Professori, tasa-arvotutkija

”Suhtautumiseni toivoon ei ole kovin tyypillinen. En usko myönteisyydellä valeltuun, lässyttävään toivopuheeseen. Se lamaannuttaa ja passivoi meidät ja edesauttaa ongelmien säilymistä. Sanon nykyään, että lopetetaan toivon etsiminen ja puhutaan ongelmista ja siitä, mitä niille voi tehdä.

Meillä on ekokriisi ja eriarvoisuuden kriisi. Olemme kaikki vastuussa niistä, etenkin länsimaissa.

Meidän hyvinvointimme on otettu jonkun toisen selkänahasta. Siksi meidän täytyy luopua monenlaisista asioista, esimerkiksi eläinten kuluttamisesta. Tutkimusten mukaan kriisit vain syvenevät tulevaisuudessa.

Koulutuksen yhteiskunnallinen asema on muuttumassa merkittävästi. Koulutusjärjestelmän tavoitteet ja ihmiskuva ovat kaventuneet hämmennystä aiheuttavalla tavalla, ja koulun tarjoama tieto kaventuu tulevaisuudessa.

Olen huolissani siitä, miten lasten ja nuorten arvo koulutuksessa lasketaan siitä, kuinka työllistettäviä heistä voidaan tehdä. Kuka sellaista haluaa? Uskon, että osa nuorista reagoi asiaan.

Opettajan asema kyseenalaistetaan tulevaisuudessa vanhanaikaisena ammattina. Jo nyt esitetään vakavia puheenvuoroja siitä, miten opettajan pitää vetäytyä sivuun ja antaa tilaa teknologialle. En tiedä, opettaako meitä tulevaisuudessa opettaja vai tekoäly.

Yksi ongelmamme on se, että lähdemme vimmaisesti etsimään ratkaisuja ennen kuin ymmärrämme, mikä on ongelma. Ratkaisu on se, että sivistämme itseämme kriiseistä, joita on sekä olemassa että tulossa. Tulevaisuus on sellainen, millaiseksi me sen teemme. Meillä on nyt yhdestoista hetki tarttua toimeen.

Toivo tulee lopuksi. Se tulee toiminnan kautta.”

Lue myös: Professori Kristiina Brunila: "Yhteiskunnalliset ongelmat eivät ratkea, vaikka kaikki menisivät terapiaan”

Kirjallisuuden opettaja, oppikirjailija

”Suomi polarisoituu. Teen töitä lukemiseen kielteisesti suhtautuvien ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Huolestuttavaa ei ole se, että heidän määränsä on kasvussa, vaan se, miten erot hyvin ja huonosti pärjäävien välillä kasvavat.

Samalla olen huolissani siitä, ettei nuorilla ei ole paikkaa tai ääntä yhteiskunnassa. Meillä on paljon sukupolvia ylittävää köyhyyttä. On pelottavaa, että meille syntyy ihmisiä, jotka saavat syntymälahjana ulkopuolisuuden kokemuksen. Sellaisten tunteiden yleistyminen pitäisi saada pysähtymään.

Suomessa syntyy yhä vähemmän ihmisiä. Jokainen nuori suomalainen on ihmeellinen, harvinainen, äärimmäisen vaalittava olento. Se mitä meillä on, on nuoret. Suomen syntyvyys pienenee, ja jokainen nuori suomalainen on ihmeellinen, harvinainen, äärimmäisen vaalittava olento. Nuoret itse eivät tunne niin. Töissä tapaamani nuoret ajattelevat, etteivät he ole hyviä missään eivätkä minkään arvoisia.

Rahalla tästä ei selviä. Me emme voi ostaa tätä ongelmaa pois. Ongelmia voidaan ratkaista sillä, että nuorilla on mahdollisimman laajat sosiaaliset verkostot. Mitä vähemmän nuorella on lähellään turvallisia aikuisia, sitä vähemmän hänellä on mahdollisuuksia.

Meillä on myös lupaavia kehityssuuntia. Väki­valta on vähentynyt, ja ihmiset lukevat enemmän. Vaikka lukemisharrastus vähenee, tekstien parissa ollaan tekemisissä enemmän.

Ilmastonmuutos ja planeettamme kantokyky tulee vahvimmin määrittämään meidän suhdettamme tulevaisuuteen. Kun me emme saa sitä hallintaan niin kuin olisimme halunneet, se tarkoittaa kovia juttuja. Me emme ole vielä alkaneet puhua siitä, mitä asialle tehdään.

Tuo ristiriita ei jää huomaamatta keneltäkään nuorelta. On epäreilua, että keskustelua ilmastonmuutoksen seurauksista ei käydä rehellisemmin. Kun jo syntymästään asti tietää, että tämä kaikki on valhetta ja että asiat eivät voi jatkua näin, on hankala löytää paikkansa yhteiskunnassa.”

Saamelaisneuvoston puheenjohtaja, kalastaja

”Yleiskuvaa tulevaisuudesta täytyy valitettavasti lähteä maalaamaan värispektrin harmaasta päästä. Maapallon kantokyky on ylitetty kaikilla sektoreilla, ja olemme kestämättömällä polulla, oli kyse ruoan tuotannosta tai luontokadosta. Mikään ei osoita, että suunta olisi kääntymässä läheskään niin nopeasti kuin ekologiset rajat vaativat. Tässä ollaan matkalla melkoiseen myllytykseen.

Jos fossiilisten polttoaineiden käyttö ei lopu, vaan tulee jatkumaan ja lisääntymään, Arktis tulee käytännössä katoamaan viidenkymmenen vuoden aikana. Olemme menossa eri ilmastoon, ja sitä kautta muuttuu koko elämä: elinkeinot, luonto ja lajit.

Se merkitsee sitä, että meidän pitää luopua arktisista lajeista, niiden kanssa elämisestä ja niiden hyödyntämisestä. Voi jo miettiä, mikä on porotalouden tulevaisuusnäkymä. Poro on kylmään ilmaston sopeutunut laji, mutta kuinka pitkälle sen sopeutumiskyky yltää, jos ilmanala tulee muuttumaan hyvinkin rajusti? Meidän täytyy sopeutua hyödyntämään uusia lajeja, jotka pärjäävät uudessa ilmastossa.

Luonnon monimuotoisuuden sopimuksessa tunnustettiin vastikään alkuperäiskansojen rooli luonnonsuojelijoina. Suurin osa säilyneestä luonnon monimuotoisuudesta on alkuperäiskansojen alueilla, ja sitä ei voi turvata ilman heitä.

Alkuperäiskansojen oikeudet ovat parantuneet viime vuosina hyvin merkittävästi, ja oikeudellinen suoja vahvistuu tulevina vuosikymmeninä. Korkeimman oikeuden päätökset antavat toivoa, että alkuperäiskansojen kulttuuria ja oikeuksia on mahdollista vahvistaa oikeuslaitosten kautta, jos se ei onnistu poliittisesti. Saamelaiskäräjälaki tulee viitoittamaan, miltä lähivuosikymmenet tulevat saamelaisille näyttämään.

Yksi päällimmäisistä tuntemuksistani on luopuminen. Olen valmistautunut siihen, että paljon tuttua tulee katoamaan. Samalla tuntuu, että ostamme aikaa. Menemme synkkään suuntaan, mutta voimme viivyttää muutoksia ja tehdä niistä vähän parempia.”

Kirjanpitäjä

Uskon, että Ukraina on tulevaisuudessa osa EU:ta ja että se on hyvä maa elää. Moni Ukrainassa suhtautuu tietotekniikkaan intohimoisesti, ja meillä voisi olla tulevaisuudessa alan keskittymä. Ehkä meillä on korkeita pilvenpiirtäjiä. Luonnonvaroja meillä on jo hyvin, ja uskon, että tulevaisuudessa eri maat ovat vähemmän riippuvaisia toisten maiden luonnonvaroista, esimerkiksi kaasusta.

On erilaisia ennusteita siitä, kuinka kauan sota Ukrainassa kestää, mutta Venäjän käyttäytyminen on arvaamatonta. Toinen maailmansota kesti viisi vuotta, joten toivomme, että sota ei kestäisi sitä pidempään. Ukrainan voitto vaikuttaa todennäköiseltä. Jos Venäjä voittaa, koko maailma olisi uhattuna sen jälkeen. Se olisi katastrofi.

Tulevaisuudessa on pakko olla vähemmän sotaa. Meillä on nyt käsillä esimerkki siitä, mitä sodasta seuraa. Tarvitsemme sitovaa lainsäädäntöä siitä, kuinka saamme pidettyä rauhan. Kukaan ei halua kolmatta maailmansotaa. Uskon myös, että eri maat panostavat tulevaisuudessa enemmän myös puolustukseen.

Sodan jälkeen meidän pitää huolehtia, että Venäjän mielenlaatu muuttuu. Venäjä on toiminut tällä tavalla jo vuosisatoja, ja historiamme on täynnä sotia heidän kanssaan. Jos Venäjän ajattelutapa muuttuu, voimme tehdä yhteistyötä sen kanssa ja tehdä myös siitä kehittyneen maan. Pelkään, että Venäjä ei halua muuttaa toimintaansa, ja siitä tulee tulevaisuudessa eristäytyneempi maa.

Tulevaisuutta miettiessäni mietin myös esimerkiksi Turkin maanjäristystä ja Afganistanin tilannetta. Naisten epätasa-arvon vuoksi naisten on mahdotonta nauttia elämästään muslimimaissa. Samalla EU:n ulkopuolella on paljon maita, jotka eivät suojele luontoa. Meidän pitäisi tehdä heidän kanssaan yhteistyötä ja tukea heitä suojelutoimissa.

Etsin tällä hetkellä töitä Suomesta. Lähdin Ukrainasta Puolaan viikko sodan alkamisen jälkeen, ja viikon päästä siitä tulin Suomeen. En osaa ennakoida vielä tulevaa. Niin kauan kun sota jatkuu, pysyn Suomessa, mutta ehkä sen jälkeen palaan Ukrainaan.”

Toimittaja, kustannustoimittaja

”Kun mietin tulevaisuutta, mietin ristiriitaa rahan ja hoivan sekä yksilön ja yhteisön välillä. Toisten ihmisten ja luonnon perään katsomisesta tulee yhä tärkeämpää, mutta samaan aikaan se on palkatonta työtä, jonka haluamme jättää joillekuille muille.

Yksilön rikastuminen – nykykielellä vaurastuminen – on noussut julkisessa keskustelussa yhä suurempaan arvoon. Jos rahan lumo jatkuu, keskusteluun pitäisi vähintään ottaa mukaan se, miten autamme rahan turvin epäitsekkäästi toisiamme ja ympäristöämme ja siirrämme katseen pois meistä itsestämme kohti muita.

Olen kasvanut aikuiseksi samalla, kun olen tehnyt toimittajan töitä. Se on herättänyt kysymyksen siitä, puhutellaanko julkisuudessa ja politiikassa järkeäm­me vai vaistojamme. Suomalainen media on kansainvälisesti katsottuna luotettavaa, mutta samalla se tuntuu monesti nostavan meistä esiin ihmisen sijaan eläimen ja ajattelun sijasta tunteen.

Samanlainen keskustelu näkyy suomalaisessa politiikassa. Poliittinen johto on leimannut Putinin sodan takia koko itärajan takaisen kansan pohjimmiltaan pahaksi, ja kansalaisten vanhalle ryssävihalle annetaan näin lupa leimahtaa. Vaistoihin vetoaminen vaikeuttaa kestävän ja yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamista. Kun myös teknologia käyttää samoja mekanismeja ja vähentää keskittymiskykyämme, on tärkeätä taistella tietoisesti sitä vastaan.

Tulevaisuuttamme määrittää myös se, keiden ääniä päätämme kukin korostaa. Ongelma näkyy tässäkin artikkelissa. Miten pitää tasapaino tuttujen ja uusien äänien välillä?

Samalla tärkeää on se, miten me tapaisimme arjessamme yhä enemmän ihmisiä eri taustoista. Yleisen saunan lauteilla, vanhoja tavaroita internetin kauppapalstoilta hankkiessani ja itäeurooppalaista siirtotyöläisyyttä tarkastellessa tapaamani ihmiset ovat minulle muistutus meidän näkökulma­eroistamme – ja ihmisyydestä.”

Jutun kirjoittaja Tuukka Tuomasjukka on kuulunut Nuorten Ääni -toimitukseen vuosina 2012–2013.