Olen pettynyt teihin, arvon kansalainen. Uskoin jo toisenlaisen ajan koittaneen, mutta ei. Te hellitte unelmaanne suurvallasta, suuresta ÄITI VENÄJÄSTÄ, joka olisi maailmanvaltias. Ei tuolla tavalla! Ei hyökkäämällä toisen, itsenäisen valtion kimppuun ja lahtaamalla sen viattomia kansalaisia kasapäin ja pommittamalla heitä yötä päivää ohjuksilla ja tykeillä ja murhaamalla lapsia sänkyynsä.

Sillä tavoin ette tule saavuttamaan mitään, vain vuosikymmeniksi hyljeksityn valtion maineen. Te tuhoatte jokaisella ampumallanne ohjuksella maanne mainetta, kansainvälistä hyväksyntää ja tulevaisuutta kansainvälistyvässä maailmassa. Te pelaatte itsenne ulos kentältä.

Minä uskoin ja toivoin, että Teillä riittäisi järkeä. Mutta ei. Te haluatte yhä kuolemattoman maineen, haluatte olla uusi Pietari Suuri tai uusi Josif Stalin. Te haluatte tulla kuolemattomaksi tappamalla ja murhaamalla kokonaisen kansan, kuten Hitler aikanaan, mutta sen sijaan olette tuhoamassa oman kansanne. Te tulette häviämään, sillä vastustajanne on moraaliltaan liian vahva ja taistelee maansa ja itsenäisyytensä puolesta palkka-armeijaanne vastaan.

Nämä palkkasotilaat ovat leipäpappeja, joilla ei ole mitään muuta pelissä, kuin palkkansa. He eivät taistele perheidensä eivätkä kotikontujensa puolesta, ja kuten tiedätte, sellainen sotilas ei ole moraaliltaan mitään. Hän ei taistele sydämellään, kuten tekee vastustaja, joka tietää, että jos hävitään, se on kaiken loppu, synnyinmaan tuho, loppu. Kun Te ette pärjännyt rintamalla, aloitte pommittaa ja tappaa siviilejä. Raukkamaista. Te ette ole ihminen, vaan raukkamainen murhaaja. Te ette kuule lasten huutoja yöllä, kun ohjuksenne syöksyvät heidän kotiinsa, tappaen ja silpoen. Mikä teitä vaivaa, kansalainen? Oletteko te täysin tunnoton, kuin natsit aikanaan surmatessaan lapsia ja naisia?

Kolmekymmentä vuotta sitten maailma sai nähdä, kuinka yksi valtio ja sen diktatuuri romahti jättäen jälkeensä maan, joka oli väärinkäytetty ja hallinnoitu rikki ja häviöön. Valo kajasti silloin idässä. Me kaikki uskoimme jo demokratian ajan koittaneen maassanne, mutta väärin uskoimme. Valtaan nousitte Te ja teillä oli menneisyytenne synnyttämät suunnitelmat ja silmissänne loisti tuhoisa valo, jonka olitte nähneet nuoruudessanne. Te uskoitte tuohon näkyyn ja juoksitte sen perässä. Te halusitte takaisin harhaisen suuruuden ajan, jonka olitte menettäneet entisen vallan murentuessa omaan mahdottomuuteensa.

Teistä tuli sokea. Rauhan sijaan te halusitte sotaa. Te halusitte takaisin suuruuden ajat. Te ryöstätte Ukrainasta lapsia ja viette heidät Venäjälle tehdäksenne heistä venäläisiä, välittämättä kärsimyksestä, jota tuotatte. Eikö teillä ole omaatuntoa? Eikö teitä hävetä? Tuhansien kuolleiden lasten lisäksi Te hajotatte perheet ja luulette tekevänne oikein isänmaatanne kohtaan, kun sotilaanne murhaavat lapsia ja viattomia siviilejä. He eivät ole tehneet Teille mitään! Te olette paha, joka kirkon siunauksella surmaa ihmisiä. Te olette pimeä keskiaika, kansalainen Putin.

Mutta te tulette häviämään, sodan ja maanne, vaikka uhkailette atomipommilla. Siltä tieltä ei ole paluuta, vaan sen päässä on pimeys, joka nielaisee koko ihmiskunnan.