Pari vuotta sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan suomalaiset ovat keskimäärin aika epäempaattisia. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan olimme 63 maan vertailussa kuudenneksi kehnoimpia, kun mitattiin kykyämme asettua eläytyen toisen ihmisen asemaan.

Omista tilastoistamme näkyy, että olemme keskimäärin myös aika väsyneitä. Yhden kyselyn mukaan suomalainen nukkuu arkisin keskimäärin alle seitsemän tuntia yössä. Kaksi kolmannesta nousee aamuisin ylös väsyneenä. Toisen tutkimuksen mukaan uniaika on 30 viime vuoden aikana lyhentynyt noin 20 minuuttia vuorokaudessa.

Tutkijoilla on uniajan lyhentymisestä erilaisia käsityksiä, mutta he ovat yksimielisiä siitä, että osa suomalaisista nukkuu jatkuvasti liian vähän. Unihäiriötkin ovat yleistyneet.

Epäempaattisuuden ja väsymyksen välillä on yhteys. Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Stanley Milgram osoitti jo vuosikymmeniä sitten kaupunkistressiä tutkiessaan, että väsynyt tai ylikuormittunut ihminen ei jaksa välittää toisista samalla tavalla kuin levännyt. Väsyneen voimat menevät selviytymiseen ja hereillä pysymiseen. Väsyneeltä nuukahtavat ensimmäisenä korkeammat aivotoiminnot, kuten kyky yhdistää havaintoja ja tehdä johtopäätöksiä. Myös väsyneen moraali ja kyky eettiseen harkintaan horjuvat. Hän ei jaksa välittää.

Väsynyt kansakunta on tyly ja epäempaattinen. Se ei jaksa joustaa samalla tavalla kuin levänneenä jaksaisi. Väsyneen kansan kyky luoda uutta heikkenee, ja sen iskunkestävyys ohenee. Toraa ja parkua kyllä riittää, koska väsyneenä ei jaksa huomata sitäkään, mikä on ihan hyvin.

Olemmeko väsyneitä omasta tahdostamme vai olosuhteiden pakosta? Vauvat valvottavat vain harvoja ja yleensä rajallisen ajan. Yökukkujavauva muuttuu vaikeasti herätettäväksi teiniksi yllättävän nopeasti.

Unen vähyyteen on syynsä. Työhön ja työmatkoihin kuluva aika on pois muusta elämästä, ja illalla ei raatsi mennä nukkumaan niin aikaisin kuin kannattaisi. Kotityöt on jollakin ajalla hoidettava. Netin tarjoama viihdyke ei lopu. Älylaite ei päästä nukkumaan.

Laumaolentona ihmiseen vaikuttaa myös yhteisön käsitys unen sopivasta määrästä. Minä tarvitsen järjissäni pysymiseen jatkuvasti vähintään yhdeksän tunnin yöunet. Luen aina kummissani tutkimuksista, joiden mukaan aikuinen ei tarvitsisi kahdeksaa tuntia enempää. Teräsmiehet ja -naiset kertovat haastatteluissa pärjäävänsä hyvin muutaman tunnin yöunella – siten aikaa riittää vaativasta työstä huolimatta myös maratonille treenaamiseen.

Mutta pärjäävätkö he oikeasti? Vai ovatko he juuri niitä zombeja, jotka liian vähän nukkuneina ja itsekään väsymystään tajuamatta ilmaantuvat työpaikoille ruoskimaan, riistämään, tylyilemään ja saneeraamaan? Ovatko he kapeakatseisia johtajia, jotka väsymyksensä takia eivät näe tulevaisuutta eivätkä kokonaisuuksia vaan keskittyvät työssään pieniin – ja usein vääriin – yksityiskohtiin?

Nukkumista käsitellään julkisuudessa yleensä vain ihmisen oman hyvinvoinnin näkökulmasta: liian vähäinen uni on yhteydessä suurempaan sairastumis- ja kuolemariskiin. Väsymys on myös suuri yhteinen ongelma. Ehkä viidennes liikenneonnettomuuksista johtuu väsymyksestä. Suuri osa huonosta johtamisesta juontaa väsymyksestä. Aika monen avioeron taustalla näkyy silkkaa väsymystä.

Väsymys ei ole yksityisasia. Jos suomalainen haluaa iloita elämästään ja Suomi porukkana menestyä, kansallisen kilpailukyvyn ykkösaseeksi pitää valita nukkuminen. Kansallinen unistrategia auttaisi silloinkin, kun mikään muu ei auta. Nukkuminen kannattaa aina.