Kyyhötämme valokuvaajan auton takapenkillä matkalla kuvauspaikalle. Yritän lähettää älypuhelimellani Urheilulehden päätoimittajalle hänen pyytämäänsä puhelinnumeroa, mutta olen unohtanut, miten se tapahtuu.
– Minulle opetettiin se vähän aikaa sitten, odotas! Maria Guzenina-Richardson hihkaisee.
Viesti lähtee, mutta Guzeninan puhelimesta lähtee samalla vahinkosoitto hänen 13-vuotiaalle pojalleen. Seuraa lyhyt keskustelu pojan menemisistä.
– Rakastan sua! äiti päättää puhelun.
Tässä hetkessä kiteytyy paljon olennaista Maria Guzenina-Richardsonista. Hän on helposti lähestyttävä ja avulias. Ja lapsi on hänen elämänsä tärkein asia.
Guzenina sanoo yksinhuoltajaäidin ylpeydellä, että pojasta on kasvanut vastuullinen ja tasapainoinen nuorimies. Hänestä Guzenina ei ole huolissaan, mutta nuoria kohtaan vallalla olevasta ilmapiiristä sitäkin enemmän. Hän nostaa esille Alppilan koulun tapauksen, jossa opettaja tönäisi oppilaan porraskäytävään, kun tämä uskalsi kysyä, miksi opettaja puhui hänen kaverilleen niin rumasti.
– Tapaus nosti esille vastenmielisen ilmiön, jonka mukaan lapsia täytyy kurittaa, töniä ja uhkailla. Hesarin pilapiirroksessakin oppilas oli kuvattu järkälemäisenä ja uhkaavana, opettaja pienenä ja heikkona, vaikka todellisuudessa opettaja oli kaksimetrinen korsto ja poika pienikokoinen. Poika ei ollut häirikköoppilas, vaan puolusti oikeudenmukaisuutta. Sitä tapahtuu tässä ajassa liian harvoin.
Guzeninaa kauhistuttaa se, miten kiihkoilmiöt vyöryvät laman aikana esiin ja ihmisryhmiä, kuten teinejä, aletaan demonisoida. Suomen Vanhempainliitto mainostaa bussipysäkeillä julisteilla, joissa vaaditaan ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille.
– Entäs ne nuoret, jotka joutuvat liikkumaan myöhään harrastuksissaan, koska heille jaetaan aina kaikkein huonoimmat kenttä- ja jäävuorot, Guzenina kysyy.
Maria Guzenina-Richardson pohtii, millaisen jäljen nykyinen ilmapiiri jättää nuoriin. Hän muistelee omaa pientä ja hentoa naisopettajaansa, joka ansaitsi auktoriteettinsa olemalla läsnä, kuuntelemalla ja hyväksymällä nuoret.
– Hän opetti minut rakastamaan kirjallisuutta. En ollut helppo teini, ja kotitaustani oli hyvin rikkonainen. Jos minulle olisi sattunut uhkaamalla kasvattava opettaja, olisin saanut huonot eväät elämään. Nyt Perussuomalaisten ehdokkaaksi on tarjolla opettaja, joka ei vieläkään ole myöntänyt tai ymmärtänyt virhettään. Teinien tönijöistä tehdään sankareita!
Kaivopuiston rannassa tuulee. Viime aikoina on tuullut myös Guzenina-Richardsonin elämässä. Vasta pari viikkoa sitten hän sai kuulla siirtyvänsä peruspalveluministeristä rivikansanedustajaksi. Kysyn, onko hän helpottunut. Onko vapaus ihanaa?
Levänneeltä näyttävä nainen hymyilee ja kertoo nukkuvansa nyt pitkiä öitä, jotka tuntuvat ihmeellisiltä, kun on kaksi vuotta yrittänyt pärjätä neljän tunnin yöunilla. Liikuntakin on ollut kaksi vuotta eteisen hattuhyllyllä.
On aika ottaa vahinko vihdoin takaisin. Guzenina hieroo kipeytyneitä lihaksiaan ja kertoo edellispäivänä juosseensa, jooganneensa ja heilutelleensa kahvakuulaa. Haastattelulenkin jälkeen hän lähtee golf-kierrokselle. Liikuntaa rakastavalle ihmiselle liikkumattomuus aiheuttaa stressiä.
– Minulla on äärimmäisen korkea työmoraali, ja lapsi menee vielä työn edelle. Kun yksinhuoltajaministeri on nämä kaksi asiaa hoitanut, aikaa jää enää nukkumiseen ja siihenkin aivan liian vähän. Kun on monta yötä mennyt neljän tunnin yöunilla, ei mieti, että koskahan minä juoksen sen lenkin. Ei kerta kaikkiaan jaksa.
Guzenina kuvailee tilaa, joka kuvastuu monen johtavan poliitikon kasvoilta tv-ruudusta. Suorittamisesta, matkustamisesta, lyhyistä öistä, jatkuvasta kiireestä ja palautumisen puutteesta johtuva stressi alkaakin tuntua normaalilta. Keho ei enää hälytä vaarasta.
Ministeriaikana Guzenina joutui luopumaan myös rakkaimmasta harrastuksestaan, kaunokirjallisuuden lukemisesta.
J. K. Rowlingin uutuuden Paikka vapaana hän kuitenkin sinnitteli loppuun yöunesta nipistäen, koska kirja sijoittuu politiikan maailmaan ja kuvaa hienosti ihmisten pimeitä puolia.
– Kykenin lukemaan vain kaksi sivua kerrallaan ennen kuin ajatukset lähtivät harhailemaan muualle.
Kirja olisikin jäänyt kesken, ellei Guzenina olisi yhtenä sunnuntaina pakottanut itseään makaamaan sohvalla ja lukemaan sen loppuun.
Vapaahetkinäkin tuli luetuksi työhön liittyviä asiakirjoja.
– Luin iltaisin aina vielä yhden taustamuistion omaksi ilokseni. Ellei minulla olisi ollut taustalla hyvä henkinen pohjavire, en olisi jaksanut.
Maria Guzenina-Richardsonin hyvän pohjavireen rakentajiin on kuulunut liikunta. Hän rakasti nuorena jazzbalettia, joka antoi ihanan vapauden tunteen. Harrastaminen maksoi, ja perhe oli köyhä, joten Guzenina kävi töissä jo teininä.
Hän myös yleisurheili, mutta vain siksi, ettei Klaukkalassa ollut nuorille muutakaan tekemistä – paitsi notkuminen Esson baarin pajatsolla. Siellä saattoi viihtyä pidempäänkin, jos pelistä sattui tulemaan täyspotti keskeltä.
Oman poikansa Guzenina laittoi pienenä tennistunneille, jotta saisi tästä tenniskaverin. Poika harrasti lajia viisi vuotta, mutta ilmoitti äskettäin äidilleen, että ”Oletko muuten huomannut, että en oikein tuosta tenniksestä tykkää?” Nyt poika höylää skeittitemppuja uudelleen ja uudelleen – ja nauttii.
Golfia Guzenina alkoi harrastaa ollessaan kesätöissä Espoon golfseurassa. Laji jäi tauolle vuosiksi, mutta pojan kasvettua Guzenina on löytänyt golfin uudelleen.
– Golf on äärettömän espäitsekästä. Siihen kuuluu olennaisesti toisten kannustaminen. Golfissa oppii myös elämään omien huonojen suoritustensa kanssa. Aina tulee seuraava lyönti, ja jos sekään ei onnistu, tulee taas seuraava. Ihan kuin elämässäkin.
Juoksemista Maria Guzenina-Richardson rakastaa, juosta kun voi melkein missä vaan ja koska tahansa. Hän on juossut New Yorkin Keskuspuistossa, Lontoon keskustassa siellä asuessaan, Rion Copacapanalla työn ohessa varhain aamulla ennen ko-kousten alkua.
– Joka ikinen askel, jonka jalka astuu maahan, väräyttää kehossa jotakin. Juoksu on mielen, luuston ja sydämen huoltoa. Naisille se on äärettömän tärkeää myös hormonitasapainon kannalta.
Maratonia Guzenina ei ole juossut, mutta puolikkaita kylläkin. Hän on kevytrakenteinen, pitkä ja hoikka, ”juoksijan näköinen”. Ei siis ihme, että eduskunnan kuntosalilla erinäisillä uroilla tuli kiire kokouksiinsa, kun Guzenina jaksoi taivaltaa juoksumatolla puolitoista tuntia.
Maria Guzenina-Richardson ei vaikuta masentuneelta, vihaiselta, loukkaantuneelta, pettyneeltä tai katkeralta, vaikka hänet on juuri nostettu sivuun jokaisen kansanedustajan unelmapaikalta, ministerin virasta. Askel nousee juostessa kevyesti.
– Kun tieto ministerinvaihdoksesta tuli, suhtauduin siihen hyvin tyynesti. Ajattelin, että wau, nyt minun on mahdollisuus kulkea uuteen suuntaan ja kehittää itseäni. Katson horisonttiin.
Viime tiistaina hänet nimitettiin Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajaksi. Euroopan neuvosto on muun muassa ihmisoikeuksiin keskittyvä elin, jota ei pidä sekoittaa EU:n organisaatioihin. Euroopan neuvostossa on 47 jäsenmaata, ja myös Venäjä on mukana.
Guzenina-Richardson puhuu sukutaustansa ansiosta sujuvaa venäjää. Hän on ollut mukana tyynnyttämässä Suomen ja Venäjän välisiä lastensuojelukiistoja.
– Venäjän lapsiasiamiehellä on oma totuutensa, mutta Putinin lähipiiri ymmärtää suomalaista lastensuojelujärjestelmää, Guzenina tietää.
Guzenina haluaa vaikuttaa siihen, että Suomen ja Venäjän suhteet muuttuvat entistä mutkattomammiksi.
Kansainvälisyys on Maria GuzeninaRichardsonilla verissä. Hän asui nuorena Madridissa mallintöitä tehden. Washingtonissa vierähti vuosi ja Lontoossa peräti kahdeksan vuotta kansainvälisen musiikki-tv-kanavan MTV:n ensimmäisenä suomalaisjuontajana.
Guzeninan lapsen isä on Skunk Anansie -yhtyeen rumpali Mark Richardson.
Jos jutun kirjoittajan pitäisi veikata, laittaisin rahani likoon sen puolesta, että Guzeninan horisontissa siintää Eurooppa.
Puolueet haarukoivat parhaillaan ehdokkaita kevään 2014 eurovaaleihin. Sdp:n puheenjohtaja Urpilainen on jo pyytänyt Maria Guzenina-Richardsonia ehdokkaaksi, mutta hän ei suostu vahvistamaan ehdokkaaksi lähtöään vielä.
– Vietetään nyt ensin kesää lapsen kanssa.
Kun entinen peruspalveluministeri listaa kaksivuotiskautensa saavutuksia, tulee mieleen, että tässähän se hallituksen varsinainen Pikku Myy olikin. Guzenina käynnisti uudelleen vanhuspalvelulain uudistuksen saatuaan edeltäjänsä valmisteleman lakiehdotuksen palautteet itselleen.
– Järjestöiltä, kuntapäättäjiltä ja tutkijoilta tullut palaute oli murhahuono. Laki oli kosmeettinen, eikä se olisi muuttanut mitään. Pakkohan se oli laittaa uudelleen valmisteluun! Laki oli virkamiesten kirjoittama, joten ajattelin, että tehkööt paremman. Minulle on yksi hailee, loukkaantuuko joku virkamies, kunhan asia tulee kuntoon. Olisin voinut valita myötäilyn tien ja olla koneiston jatke. Olen idealisti, joten päätin kestää sen huudon.
Maria Guzenina-Richardson väläyttää haastattelun leveimmän hymyn sanoessaan, että heinäkuun alussa vanhuspalvelulaki astuu vihdoin voimaan. Hän kokee sen voitokseen, vaikka henkilöstömitoituksessa Guzenina joutui tyytymään hallituspuolueiden yhteiseen kompromissiin.
– Silloin muistin koulukaverini Jari Sarasvuon ohjeen: ”Kun olet kuopassa, lopeta kaivaminen.” Vaikka numeerista mitoitusta ei tullut, tuli nollatoleranssi alimitoitukseen. Vanhuksilla pitää olla riittävästi hoitajia, jotta hyvä hoito toteutuisi.
Guzenina-Richardsonia on pidetty riidankylväjänä muulloinkin. Hän laittoi alulle lastensuojelun uudistustyön, vaikka sitä ei ollut kirjattu hallitusohjelmaan.
Guzenina sanoo tekevänsä päätöksiä sydämellä, ei pelaamalla.
– En missään vaiheessa kadottanut omaa itseäni enkä punaista lankaa. Minua taklattiin lujempaa kuin muita. Oli etuoikeus saada kovaa kritiikkiä. Se täytyy ottaa lahjana vastaan, sillä siitä voi oppia. Nyt pelto on kynnetty, ja olen oman kaskenraivaukseni tehnyt niin vanhusten, omaishoitajien kuin lastensuojelun tilanteen korjaamiseksi. Pystyin jättämään seuraajalleni työpöydän, jolta hänen on hyvä edetä.
Maria Guzenina-Richardsonilla on iäkäs äiti. Senkin vuoksi vanhusten hyvä hoito on hänen sydäntään lähellä. Häntä harmittaa kovasti, että hoitohenkilökuntaa syyllistetään kiireestä, jolla he joutuvat kaiken tekemään, vaikka syyllinen kiireeseen on hoitajien vähyys.
Vähän aikaa sitten Guzenina vieraili sitten dementiakodissa, jossa oli potilaana 58-vuotias herrasmies, entinen toimitusjohtaja, jolla oli muistisairaus. Mies kätteli kaikki moneen kertaan ja sanoi silmiin katsoen: ”Jaa, jaa, sinäkin täällä, terve, terve. Vieläkö...” Tässä kohtaa lause jäi kesken.
Vaikka muisti ei enää toiminut, arvokas käytös, toisten kunnioittaminen ja huomioiminen oli säilynyt.
– Noin nuorella iällä sairastunut kaipaisi muutakin kuin iltapäiväsaippuoiden katselemista telkkarista, mutta onko hoitajilla aikaa? Muistisairaudet lisääntyvät kovaa vauhtia, ja niitä on yhä nuoremmilla.
Guzenina kävi vuodenvaihteessa jättämässä syöpään menehtyneelle isälleen viimeiset jäähyväiset syöpätautien klinikan omaisten huoneessa.
– Huone oli kaunis, mutta se löytyi huonokuntoisen klinikan pohjakerroksen käytävältä likapyykkikärryjen välistä. Hyvinvointivaltiomme kehittäminen on ollut alibudjetoitua liian pitkään, ja kunnat ovat jättäneet hoitamatta omat korjaus- ja investointivelvoitteensa.
Puhe tulee paatoksella. Maria Guzenina-Richardson ei ole lähdössä politiikasta mihinkään.
Teksti Marja Aarnipuro
Kuvat Petri Mulari
