tyytyväinen oloonsa saati onnellinen. Onnea ei ihmisen ylipäätään kannata tavoitella. Se karkaa kyllä aina käsistämme ja haihtuu tietymättömiin, jos sen joskus luulemmekin saaneemme kiinni.

Elämän mieltä, merkitystä ja tarkoitusta sen sijaan kannattaa kaikin voimin tavoitella. Se loistaa pimeässäkin, ja sen myötä saattaa onnikin yllättää.

"Paras mahdollinen yhteiskunta on se, joka tekee mahdolliseksi löytää ratkaisut niin ihmiskuntaa kuin yksilöitä uhkaaviin ongelmiin."

Ajatusharjoitus saattaa olla hyödyksi: jos eläisin siinä täydellisessä maailmassa, käyttäytyisinkö kanssaihmisiäni kohtaan eri tavoin kuin käyttäydyn tässä nykyisessä, vajavaisessa maailmassa? Ja jos, mikä estää käyttäytymästä sillä tavoin jo nyt?

Paras mahdollinen yhteiskunta on se, joka tekee mahdolliseksi löytää ratkaisut niin ihmiskuntaa kuin yksilöitä uhkaaviin ongelmiin – nykyisiin, jotka jo tunnemme ja tuleviin, joista meillä ei vielä ole aavistustakaan. Se on juuri tämä Suomi. Jonakin kauniina päivänä tämä paras mahdollinen yhteiskunta kattaa koko pienen planeetan.

Mutta lue pieni präntti: sekään kaunis päivä ei takaa ihmiselle mitään autuasta onnelaa.

Kuuntele Pekka Saurin haastattelu Apinalaatikko-podcastissa

Apinalaatikon jaksuun ja lohtuun keskittyvässä jaksossa Pekka Sauri ihmettelee, kuinka hienosti olemme jaksaneet koronapandemiaa, joka ei tunnu loppuvan koskaan.

Sivistyneet suomalaiset ovat kuitenkin osoittaneet kestävänsä poikkeusoloja hienosti. Vaikka jupistaan, ollaan vastuullisia. 11.2.2021 ilmestyneen jakson lopussa käydään läpi käytännön vinkkejä koronan loppurutistuksesta selviytymiseen.

Kuuntele Spotifyssa!

Sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi suostumukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Muokkaa asetuksia evästeasetuksissa.

Päivitetty 16.2.2021

Kommentoi »