Aamu valkenee sumuisena, ja näköpiiri on kutistunut muutamaan kymmeneen metriin. On niin hiljaista kuin syysaamuna vain voi olla. Ilma on sakeanaan kostean sammalen ja lahoamisen tuoksuja, ja luonto on pelkistetyimmillään.

Marraskuussa kesän viimeinenkin lämpö on haihtunut, ja luonto rauhoittuu talven odotukseen.

Karhu uinailee kannon alla, siili horrostaa talvipesässään. Sammakot ja rupikonnat ovat kaivautuneet lampien pohjaliejuun ja maaonkaloihin, ja lepakot horrostavat omissa koloissaan.

Kylmän yön jälkeen lätäköt ja rantavedet peittyvät ohueen riitteeseen. Kirkkaina öinä lämpötila painuu helposti pakkaselle, ja aamulla aurinko kimmeltää hetken riitteen koristeellisissa kuvioissa.

Syntyy luonnon omaa taidetta, joka elää vain hetken. Auringon lämpö riittää vielä sulattamaan taideteoksen, mutta alkutalvella sen peittää lumi.

Talvi saapuu Suomen eri osiin eri aikaan. Itä- ja Pohjois-Suomessa ruskan ja alkutalven välinen aika on lyhyt, ja joskus se puuttuu kokonaan. Pohjoisessa lumi saattaa sataa maahan kesken ruskan, ja yleensäkin maa muuttuu valkoiseksi heti ruskan jälkeen.

Etelässä ruskan ja talven tulon väliin mahtuu marrasaika, jolloin lehdet ovat pudonneet puista, maa on vielä musta ja valoa on vähän.

Marraskuuta pidetään eräänlaisena välikuukautena syksyn ja talven välissä. Luonto on kuin jähmettynyt odottamaan talvea.

Maan eteläpuoliskossa maisema on tasaisen tumma, ja pysyvää lumipeitettä saadaan vielä odotella.

Marrasaikana maa näyttää kuolleelta: marras merkitseekin kuolemaa. Kasvit ovat lopettaneet kasvunsa, sillä valoa ja lämpöä ei riitä yhteyttämiseen.

Sadevesi valuu pitkin lehdettömien puiden oksistoja, ja ne saavat väriä vasta keväällä mahlan noustessa.

Yö tavoittelee päivän mittaa, ja aamu valkenee yhä myöhemmin. Värit eivät ole enää yhtä räiskyviä ja kirkkaita kuin ruskan aikaan, vaan harmonisia, hillittyjä ja vahvoja. Sammalet hehkuvat syvän vihreinä ja lakastuneet saniaiset lämpimän ruskeina.

Suurin osa linnuista on jo muuttanut etelään, ja osa nisäkkäistä vaipuu talviuneen tai horrokseen. Puukiipijän kynsien rapina kuusen rungolla ja kuusitiaisen tiititys vain syventävät hiljaisuuden tunnetta.

Kurjet auraavat tietään etelään ilman halki. Parvesta kuuluu kuin trumpetin törähdyksiä ja hiljaista nuorten kurkien ääntelyä.

Aikoinaan luultiin pääskyjen muuttavan etelään kurkien selässä, kun parvesta kuului nuorten kurkien hentoa piiskutusta. Pääskyjen muuttoa ei huomattu, sillä ne lähtevät vaivihkaa yöaikaan.

Pohjantikka lennähtää kuusen tyvelle ja alkaa nousta runkoa ylöspäin. Se kuulee pienimmätkin rapsahdukset kaarnan alta.

Silloin se hakkaa viistosti vahvalla nokallaan kaarnaa, jonka alta paljastuvat kaarnakuoriaisten piilopaikat. Pitkällä ja tahmealla kielellään se lipoo kuoriaiset suuhunsa ja alkaa etsiä uusia.

Kun kaarnakuoriaiset ovat valloittaneet kuolevan tai kuolleen kuusen, on pohjantikalla ruokapöytä katettuna. Se kuorii puun tyvestä latvaan poimien suupalat talteen.

Vaikka pohjantikka kuorii puun, ei se silti tappanut sitä. Syyllisiä ovat kuoriaiset, jotka vahingoittivat puuta niin paljon, että se kuivui pystyyn.

Hyvä pihlajanmarjasato houkuttelee monia lintuja jäämään tavallista myöhempään. Räkätti- ja mustarastaat ovat uskollisia marjavieraita, mutta marjoista nauttivat myös tilhet, järripeippot, kottaraiset, punatulkut, taviokuurnat ja monet muut.

Purojen jäätyessä Pohjois-Suomessa koskikarat joutuvat lähtemään. Ne eivät muuta etelän maille, vaan tulevat eteläisen Suomen sulana pysyville puroille ja koskenpartaille talveksi. Karojen pääjoukko saapuu Etelä-Suomeen marraskuun aikana.

Metsän hiljaisuudessa yltäkylläisen kesän jäljiltä turtuneet aistit herkistyvät.

Linnunlaulu, hyönteisten pörinä sekä kasvien ja perhosten värikkyys ovat vaihtuneet tiaisten hiljaiseen tiititykseen ja kelon narinaan.

Metsässä liikkuessa varvut kahisevat, oksat rapsahtelevat poikki eikä lähes kuulumattomia ääniä pysty aistimaan. Kannonnokkaan istahtaessa hiljaisuus täyttyy äänillä: oravan rapina kuusen kaarnalla sen kiipeillessä käpyjä etsimässä. Käpytikka naputtaa kävystä siemeniä pajallaan. Jossakin rapsahtaa oksa hirven sorkan alla.

Metsästä löytyy myös elämän merkkejä. Kasa kuusen käpysuomuja kertoo oravan jyrsineen sammalhattuisen kannon päällä käpyjä. Kanahaukka on nauttinut ateriansa kaatuneen puun rungolla, mistä merkkinä on kasa höyheniä.

Monet metsän tapahtumista ovat piilossa ihmisen katseilta, ja ne voi lukea vain jälkien perusteella.

Kiiltäväturkkinen orava on valmis ottamaan talven vastaan. Sen turkki on muuttunut ruskeasta harmaaksi ja saanut lisää paksuutta. Oravan rakentama pallomainen talvipesä on tilkitty sammalella ja naavalla pitämään pakkanen ulkopuolella. Orava ei vaivu talvella horrokseen, mutta se nukkuu runsaasti.

Pikkujyrsijöillä on erityisiä varastopesiä, joihin ne keräävät mitä erilaisimpia saaliita. Marjat, siemenet, jyvät ja pähkinät ovat mieleen pelto- ja metsämyyrälle sekä metsähiirelle, vesimyyrät keräävät puolestaan meheviä juurakoita ja – ihmisen kannalta kiusallisesti – perunoita ja porkkanoita.

Alkutalven lumettomat pakkaspäivät koettelevat maassa talvehtivia pikkueläimiä ja kasveja, jotka ovat alttiina säiden oikuille.

Matalapaineet tuovat Atlantilta sateita ja tuuli vihmoo sitä vaakasuoraan. Sään kylmetessä vesisade muuttuu rännäksi, joka tarttuu puihin ja pensaisiin ja peittää maan ohuena kerroksena. Pilvien repeytyessä aurinko säihkyy valkoiseksi muuttuneessa maisemassa.

Lämpötila laskee nollan alle hitaasti, ja päivällä on vuoroin pakkasta, vuoroin lämmintä. Maa ja etenkin vedet ovat varanneet itseensä runsaasti kesän lämpöä, ja ne jäähtyvät hitaasti.

Järvet ovat vielä sulia, ja mustana päilyvät vedet muodostavat vaikuttavan vastakohdan valkoisille rantametsille. Jonakin kylmänä, tähtikirkkaana yönä riite lähtee etenemään matalista lahdenpoukamista selälle päin. Pienet järvet ehtivät saada ohuen jääpeitteen, kunnes aamupäivällä heräävä tuulenvire ajaa sen helisten rantaan.

Vasta kunnon pakkaset takovat järviin kestävän jääkannen. Pakkasten myötä maisema saa aistikkaan harmaan sävyn, kun puut, varvut ja sarat peittyvät ohueen huurteeseen.

Marrasaika saattaa olla esimakua tulevista talvista. Lumeton aika todennäköisesti pitenee, mutta ilmaston lämpenemisestä huolimatta meille tulee edelleen kylmiä ajanjaksoja. Lumipeitteen väheneminen heikentää kasvien ja eläinten selviämistä talvesta. ●

Päivitetty 16.11.2020 – Ilmestynyt 22.11.2019