Sodanaikaiset lapsuudenkokemukset, joita isänsä menettänyt pieni Laila Hirvisaari joutui kokemaan, ovat syy siihen, että hänestä tuli kirjailija. Toki siihen on tarvittu suurta lahjakkuutta, luovuutta ja ahkeruutta, mutta syy kirjoittamiseen kumpuaa kaukaa.

– Koska minulla ei ollut isää, aloin kirjoittaa heti tuntemuksistani. Mummo osti minulle ruutuvihon, kosmoskynän ja kumin. Hän kehotti kirjoittamaan vihkoon kaikki tarinat, joita hänelle kerroin. Kirjoitin aina kuin voin, kynttilänvalossa, aikuisten jutellessa omia asioitaan. Vieressä kalkatti radio, ja se kalkattaja oli kansanedustaja Hertta Kuusinen Pienoisparlamentti-ohjelmassa, jonka toinen tähti oli Urho Kekkonen.

Lailan upea opettaja Lempi Suominen ymmärsi hänen sotaorpoutensa ja kannusti tyttöä kaikin tavoin lukemaan, kirjoittamaan ja opettelemaan kauniin käsialan.

Tytöltä syntyi tarinoita jo kahdeksanvuotiaana, ja 15-vuotiaana hän kirjoitti kirjan mittaisia tekstejä.

Laila Hirvisaari näyttää pienen tytön kirjoittamia sivuja. Käsiala on tavattoman kaunista, rivit suorassa, ja tekstiä on A4:n kokoinen konseptiarkki täynnä.

– Kirjoittamaan kannusti myös jatkuva lukeminen. Olin kirjaston vakioasiakas. Lappeenrannan kirjastonhoitaja, maisteri Martta Järveläinen oli tiukka, todellinen kirjallisuusnainen. Hän käski aina poikia pesemään kätensä ennen kuin tarttuivat kirjaan, mutta tyttöjen ei tarvinnut pestä!

Kirjoittamisen vyöry – sitä termiä Laila Hirvisaaren valtavasta tuotannosta voidaan käyttää – alkoi kuitenkin vasta aikuisena. Hän oli toimittaja Heikki Hietamiehen vaimo ja jo kolmen tyttärensä äiti.

– Niin, se vyöry alkoi Lehmusten kaupungista, joka ilmestyi vuonna 1972. Olin tehnyt sitä varten jo pari vuotta tutkimustyötä, ja sitten mieheni Heikki sanoi, että minun pitää kirjoittaa romaani.

Perheen kuopus Anu oli nelivuotias, kun äidin esikoiskirja ilmestyi.

– Tilanne ei ollut esikoiskirjailijalle mitenkään helppo. Minua pidettiin pikkurouvana Lappeenrannasta, ja Heikki Hietamies oli aikansa tv-julkkis.

Puhuttiin niinkin ilkeitä, että Heikki Hietamies olisi auttanut kirjoittamistyössä.

Laila Hirvisaarta masensi hänen tuolloin saamansa imago, josta kesti pitkään pyristellä irti.

– Tiesin tekeväni aivan yhtä paljon töitä kuin muutkin kirjailijat ja hoidin samalla kolmea lasta. Meillä syötiin aika monena päivänä makaronilaatikkoa! Olin varmaan huono äiti, mutta sellainen tunne on varmasti monella uraa tehneellä äidillä. Kristiina ja Eve pitivät Anusta huolta, ja loppujen lopuksi kaikki tyttäreni ovat selvinneet elämässään aivan hyvin.