Moni omaishoitaja on joutunut entistä kuormittavampaan tilanteeseen koronavirusepidemian tuomien rajoitusten aikana. Erityisesti kevään 2020 poikkeusaikatilanne sitoi omaishoitajia yhä enemmän kotiin, koska omaishoitajien arkea tukevia toimintoja jouduttiin keskeyttämään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselytutkimuksen mukaan koronavirusepidemia ja sen rajoitustoimet vaikeuttivat omaishoitajien arkea epidemian alkuvaiheessa. THL keräsi toukokuussa 2020 kuntien vanhuspalvelujen vastuuhenkilöiltä. Tutkimus julkaistiin kesällä 2021.

– Kunnat reagoivat koronapandemiaan hyvin eri tavalla. Normaaliaikanakin omaishoidon palvelut ja se, millaista tukea omaishoitoon saa, riippuu siitä, missä kunnassa asuu, sanoo THL:n asiantuntija Sari Jokinen.

Hän kertoo, että koronan keskellä kunnat kuitenkin keksivät uusia tapoja auttaa omaishoitajia.

– Keväällä 2020, kun kirjastoja ja muita julkisia tiloja suljettiin, kunnan työntekijöitä valjastettiin auttamaan omaishoitajia, ulkoiluttamaan hoidettavia ja käymään omaishoitajia apuna ruokakaupassa. Vertaistapaamisissa hyödynnettiin teknologiaa ja etäyhteyksiä. Valitettavasti kaikilla ei kuitenkaan ole ollut mahdollista käyttää teknologiaa, Jokinen kertoo.

THL:n tutkimuksen mukaan noin puolet kunnista oli kyennyt korvaamaan ryhmämuotoisia palveluja, kuten päivätoimintaa, muilla omaishoitoa tukevilla palveluilla. Yleisimmät tavat olivat se, että omaishoitajiin pidettiin enemmän yhteyttä sekä kotiin annettava apu.

Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen kertoo, että koronapandemian pitkittyessä omaishoitajat ovat kertoneet uupumisesta. Hän korostaa, että nyt tarvitaan toimintamallia, joka tukee omaishoitajien jaksamista.

– Omaishoitajat kokevat uupumusta ja turhautumista varsinkin nyt, kun koronapandemia on jatkunut. Pandemia on ollut muillekin ihmisille herätys siihen, että omaishoitaja on neljän seinän sisällä jo valmiiksi. Nyt olemme ymmärtäneet, mitä on sitova hoitovastuu, kun hoidettava ei voi jäädä yksin. Ihminen tarvitsee unta ja omaa rauhaa. Jos sellaisia ei saa, on selvää, että se vaikuttaa myös mielenterveyteen.

Omaishoitajan mielen hyvinvointi riippuu myös palveluiden määrästä, hoidettavan kunnosta ja hoitajan omista voimavaroista. Hoidettavissa on eniten muistisairaita ja kehitysvammaisia lapsia. Omaishoitajista selvä enemmistö, noin 70 prosenttia, on naisia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kunnat ovat onnistuneet tuen antamisessa vaihtelevalla menestyksellä niin normaaliaikana kuin koronavirusepidemian aiheuttaneessa poikkeuksellisessa tilanteessakin. Kunnan tehtävä on huolehtia, että omaishoitotilanteita tuetaan tarpeiden mukaisesti ja siten kuin sopimukseen on kirjattu.

– Omaishoitajilta on kuulunut kahtalaista viestiä. Yhtäältä korona ei ole juuri muuttanut tilannetta, toisaalta perheiden saamissa palveluissa on ollut isoja puutteita. Välillisesti kuormitusta omaishoitoon toi hoidettavan läheisen käyttämien palvelujen, kuten kuntoutuspalveluiden, väheneminen. Tämä näkyy osin vieläkin, koska hoitojonoja on syntynyt ja niitä puretaan edelleen, sanoo toiminnanjohtaja Sari Tervonen Omaishoitajaliitosta.

Omaishoito on vakiinnuttanut paikkansa sosiaaliturvajärjestelmässä ja omaishoitajien määrä lisääntyy jatkuvasti suomalaisten ikääntyessä. Itä-Suomen yliopistossa tarkastettu Marjo Ringin väitöskirja nostaa esille, että omaishoitajaa ei tunnisteta palveluiden kokonaisuudessa.

– Omaishoito lähtee siitä, että hoidettavan hoito olisi hyvää. Tällöin omaishoitajan tarpeet jäävät piiloon. Hoitajalta ei kysytä, miten hän jaksaa ja voi. Omaishoitaja saattaa myös piilottaa omia tarpeitaan ja toiveitaan, sanoo tutkija Marjo Ring.

Kesäkuussa tarkastettu väitöskirja käsitteli nimenomaan sopimusomais­hoitoa.

– Omaishoitaja jää näkymättömäksi palveluiden kokonaisuudessa. Läheis­suhteeseen liittyvä hoiva on eri asia kuin ammattihoiva. Kunnan omaishoidon tukipalvelut tarkastelevat omaishoitajia ammattihoitajina, jolloin ymmärrys läheissuhteen merkityksestä katoaa.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, että omaishoitajat kärsivät masennuksesta ja ahdistuksesta muuta väestöä enemmän. Väitöskirjan aineistossa tämä näkyi kuvauksina henkisestä jaksamisesta.

– Keskeistä olisi, että on taho, joka pitäisi säännöllisesti yhteyttä omaishoitajiin ja olisi kiinnostunut heidän jaksamisestaan. Omaishoitajat ovat lähtökohtaisesti paljon yhteyksissä sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta käyntien sisältönä on läheisen sairaudet ja avuntarve. Omaishoitajan tarpeet jäävät näissä palveluissa huomiotta. Siinä olisi yksi kehittämisen paikka.

Ringin mukaan terveydenhuollon toimijat voisivat nykyistä paremmin tunnistaa ja ottaa huomioon myös omaishoitajan ja ohjata häntä tuen äärelle.

– Omaishoitajien jaksaminen on niin keskeinen asia, että sitä hoitamaan tarvitaan oma toimijansa.

Omaishoitoa on myös niin sanotun sopimusomaishoidon ulkopuolella. Tämä tarkoittaa omaishoitoa, jonka kustannuksia kunta ei maksa ja omaishoitaja ei saa työstään lakisääteistä palkkaa.

Omaishoito tuo kunnalle säästöjä. Vuoden 2019 tilastojen mukaan omaishoidon kustannukset kunnalle ovat vuodessa keskimäärin 11 976 euroa.

Tässä laskentakaavassa omaishoidon palkkio on ollut 440 euroa kuussa. Esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastohoito maksaa vuodessa kunnalle 89 060 euroa.

Luvut ovat keskiarvoja ja kuntien välillä on myös suuria eroja.

– Omaishoidon palkkio on pieni, kaikki halukkaat eivät pääse tuen piiriin ja resursointia ei tehdä tukipalveluihin. Kunnat ohjaavat rahaa omaishoitoon niukasti. Omaishoidon kehittämistyö kaipaa myös aktiivista työtä kunnissa, sanoo toiminnanjohtaja Sari Tervonen Omaishoitajaliitosta.

Omaishoitajan hoitopalkkio on lain mukaan vähintään 300 euroa kuukaudessa. Palkkio määräytyy hoidon sitovuuden mukaan.

Omaishoitajalle kertyy lain mukaan vapaapäiviä kaksi kuukaudessa, mutta mikäli hoito on ympärivuorokautista ja sitovaa, vapaapäiviä kertyy kuukaudessa kolme.

Lain mukaan omaishoitajalle on oikeus sijaisjärjestelyihin, jotta hän pystyy pitämään lakisääteiset vapaapäivät. Omaishoitajat eivät silti pidä vapaita, mikä kertoo siitä, että sijaisjärjestelyjä ei ole riittävästi saatavissa.

Sari Tervonen sanoo, että perheiden tilanteita pitää kuunnella ja heille tulee tarjota yksilöllisiä ratkaisuja selvitä jokapäiväisissä haasteissa.

– Viimeisimmän tilaston mukaan puolet omaishoitajalle suunnatuista vapaista jää pitämättä. Hoidettavalle ei ole tarjolla sopivia ratkaisuja hoitajan vapaan ajaksi, kuten kotipalveluita, sijaissopimuksen kautta tulevaa hoitajaa tai palveluasumispaikkaa. Osa ei halua hoidettavaa vieraaseen paikkaan hoitoon, koska se voi heikentää toimintakykyä esimerkiksi muistisairailla.

Tervonen korostaa sitä, että omaishoitajat pitäisivät heille laissa säädettyjä vapaita, jotta jaksavat huolehtia läheisestään. Lisäksi vertaistuen merkitys on tärkeää.

– Omaishoitaja usein puuskuttaa eteenpäin. Ei se ole huonoa omaishoitoa. että omaishoitaja pitää itsestään huolta.

Omaishoito näkyy myös kukkarossa.Kelan tilastot kertovat, että omaishoidon tuen piirissä olevat työikäiset turvautuvat toimeentulotukeen useammin kuin muut vastaavassa ikäryhmässä olevat.

– Omaishoidon palkkiota pidetään erittäin pienenä ja ongelmat palveluiden saatavuudessa eivät välttämättä tee sopimusomaishoitoa houkuttelevaksi. Korostan ennaltaehkäisyä mielenterveysongelmissa. Muutama vuosi sitten lainsäädäntöön lisättiin omaishoitajien ter­veys­tarkastukset ja omaishoitajan valmennukset, mutta miten nämä toteutuvat, siitä ei ole liitossa kattavaa tilastoa.