Lapsena olin jotenkin varhaiskypsä ja vakavamielinen. Kun synnyin, asuimme vähän aikaa vanhan oma­kotitalon kellarikerroksessa, jossa ei ollut edes juoksevaa vettä. Muutimme paljon, ja kotona oli levotonta. Isä oli usein äitiäni kohtaan väkivaltainen ja käytti paljon ­alkoholia. Tunsin itseni turvattomaksi.

Näissä oloissa kasvaminen kouli minusta, ihme kyllä, optimistin. Ajattelin, että jossakin on oltava jotakin parempaa. Metsä oli minulle jo lapsena valtavan tärkeä paikka, josta ammensin mielenrauhaa. Vietin siellä paljon aikaa koirani Allin kanssa.

Vaikka kotiolot olivat vaikeat, ympärilläni oli paljon sydämellisiä ihmisiä. Ylä­as­teella kapinoin ja oireilin, mutta äidinkielenopettajani Eija-Liisa Kunnas sai ­minut kirjoittamaan päiväkirjoja. Se auttoi jäsentämään asioita ja antoi perspektiiviä. Jos on murhe, se kannattaa kirjoittaa ylös. ­Silloin voi huomata, ettei se ehkä niin iso olekaan kuin millaisena se kiertää päässä.

Tärkeintä elämässä on tajuta, että omat teot ja tapa elää vaikuttavat eniten siihen, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Jos ­valitset jäädä jumiin johonkin negatiiviseen ajatukseen, se ankkuroi huomisesi menneisyyteen. Selviytyminen vaikeista kokemuksista vaatii aktiivisuutta.

Tiedostin jo nuorena elämän rajallisuuden, ja lapsena tunsin usein kuoleman­pelkoa. Nykyään elämän rajallisuus on kannustava voima. Jos elän vaikka 97-vuotiaaksi kuten isoäitini, mitä kaikkea ehdinkään tehdä! Pari vuotta sitten minulle tuli ­valtava hinku päästä Jäämerelle. Ajoimme mieheni kanssa Norjaan vanhaan suomalaiskylään Pykeijaan, ja kun vastaan tuli kaunis lahti, pulahdimme kylmään veteen. Se oli sykähdyttävä kokemus.

Haluaisin myös jonakin päivänä matkustaa Siperiaan ­äitini synnyinseudulle Burjatian tasavaltaan Baikal-järven taakse. Siellä valtauskontona on buddhalaisuus. Äitini elämään burjatialaisuus on jättänyt vahvan jäljen. Burjatit elävät metsästämällä ja ­keräilemällä. Tuntuu tärkeältä tutustua omiin sukujuuriinsa.

Isäni puolelta lähisukuni miehet olivat suojeluskuntalaisia ja sotilaita. Ehkäpä tällainen ideologinen ristiriita vanhempieni välillä on yhdistynyt minussa kykynä hyväksyä ristiriitaisuuksia.

Lapsuudesta asti olen rakastanut tarinoita ja kuunnelmia. Pidän kuuntelemisesta. Poliitikon on tärkeää kuunnella ihmisiä, joilla on ollut epäonnea ja jotka ovat joutuneet väliinputoajiksi. Kuuntelemalla heitä pystyn tekemään työni paremmin. Tavassani kuunnella on varmasti vaikutteita ajasta, jolloin työskentelin toimittajana.

Rakastan työtäni poliitikkona. Edus­kunnan perustuslakivaliokunta on yksi työläimpiä paikkoja, mutta eteen tulevat asiat ovat valtavan mielenkiintoisia. Niissä on kyse ihmisoikeuksista ja demokratian toteutumisedellytyksistä. Kuntapolitiikassa taas voi vaikuttaa arkisiin asioihin, vaikkapa joukkoliikenteen toimivuuteen.

Olen viime aikoina alkanut olla lempeämpi itselleni. Annan itselleni myös aikaa ladata akkuja vaikkapa pitkien metsäkävelyiden avulla. Tämä lapsuudessa opittu taito on minulle edelleen paras keino selkeyttää ajatuksiani ja antaa elämänilon virrata ­väsyneenäkin itseeni.