Jatka lausetta Maria Lund: En enää rakasta ... Daniel Craigia. Olin rakastanut häntä pitkään ja pidin kauan hänestä isoa julistetta vessan seinässä. Ajattelin, että jos hän soittaa ja kosii, minä menen. Mutta nykyinen mieheni Jussi vei voiton.
Minun olisi pitänyt syntyä juuri siellä, missä synnyinkin eli Münchenissä. Se oli kaiken alku, ja kaikki on mennyt hyvin. Syntyminen Saksassa loi pohjan kansainvälisyydelle, ja vanhempani halusivat minut vielä ranskalaiseen kouluun. Siitä tuli minulle uusi kieli lisää. Puhunkin kuutta kieltä, ne ovat aina kiehtoneet minua.
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla balettitanssijaksi. Kävin tunneillakin, mutta kasvoin yhtäkkiä niin reipasta vauhtia ja sain niin varhaisessa vaiheessa naisen muodot, että opettajani siirsi minut harrastajaryhmään. Olin liian muodokas ja pitkä koko lajiin. Meillä oli erittäin ankara vanhan koulun espanjalainen opettaja, joka veti meitä kärpäslätkällä pyllylle, jos jalka ei noussut.
Teini-iässä ihailin erityisesti Billie Holidayta, koska hänessä oli jotakin maagista. Löysin hänet jonkin elokuvan kautta ja pian halusin tietää hänestä kaiken. Billie kuuluu edelleen suosikkeihini, mutta nykyään musiikkimakuni on laajentunut.
Minuun jäi pysyvät jäljet vuonna 2007. Minulla oli Nanna-niminen keltainen tanskandoggi ja samalla lenkillä perhoskoirani Chibo. Vastaan tuli fasaani, ja Nanna ei voinut itselleen mitään. Minulla oli lyhyet sortsit jalassa, ja Nanna veti flexillä takareiteeni polttoarven. Haava tulehtui täysin, ja siitä jäi pysyvä jälki. Mutta se on hyvä jälki, se muistuttaa minua Nannasta.
Viimeksi nauroin makeasti, kun Päivi Pylvänäisen kanssa teimme improvisaatiotyötä Hajuvettä ja lihapullia -näytelmää varten Hämeenlinnassa. Olemme hyviä ystäviä, ja hänellä on paljon juttuja, joille saan nauraa.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun katson elokuvia tai omia lapsiani. Toinen kuusi- ja toinen kymmenvuotias, ja he osaavat olla kovin hellyttäviä. He kertovat myös usein totuuden.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun sain viime vuonna Helsingin kaupunginteatterin naispääosan Päiväni murmelina -näytelmässä. Harmitti tosi paljon, kun korona pisti parin kerran jälkeen esitykset jäihin. Onneksi on uusia juttuja suunnitteilla.
Viimeksi rakastuin Outlander-sarjaan, hurahdimme siihen täysin mieheni kanssa. Se oli ihastuttava ja romanttinen tarina, olisi unelmani päästä matkustamaan ajassa. Rakastan historiaa!
Pelkään kuollakseni, että rakkailleni tapahtuu jotakin. Se on niin suuri pelko, että en tiedä, miten siitä selviäisi hengissä itsekään. Kun joku lähtee autolla kauppaan, mietin, että eihän jäänyt mitään inhottavaa sanottavaa viimeiseksi.
Ystäväni ihmettelevät tapaani juoda kylmää kahvia, mieluiten vielä eilistä. On ihanin asia huomata aamulla, että pannuun on jäänyt kahvia. Saatan laittaa sitä ihan jääkaappiin.
Sen päivän haluan nähdä, jolloin aikamatkailu ja teleporttaus ovat mahdollisia. Olisi hienoa nähdä, miten ihmisten siirtokunta perustetaan jonnekin uuteen maailmaan.
