Jatka lausetta Karri "Paleface" Miettinen: Liikutun yleensä kyyneliin... kun 11-vuotias tyttäreni laulaa. Hänellä on mieletön soundi.
Minun olisi pitänyt syntyä 1970-luvulla Bronxissa.
Lapsuuteni sitkein haave oli, että minusta tulee kokki tai Supermies.
Teini-iässä inhosin erityisesti auktoriteetteja.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun jouduin kymmenvuotiaana pyörätuoliin. Minulla oli polyradikuliitti eli hermojuuritulehdus, Guillain-Barrén syndrooma. Paraneminen kesti puolitoista vuotta, mutta muita jälkiä ei jäänyt kuin se, että vasen kantapää on akilleenkantapääni.
Viimeksi nauroin makeasti, kun kuusivuotias tyttäreni kuvaili Elvistä: ”Se on se, jolla on päällä valkoista ja glitteriä, ja matala ääni.”
Viimeksi kiljuin riemusta, kun sain printterin toimimaan.
Viimeksi rakastuin somalialaiseen funkiin.
En enää rakasta laiskottelua.
Vihaposti ei enää ota pannuun
Kateellisena katson, kun vaimoni ompelee vaatteen. Se on käsittämätön taito: hän tekee tyhjästä kauniita, aineellisia asioita.
Häpeän syvästi lyhyttä pinnaani.
Kadun yhä joskus sitä, että en jaksanut opiskella enempää.
Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska hän uhkasi muiden turvallisuutta.
Pyydän anteeksi, että en jaksa aina keskittyä.
Join pääni täyteen, kun juhlimme ystävän häitä.
Ystäväni ihmettelevät minun kykyäni muistaa asioita.
En olisi eräästä ystävästäni uskonut, että hän uskoo salaliittoihin.
En enää nykyään suutu, kun luen vihapostia.
Mieluummin kuolen kuin äänestän populisteja.
Vapaamielisyys menee liian pitkälle, kun aletaan suvaita suvaitsemattomuutta.
Suomen olisi jo aika luopua NATO-haaveista.
Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin sille, joka kaataa Talebanin.
Maahanmuuttajille haluan sanoa: ”Muuttakaa tää maa!”
Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, ottaisin neuvon vakavasti.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, rakentaisin talon.
Antaisin puolet omaisuudestani, jos se saisi aikaan suuren muutoksen.
Antakaa minun edes kerran nukkua kymmeneen.
Jos elän yli satavuotiaaksi, räppään vähän käheämmällä äänellä.
