Koskelan sairaala-alueen N-rakennuksen toisen kerroksen luentosalin ovat joulukuisena aamuna vallanneet koirat. Tarkemmin sanottuna kaksi koiraa, berninpaimenkoirat Demi ja Paavo.

Virallisilta nimiltään bernit ovat Funatic Devil Wears Prada ja Paavo Kultaruskan El Toro, mutta pitkät nimihirviöt eivät vähennä piiruakaan mustavalkoruskeiden koirien hurmaavuutta.

– Normaalissa työtilanteessa koirat eivät tapaa toisiaan, mutta tällainen koulutuskurssin päättävä juhlatilaisuus on eri asia, sosiaalikuntouttaja ja Eläkeliiton asiantuntija Nona Borgström huomauttaa.

Yksivuotias Paavo on hyväkäytöksinen, mutta sillä on silminnähtäviä vaikeuksia olla hyökkäämättä hyväntuoksuisen bernityttö Demin kimppuun tuon tuosta. Demillä on kaiken huipuksi kaulassaan palvelukeskuksen asukkaan tekemät helmet.

– Tarja on maalannut helmet, minä autoin niiden pujottamisesta. Demille on tehty myös koiranäyttelyhihna helmistä, koiran omistaja, lähihoitaja Pia Hellman kertoo.

Toinen asukas on kutonut Demille ja Paavolle eriväriset villaiset pannat kaulaan sekä tassuihin, tunnusmerkiksi työssäkäyville kuntoutuskoirille. Panta pysyy bernipojan päässä muutaman minuutin, kunnes se löytyy lattialta.

Paikalle saapuu pyörätuolillaan palvelukeskuksen asukas Veikko Partanen. Hän on hyvää pataa jo entuudestaan Demin kanssa, ja hän rakasti erityisesti Demin edeltäjää, Paavon isoisää, Bandya. Veikko on asunut Koskelassa viitisen vuotta.

– Veikolla on vieläkin Bandyn kuva huoneessaan, vaikka se kuoli taannoin. Surimme koiraa yhdessä, Pia Hellman kertoo.

Demi on tunnistanut jo ystävänsä ja asettuu Veikon jalkojen viereen. Älykkäät ruskeat silmät tuijottavat Veikkoa tiiviisti. Demi kyllä tietää, mistä namipalkkaa on tiedossa.

– Tykkäsin Bandysta paljon. Kyllä Paavossa vähän samaa näköä voi olla. Koirien kanssa olemisesta tulee vanhat muistot mieleen. Minulla oli lapsuudessani suomenpystykorva Vekku, joka tiesi aina, missä olin, Veikko kertoo.

Veikko tutustui Bandyyn Koskelan palvelukeskuksen Tassufrendit-ryhmässä, jossa työntekijät tuovat koiria töihin asiakkaiden iloksi. Ryhmässä on noin 20 koiraa ja kaksi kissaa.

Tänään Paavo ja Demi omistaja-ohjaajineen valmistuvat kuitenkin Tassufrendit-ryhmää vaativammalta kurssilta. Ne on nyt koulutettu työskentelemään koira-avusteisessa hoiva- ja kuntoutustyössä, mikä on pelkkää koirien kanssa olemista suunnitelmallisempaa, tavoitteellisempaa ja vaikuttavampaa. Tällaista syventävää täsmäkoulutusta ei ole Suomessa aikaisemmin tehty.

Tämä pilottihanke on hyvä esimerkki ikäihmisille suunnattavista uusista kuntoutusmuodoista.

– Olemme työskennelleet Koskelassa koirien kanssa vuodesta 2010. Tassufrendit-toiminnasta saimme niin hyviä kokemuksia, että halusimme tehdä ikäihmisille suunnatusta koira-avusteisesta hoiva- ja kuntoutustyöstä vieläkin vaikuttavampaa, Koskelan palvelukeskuksen johtaja Anneli Walldén kertoo.

Joulukuussa päättyneessä koulutuksessa koirille ja niiden ohjaajille opetettin koira-avusteisessa kuntoutustyössä tarvittavia taitoja, kuten esimerkiksi toimintaterapian välineitä, fysioterapiaa ja turvallisuuskysymyksiä.

– Demi kyllä erottaa, ollaanko Tassufrendit-ryhmässä vaan hengailemassa vai tekemässä töitä. Koirien soveltuvuustestaustilaisuuskin oli jo opettavainen, opin katsomaan koirista erilaisia ominaisuuksia, Demin omistaja Pia Hellman kertoo.

Yksivuotiaan Paavon omistaja-ohjaaja, lähihoitaja Maria Hakala sanoo tienneensä heti, että berninuorukainen sopii kuntoutustyöhön.

– Olen tuonut sitä työpaikalleni tänne Koskelaan heti pennusta. Se on tottunut asukkaiden apuvälineisiin ja osaa esimerkiksi väistää, jos vaikkapa asukkaan kävelykepit kaatuvat.

Koskelan palvelukeskuksessa Demi ja Veikko eivät välitä koira-avusteisen kuntoutuksen teoriasta tuon taivaallista. Demi on oivaltanut, että hän tekee kuntoutustyötään Veikolle, ohjaaja on nyt sivuseikka.

Koira laskee päänsä Veikon polvelle. Paavo puolestaan on levittäytynyt lattialle koko huomattavaan pituuteensa, takajalat pentutyyliin taakse suorina.

Vuorossa on pallon heitto. Veikko kurottaa kipeillä käsillään heittämään tennispallon, ja kun Demi tuo sen takaisin hänen syliinsä, Veikko palkitsee koiran namilla.

Demi ei kuitenkaan ole mikään tyhmä tyttö. Se tietää, että hellämieliseltä Veikolta saattaa lipsua nameja vastikkeettakin. Pallo jää seuraavalla heitolla hakematta, ja Pia Hellman käy noukkimassa sen.

– Mamma hakee. Eihän me koiraa tässä treenata, vaan asukasta. En mäkään tässä vain istu, hän huomauttaa.

Veikko virnistää.

Kokeilemme seuraavaksi kosketuskepillä kuntouttamista. Kuin huomaamattaan Veikko tulee siirtäneeksi kepin kipeämpään käteensä ja suoristaa sitä yrittäessään saada Demin koskettamaan kepin päässä olevaa palloa kuonollaan.

– Meidän tarkoitus on ylläpitää Veikon fyysisiä taitoja, jotta hän voi liikkua pyörätuolilla mahdollisimman pitkään, Pia Hellman selventää.

Demi tapittaa Veikkoa jälleen suklaasilmillään.

Veikko silittää koiraa ja supattaa: ”Oletko ollut kiltti kotona?”

Koiria voidaan käyttää apuna ikäihmisten kuntouttamisessa mitä moninaisemmilla tavoilla. Pallon heitto koiralle, makupalojen antaminen, turkin harjaaminen ja silittäminen, joskus jopa pelkkä koiran lempeä läsnöolo on kuntouttavaa ja terapeuttista.

– Onhan pallon heitto koiralle mielekkäämpää kuin ämpäriin. Koiran silittäminen vähentää yksinäisyyttä, ja koiran namia piilottaessaan leikkiä varten asiakas tulee huomaamattaan jumpatuksi, Pia Hellman selittää.

Koiran avulla asiakkaan saa houkuteltua vaikkapa suihkuun tai ulos lenkille. Koirien läsnäololla on vaikutusta jopa vaikeasti dementoituneisiin asiakkaisiin.

– Demi on erikoistunut muistisairaiden ryhmiin. Koiran kanssa viihtyminen on liian pieni termi sille, että saamme lisättyä merkityksellisyyttä asiakkaan elämään. Toisinaan sellaisetkin asiakkaat, jotka eivät enää puhu, saattavat ryhtyä puhumaan koiraa hellitellessään, Hellman lisää.

Entä mitä tehdään, kun asukkaat kiintyvät koiriin ja alkavat ikävöidä näitä? Koira kun ei voi käydä töissä joka päivä.

– Voimme jutella yhdessä koiran kuulumisista, näyttää kuvia. Usein asiakkaat piristyvät siitäkin. Monella on ollut omia koiria, ja he ryhtyvät muistelemaan näitä, Maria Hakala kertoo.

Koirien käyttö kuntoutustyössä edellyttää koiran ohjaajalta pitkäjännitteistä työtä, asiantuntija Nona Borgström muistuttaa. Koulutus aloitetaan heti pentuna totuttamalla koira erilaisiin ympäristöihin ja tilanteisiin.

Varsinaista työtä tehdään koiran jaksamisen mukaan.

Koira työskentelee yleensä noin 1–2 päivää viikossa, ja sillä on oltava työpaikallakin oma paikka, missä se voi rauhoittua.

Koirasta kyllä näkee, kun se väsyy, Borgström muistuttaa, ja moni hoivatyötä tekevä koira on luonteeltaan hyvin herkkä kommunikoija.

– Amerikassa tehtiin havainto, että osa 9/11-katastrofin terapiakoirista kärsi burn­outista. Jos työkoira väsyy työhönsä, sen pitää saada jäädä eläkkeelle tavalliseksi kotikoiraksi.

Kuntoutustyöhön soveltuvat koirat kuitenkin nauttivat tehtävästään suunnattomasti.

– Minulla on kolme koiraa. Kun otan koulutuksessa käytetyn naksuttimen esille, ne makoilevat ympärilläni ringissä sen näköisenä, että onko jo minun vuoroni? Ne oppivat oppimaan ja nauttivat siitä, kun se on tehty niille mielekkääksi, Nona Borgström sanoo.

Koskelan palvelukeskuksessaVeikko istuu pyörätuolissaan yhä Demi vierellään. Hän sanoo, että kuntoutuskoirat ovat tuoneet iloista mieltä hänen elämäänsä, ja koiriin on ollut mukava tutustua.

– Bandy ja Demi ovat olleet kilttejä, niitä ei ole tarvinnut pelätä. Olen mielelläni kaikkien koirien kanssa, mutta nämä ovat tulleet lähimmäksi sieluani. Ei sellaista päivää ole, etten jaksaisi koiria nähdä. Nämä ovat niin rakkaita, Veikko sanoo.