Suhaan junalla joka viikko pitkin eteläsuomalalaista maisemaa. Raiteet kuljettavat minut Lappeenrannasta Helsinkiin töihin, enkä ole yksin.

Vuoden 2021 tilaston mukaan kolmannes suomalaisista työllisistä pendelöi hommiin kotikuntansa ulkopuolelle. Junassa työmatkustamisen tiivistä tunnelmaa voi aistia esimerkiksi aamuisin Tampere–Helsinki-välillä.

Hyvä, että meitä matkaajia on. Jos liikenneyhteydet toimivat, ihmisten osaaminen ja työmarkkinoiden tarve voivat kohdata.

Etelän kaupungista Helsinkiin pyrkivälle juna on tätä nykyä ylivoimainen kulkuvaihtoehto. Itärajalta sujahtaa pääkaupungin keskustaan parissa tunnissa ilman pelkoa siitä, että auto ei käynnisty tai varhainen herääminen saa nukahtamaan rattiin.

Maakuntalentoja täällä ei kukaan ole kaipaillut sitten Lahden oikoradan rakentamisen. Ne loppuivat jo 2000-luvun alussa kannattamattomina. Mitään järkeähän toiminnassa ei olisi, ei ympäristön kannalta eikä ajansäätömielessä. Lennoista ei ole etua edes ulkomaan yhteyksiin vaihtajalle, koska junalla pääsee jo kentälle asti.

Työmatkalaisen etu on, että junassa voi tehdä tehokkaasti töitä. Kokonaisuudessa se on tässä mielessä optimaalinen paikka: vain vähän ärsykkeitä ja aikaikkuna, jossa läppärityöläinen ehtii usein saattaa valmiiksi jonkun keskittymistä vaativan asian.

Henkilökuntakin on usein reipasta ja avuliasta.

Kaksi asiaa matkassa kuitenkin mättää. Kumpikaan niistä ei ole aikataulu, joka pysyy verraten hyvin. Kun laskee päärautatieasemalla saapumiseen mukaan joustavat 10 minuuttia, mututuntuman perusteella juna saapuu ajallaan 99-prosentin todennäköisyydellä kaikkina vuodenaikoina.

Sen sijaan näissä riittää tekemistä: verkkoyhteydet sekä vessat.

Nykyään netti toimii peräkylän perukoillakin. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi toimivan yhteyden saaminen junaan jos ei mahdotonta niin ainakin – sallittakoon ontuva kielikuva – jälkijunassa.

Kaikeksi onneksi asialla on tapahtumassa jotain. VR on aloittanut langattoman verkon uusimisen kaikissa kaukojunissa ja valmista pitäisi tulla vuoden 2024 alkuun mennessä.

Tämä ei kuitenkaan ratkaise asiaa. VR:n mukaan kunnollinen verkkoyhteys edellyttää, että radan varressa olevat tukiasemat ja mastot uusitaan. Kuka sen maksaa, on asia erikseen.

Vastaajasta riippuen sen pitäisi olla VR, operaattorit, valtio tai EU. Rahaa siis tarvittaisiin. Asia on merkittävä. Moni niin Turkuun kuin Imatrallekin matkaava ottaisi kernaasti mieluummin toimivan netin kuin nopeamman ratayhteyden, jos valita pitää.

Toinen petrattava asia liittyy ihmisen perustarpeisiin. Esihistoriallisen sanonnan mukaan sujuvat prosessit toimivat kuin junan vessa. Kansanviisaus periytynee ajalta, jolloin jätökset vielä tippuivat suoraan pöntöstä raiteille.

Nyt junissakin eletään vesivessojen aikaa. Toimivuus ei kuitenkaan aina ole sanonnan mukainen. Käsiä polttavan kuumasta vedestä on päästy eroon, mutta ovien mekanismit repsottavat ja hanoista tulee vettä jos tulee. Eniten eriöt kuitenkin huutavat avukseen aurikanasmaista siivoojagurua.

Pieni asia. Mutta sekin vaikuttaa isoon kuvaan.