Kun täytin 50, pääsin kokeilemaan vetovarjoilua Ranskan Rivieralla. Laskuvarjoa vedettiin moottori­veneen perässä meren yllä, ja kaverini kanssa liidettiin valjaisiin kiinnitettyinä noin 15 metrin korkeudessa. Se oli huikea kokemus, vaikka välillä pelotti. Elämä on elämysten hakemista. Rohkeasti vaan täytyy tarttua uusiin haasteisiin.

Lapsena pelasimme kaikenlaisia pallopelejä pihalla. Kun ikkunasta huudettiin, että syömään, vastaus oli usein: ei vielä, peli on kesken. Ei tullut moitteita siitä, että tulin vähän myöhässä ruokapöytään. Mutta kotitöitä meidän lasten piti tehdä. Oli vuorot kissan hoitamisessa, roskien viemisessä, lattian lakaisemisessa, imuroimisessa ja tiskaamisessa. Opin vastuuntuntoa.

Kun HJK perusti Malmille jalkapalloseuran, homma meinasi kaatua siihen, ettei löytynyt vapaaehtoisia isiä valmentamaan. ­Minulle tuli jo kyynel poskelle, olin seitsemänvuotias. Isä lähti sitten siihen hommaan ja sai pari kaveria mukaan. Olen siitä hänelle kiitollinen. Aikuisena tuli sama ­tilanne vastaan oman poikani kanssa, kun hän oli viisivuotias. Valmentajaa haettiin taas. Suostuin apuvalmentajaksi.

Ensimmäinen ammattini oli luokanopet­taja. Ennen kuin sain opettajan paikan, ­jouduin Pukinmäen ala-asteelle sijaiseksi. Käsityötunnilla tokaluokkalaisilla oli vaikeuksia virkkaamisen aloituksessa. He tulivat jonoon saamaan neuvoja. Minulla ei ollut hajuakaan virkkaamisesta. Pikku hetki, sanoin ja ­etsin toisen opettajan, joka neuvoi. Palasin luokkaan, osasin aloittaa silmukan ja näytin lapsille kuin vanha tekijä, että näinhän se menee.

Olen saanut opettajan ammatista paljon työkaluja jalkapallojoukkueen valmentamiseen. Pelaajat kutsuvat minua leikillisesti proffaksi. Tärkeintä on yksilön huomioiminen ja palautteen antaminen. Kovanahkaiselle voi antaa aika tiukkaa palautetta, toiset taas tarvitsevat taputusta ja kannustusta. Myös itse haluan palautetta omasta toiminnastani.

Pelit analysoidaan joukkueen kanssa ­aina jälkeenpäin, oli sitten hävitty tai voitettu. Pallolajit eivät ole ihan yksinkertaisia: sattumien ja epäonnen kautta tulos voi olla voitto tai tappio. Silti joka pelin jälkeen pitää miettiä, mitä siitä voi oppia. Ei ole väärin tehdä virheitä, mutta on väärin olla ottamatta niistä oppia. Tyytyväisyys estää kehittymisen, tyytymättömyys taas voi innostaa itsensä kehittämiseen.

Vaimoni on lentoemäntä, ja minäkin reissaan paljon. Kun vaimo lähtee töihin, saan listan kotitöistä. En välttämättä nauti imuroimisesta, mutta olen huomannut, että se on silti jotenkin terapeuttista. Siinä hurinassa on aikaa miettiä asioita.

Lapsilleni olen sanonut, että jos ette mitään muita ohjeitani muista, muistakaa edes tämä: ajattele ensin, toimi vasta sitten. Nyt he ovat jo lentäneet pesästä, mutta yhteyttä pidetään vielä lähes päivittäin. Silti on tärkeää, että jossakin vaiheessa se napanuora katkaistaan. Lapset ovat halunneet nähdä maailmaa ja kehittää kielitaitoaan. Mutta kun tavataan, se halauksen tiukkuus kertoo aika paljon niistä ­tunnetiloista ja meidän väleistämme.