Sudenkorennon toukka on kuin elokuvahirviö Alien: sillä on musta, pitkulainen ja poimuttunut ruumis ja ulospäin singahtava suu, joka nappaa kaiken tielleen osuvan elollisen.

Toukka viettää huomaamatonta elämää järven, lammen tai suonsilmäkkeen syvyyksissä saalistaen pikkuhyönteisiä, kalojen ja sammakoiden poikasia sekä muita vesieläimiä. Hurjimmat sudenkorentojen toukat syövät jopa toisiaan.

Toukka hengittää kiduksilla ja saa happea takaruumiinsa lihaksien pumpatessa vettä peräsuoleen ja sieltä ulos. Tällä keinolla toukat myös kykenevät liikkumaan vedessä nopeasti.

Suurin osa sudenkorennon elämästä kuluu toukkana. Pienimmillä lajeilla toukkavaihe kestää 1–3 vuotta, mutta joidenkin sudenkorentojen toukat viettävät ­veden alla jopa viisi vuotta.

Sitten yhtenä kauniina kesäpäivänä toukka päättää kömpiä esiin. Mörkömäisen rujo toukka nousee hitaasti veden äärellä olevalle heinänkorrelle tai muulle kasville, ja pian sen nahka repeää.

Ulos työntyy aikuinen sudenkorento. Läheltä katsottuna näky tuo mieleen kauhuelokuvan. Tyhjä toukkanahka jää korrelle roikkumaan. Se heiluu aavemaisesti tuulessa.

Kuoriuduttuaan sudenkorento pumppaa ilmaa ja nestettä siipiinsä sekä takaruumiiseensa. Ennen lentoonlähtöä korennon on odotettava, että sen siivet kuivuvat ja kovettuvat tarpeeksi.

Tänä aikana sudenkorento on hyvin haavoittuvainen, koska se ei pääse pakenemaan. Pienentääkseen riskiä joutua saalistajien suihin korennot aloittavat kuoriutumisen yleensä varhain aamuhämärässä.

Vilkkaina aikoina korentoja kuitenkin kuoriutuu pitkin päivää. Suomessa lämpimät säät ovat tunnetusti varsin aikarajoitteisia, joten suotuisat päivät on käytettävä tehokkaasti hyväksi.

Sudenkorennot kuoriutuvat yleensä joukolla. Parveilu parantaa lajin selviytymismahdollisuuksia, mutta osa joutuu aina lintujen nokkiin.

Koko kuoriutumistapahtuma kestää pari, kolme ­tuntia. Sen jälkeen korento on valmis aloittamaan elämänsä viimeiset – ja vauhdikkaimmat – viikot ilmojen taiturina.

Minulle ensimmäisen sudenkorennon näkeminen merkitsee aina sitä, että kesä on vihdoinkin alkanut.

Sudenkorennot alkavat kuoriutua yleensä touko–­kesäkuun vaihteessa. Varhaisimpia kuoriutujia ovat punamustat lampikorennot, litteäperäiset rusko­hukankorennot ja kuparinhohtoiset kiiltokorennot.

Hieman myöhemmin esiin työntyvät metallinkiiltoiset neidonkorennot ja suuret ukonkorennot. Syyskorentojen aika koittaa loppukesällä, ja niitä olen nähnyt lentelemässä vielä lokakuussakin.

Useimmilla hyönteisillä, kuten perhosilla, on neljä elämänvaihetta: muna, toukka, kotelo ja aikuinen. ­Sudenkorennoilla on vaillinainen muodonvaihdos, eli kotelovaihetta ei ole lainkaan, vaan siirtymä tapahtuu suoraan toukasta aikuiseksi.

Muodonmuutos onkin hurja: ei uskoisi, että avaruushirviön näköisestä toukkanahasta kuoriutuu niin värikäs ja kaunis hyönteinen.

Aikuinen sudenkorento on hyönteismaailman valtias, pelätty ilmojen peto. Hävittäjäkoneen tarkkuudella se iskee ilmassa kärpästen ja muiden pikkuhyönteisten kimppuun.

Korento nappaa saaliinsa voimakkailla, karvaisilla eturaajoillaan niin, että ilmasta kuuluu terävä napsahdus saaliin jäädessä kiikkiin.

Sudenkorennon päätä peittävät isot verkko-silmät, joissa olevien jopa kymmenientuhansien pistesilmien avulla hyönteinen näkee melkein joka suuntaan. Kiiltokorennot ja ukonkorennot ovat huikeita lentotaitureita, jotka pystyvät pörräämään ilmassa paikallaan ja tekemään salamannopeita pyrähdyksiä.

Sudenkorentojen lentotaidon salaisuus on kaksi siipiparia, jotka liikkuvat toisistaan riippumattomasti. Läpinäkyvät siivet ovat erittäin ohuet ja kevyet, mutta siipisuonien ansiosta ne ovat lujaa tekoa ja kestävät huiman räpyttelytahdin, yli 30 kertaa sekunnissa.

Sudenkorentoja saalistavat puolestaan linnut. Erityisesti pitkäpyrstöinen västäräkki on mestari sieppaamaan ilmasta sudenkorentoja, ja taivaalla lentävät korennot jäävät usein nuolihaukan saaliiksi.

Korennon elämä on täynnä muitakin vaaroja: lento saattaa tyssätä hämähäkinseittiin tai kukkahämähäkin myrkkyleukoihin. Myös soiden lihansyöjäkasvit, kihokit, nappaavat usein varomattomia korentoja tahmaisilla pyyntilehdillään.

Aiemmin aikuisten sudenkorentojen luultiin elävän vain muutamia päiviä. Ihan niin lyhyt niiden maanpäällinen taival ei sentään ole. Pienetkin lajit elävät joitakin viikkoja, ja jos saalistaja tai epäsuotuisat säät eivät osu kohdalle, sudenkorento voi räpytellä ilonamme parikin kuukautta.

Suomessa elää yli 50 sudenkorentolajia. Se on yllättävän suuri määrä, kun otetaan huomioon maamme pohjoinen sijainti ja ankara ilmasto.

Suomessa on kuitenkin pitkä rannikko sekä erittäin paljon järviä, lampia ja niitä yhdistäviä jokia, joten sudenkorennoille riittää täällä hyviä elinympäristöjä. Maamme kosteanviileä ilmasto aiheuttaa sen, et­teivät pienetkään lammet ja suonsilmäkkeet pääse kuivumaan.

Näyttävän ulkomuotonsa ja salaperäisten elintapojensa vuoksi sudenkorentoihin on kautta aikain liittynyt pelottavia uskomuksia ja tarinoita. On esimerkiksi kuviteltu, että sudenkorento ompelee ulkona nukkuvan ihmisen silmät umpeen.

Sellainenkin keskiaikaiselta vaikuttava uskomus näihin hyönteisiin liittyy, että sudenkorento nyhtää ihmiseltä hiuksen ja piilottaa sen kantoon. Kun kanto mätänee, ihminen kuolee.

Ruotsiksi sudenkorento on trollslända eli noidan värttinä. Saksan kielellä korento on puolestaan Teufelsnadel, paholaisen neula.

Korento-sana on suomen kielessä tarkoittanut vedenkantotankoa, seivästä tai muuta pitkää, riukumaista puuesinettä. Sudenkorennoillahan on riukumainen ruumis.

Sudella ja sudenkorennoilla ei ole muuta yhteistä kuin se, että molemmat ovat pelottavan näköisiä petoeläimiä.

Päivitetty 11.7.2020 – Ilmestynyt 9.6.2018