Kuluvana vuonna on koko Eurooppa saanut jännittää Saksan vaaleja, kun Mutti, liittokansleri Angela Merkel, jätti vihdoin virkansa 16 vuoden jättikakun jälkeen. Mutta jännitystä riittää Euroopassa ensi vuonnakin, kun heti perään seuraa oikea ranskalainen kevät, josta ei koskaan käänteitä puutu. Tällä kertaa edessä ovat yhtä aikaa sekä Ranskan presidentinvaalit että Ranskan EU-puheenjohtajuus.

Ranskan presidentinvaalit ovat joka kerta aivan mahdoton hullunmylly ja jännitysnäytelmä, joka yllättää aina maahan vaalikeväänä osuvat muukalaiset. Ranskanmaalla on politiikka aina elämääkin suurempaa show’ta ja aivan erityisesti silloin, kun täytetään läntisen maailman vahvinta valtionpäämiehen virkaa.

Se, joka voittaa kilvan, saa hallita ihan kunkkuna välittämättä mistään kongressista tai Bundestagista. ”Katuparlamentti” saattaa tosin riehua rajummin kuin missään muualla. Ja viiden vuoden päästä kunkun kruunu on ikävä kyllä hankittava taas takaisin kovalla vaivalla. Juuri se on nyt edessä presidentti Emmanuel Macronilla.

Keväällä 2017 Ranska yllätti muun Euroopan ja itsensä valitsemalla maan johtoon tuntemattoman, vain 39-vuotiaan, karismaattisen presidentin. Yhtäkkiä koko vanha valtakunta tuntui palaavan voimakkaasti Euroopan kartalle.

Emmanuel Macronin valtakausi on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita Élysée-palatsin uuden valtiaan lähdettyä tarmokkaasti uudistamaan Ranskaa ja visioimaan koko Euroopan tulevaisuutta. Mutta mikään ei mennyt putkeen.

Viidennen tasavallan perustuksia ovat järkyttäneet niin keltaliivit kuin viheliäinen koronavirus. Saksan viilipyttymäinen Muttikaan ei suostunut naapurinpojan kosiskeluihin.

Ihme kyllä, ennennäkemättömistä koettelemuksista ja järkytyksistä huolimatta Macronin tasavalta on pysynyt pystyssä, ja Prinssi Rohkea on taas valmis taistoon uudesta viiden vuoden kakusta.

Pitkään näytti siltä, että tulossa olisi kerrankin tylsät vaalit, joissa vain toistuisi viiden vuoden takainen näytelmä eli Macronin ja äärioikeiston Marine Le Penin vastakkainasettelu, jonka Macron totta kai taas voittaisi.

Sitten palattiin vanhaan vanhaan gallialaiseen kaavaan: yllätyksiä toisensa jälkeen. Ensin vaalikartalle ponnahti nopeasti politiikan ulkopuolelta Le Peniäkin radikaalimpi äärioikeistopolemisti Eric Zemmour. Hänen ensimmäinen vaalikokouksensa muutama viikko sitten kokosi huikeat 12 000 osallistujaa. Zemmour hyppäsi suoraan kannatuslistan kakkoseksi. Nyt hän on Le Penin kanssa tasoissa, ja molemmat uhkaavat syödä toistensa äänet.

Se mahdollistaa sen, että toiselle kierrokselle näyttääkin nousevan toinen yllättäjä ja toinen nainen, Valérie Pécresse, vaarallisen viattoman näköinen, kaunis blondi, joka hämmästytti joulukuun alussa kaikki voittamalla maltillisen oikeiston ehdokkuuden ja osoittamalla, että hänessä onkin munaa.

Kukkotappelua ei Galliaan kukaan tällä kertaa odottanut. Tulossa onkin äärimmäisen jännittävä yhteenotto kukkopojan ja ilmiselvästi munin varustetun kanan välillä. Tai sitten vielä joku ihan muu yllätys – mutta takuulla höyhenet lentävät taas.