Evoluutioteorian isänä pidetyn Charles Darwinin päivistä lähtien tutkijat ovat jo parin vuosisadan ajan keskustelleet kiivaasti siitä, ovatko ihmisen lisäksi muutkin eläinlajit kykeneviä tuntemaan ihmiselle tyypillisiä tunteita, kuten iloa tai surua. Pitkään oletettiin, että me ihmiset olemme ainut sielullinen olento ja että muilla eläinlajeilla on vain kyse vaistomaisista toiminnoista, jotka ohjaavat niiden käyttäytymistä.

Vielä 90-luvulla monet luonnontieteilijätkin leimasivat eläinten älykkyyttä tutkineiden pioneerien havainnot antropomorfismiksi, inhimillisten ominaisuuksien liittämiseksi eläimille. Eläinten ”sielunmaailman” tutkiminen onkin vaikeaa, sillä sitä ei voi typistää numeroihin ja tilastoihin. Omien lajitovereittemmekin mielenliikkeiden ymmärtäminen on usein tarpeeksi vaikeaa saati sitten toisten lajien, joiden kanssa meillä ei ole ensisilmäyksellä mitään yhteistä, ei samaa kieltä tai kulttuuria.

Vuosien saatossa tiede on kuitenkin ottanut isoja harppauksia. Tieteellisesti tutkittua tietoa eri lajien kognitiivisista ominaisuuksista, kuten tunneälystä, on olemassa jo runsaasti – ja lisää opitaan koko ajan. Nykyään on täysin arkista tietoa, että tuotantoeläimet, kuten siat tai lehmät, ovat älykkäitä ja tuntevia yksilöitä. 

Mutta miksi nykymaailmassa on erityisen tärkeää tiedostaa, että jaamme planeetan lukemattomien toisten älykkäiden lajien kanssa, jotka kokevat samoja tunteita kuin mekin?

Pitkään meidän kuluttajien oli helpompi sulkea silmämme toisten lajien kärsimykseltä kuin miettiä omien toimiemme todellista hintaa. Hiljalleen kaikki on alkanut muuttua. Nykyään etenkin läntisessä maailmassa eläinten inhimillinen kohtelu on yhä tärkeämpää miljoonille ihmisille, mikä vaikuttaa myös heidän kulutuspäätöksiinsä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että tiedon lisääntyessä tosiseikat joutuvat usein törmäyskurssille tiettyjen toimijoiden etujen kanssa. Tästä johtuen muun muassa turkisteollisuus pistää tiedolle kampoihin väittämällä, etteivät turkiseläimet kärsi Suomessa. Todellisuudessa turkistarhauksen ansaintamalli perustuu Suomessakin siihen, että pitämällä eläimet epäinhimillisissä olosuhteissa voidaan kustannukset pitää kurissa ja tavoitella mahdollisimman suuria voittoja. Tästä johtuen yhä useampi läntinen maa ja kansainväliset muotitalot ovat kieltäneet koko elinkeinon. Tarkastelee turkistarhausta kuinka kiihkottomasti tahansa, on vaikeaa käsittää, miten inhimilliseksi yhteiskunnaksi itseään kutsuva Suomi voi edelleen sallia tällaisen tuntevien eläinten järjestelmällisen kaltoinkohtelun.

Myös ihmisille olisi eduksi, jos antaisimme yhteiskunnassamme suuremman painoarvon eläinten älykkyydestä kertyneelle tutkimustiedolle ja siten velvoittaisimme itsemme toimimaan tosiseikkojen vaatimalla tavalla.

Tuotantoeläinten kärsimyksen vähentäminen tarkoittaa yleensä niiden elinolosuhteiden parantamista. Tämä puolestaan nostaa tuotantokustannuksia ja siten kuluttajahintoja. Nykymaailmassa broilerin saa eurolla ja fileen parilla. Halvan lihan seuraukset ovat olleet tuhoisat. Miljardien, tehotuotannon helvetissa elävien eläinten kärsimys on jotain, mitä harva meistä pystyisi katsomaan edes televisiosta minuuttia kauempaa.

Lihankulutuksen liiallinen kasvu tarkoittaa myös sitä, että luonnonvaraisten eläinten elinympäristöjä tuhotaan yhä enemmän laidunmaiden tieltä.

Idea lihapäivästä voisi saada aikaan sen, että lihasta tulisi massakuluttamisen sijaan kerran viikossa nautittava ”luksustuote”. Tällöin jokainen meistä voisi omalla panoksellaan parantaa tuotantoeläinten elinoloja, vähentää päästöjä sekä vaalia luonnon monimuotoisuutta ja huolehtia omasta terveydestään.

Uskon, että jos eläinten asema yhteiskunnassa vahvistuisi, se vaikuttaisi myönteisesti koko maamme ilmapiiriin. Moni meistä haluaa elää niin, ettemme aiheuta kärsimystä muille.

Valtarakenteiden vuoksi maailma kuitenkin muuttuu hitaasti, ja kiistat tuotantoeläinten kaltoinkohtelusta aiheuttavat jännitteitä teollisuuden ja ihmisten välillä. Kehittämällä luonnonvaroja ja muita eläinlajeja kestävästi hyödyntäviä elinkeinoja rakentaisimme siltoja eri toimijoiden välillä, loisimme uusia työpaikkoja ja torjuisimme markkinavetoisesti aikamme suuria ympäristöuhkia.

Suomi, jossa eläimiä kohdellaan niiden ansaitsemalla arvolla, voisi toimia malliesimerkkinä muille, meitä isommille maille, joissa kipuillaan aivan samojen asioiden kanssa.

Juttua muokattu 18.1. kello 14:48: Poistettu ingressistä ylimääräinen sana.