Valokuvassa on 27-vuotias hauskannäköinen nuorimies. Poninhäntä, parransänki ja pieni hymyntapainen kasvoilla tuovat mieleen tulevaisuuteen uskovan opiskelijan tai rockmuusikon.

Kuvan perusteella on vaikea uskoa, että sama poika vain muutamaa viikkoa kuvan ottamisen jälkeen, 13. lokakuuta 2017, ohjasi vuokraamansa auton Lahden tiellä päin rekan keulaa.

Itsemurhan tehdessään kannabista aktiivisesti käyttänyt Janne oli juuri vapautunut tahdonvastaisesta hoidosta.

Mukaansa hän oli saanut avohoitopalvelujen puhelinnumeron, johon piti soittaa tarvittaessa.

Tampereella asunut Janne oli jo vapautumisen jälkeen itse yrittänyt päästä takaisin hoitoon.  Hän oli kannabiksen pitkäaikaisen käytön seurauksena sairastunut ensin psykoosiin ja sen jälkeen masennukseen.

Epätoivon tilassa Janne ei nähnyt vaihtoehtoa itsemurhalle.

– Hän oli ollut 6–7 viikkoa laitoshoidossa Nokian Pitkäniemessä. Mielestäni hänet kotiutettiin aika keskeneräisenä. Toki hän oli muuttunut ja palautunut aika normaaliksi. Hoitopalaverissa ennen kotiin lähtöä lääkäri kuitenkin neuvoi häntä olemaan varovainen, koska usein kannabispsykooseja seuraa syvä masennustila, Jannen isä Pekka Matilainen sanoo.

Jakson aikana Janne tosin oli karannut hoidosta kolme kertaa.

– Minä olin aina puhuttamalla saanut hänet palaamaan hoitoon. Joka kerta karatessaan Janne otti minuun yhteyttä.

Jannen päästyä hoidosta isä ja poika pitivät yhteyttä päivittäin. Jannen masennukseen ja epätoivoon eivät enää tehonneet mitkään sanat.

Viikkoa ennen itsemurhaa hän kysyi isältään kymmeniä kertoja: ”Iskä, voiko tästä mitenkään selvitä?”

– Kun hänellä kotiutumisen jälkeen alkoi masennus, hän olisi halunnut hoitoon takaisin, mutta sinne ei mennä noin vain. Hädässään hän ei saavuttanut tarvitsemaansa hoitoa, Pekka suree.

Jannen ruumis tuhkattiin Tampereen Vatialassa, ja Pekka-isä kuljetti uurnan hänen kotikaupunkiinsa Joensuuhun, missä pidettiin Jannen siunaustilaisuus ja uurnan hautaanlasku.

Janne oli muuttanut Joensuusta Tampereelle vain muutamia vuosia aiemmin, koska halusi irti vanhoista kuvioista.

– Tampereella hän löysi kavereita vähän sellaisesta hippihenkisestä porukasta. Varmasti hän oli kokeillut huumeita Joensuussakin, mutta Tampereella kannabiksen käyttö paheni. Huumeet tulivat pysyvästi hänen elämäänsä vasta reilusti yli parikymppisenä, Pekka kertoo.

Janne oli valmistunut peruskoulun jälkeen ammattikoulusta elektroniikka-asentajaksi, mutta ei työllistynyt alalle.

– Joitain satunnaisia työjuttuja hänellä oli ja jotain oppisopimussuhteitakin, mutta varsinaisesti hän ei päässyt koskaan kiinni työelämään, Pekka kertoo.

Pekka itsekin on kotoisin Joensuusta. Hän erosi Jannen äidistä ja lähti pääkaupunkiseudulle pojan ollessa pieni. Jannen lapsuusvuosina Pekka vietti levotonta elämää, ja yhteydenpito oli satunnaista.

Jannen nuoruus- ja aikuisvuosina yhteydenpito kuitenkin tiivistyi, ja isälleen Janne saattoi puhua kutakuinkin kaikesta.

Nykyään Pekasta on vaikea uskoa, että hän on itsekin elänyt huumeiden ja harhojen maailmassa. Entisen amfetamiinin suurkuluttajan ja tukkukauppiaan nousu rikollisesta yhdistyksen toiminnanjohtajaksi on harvinainen selviytymistarina.

Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan pyörittämän Via Dia Pirkanmaan toiminnanjohtaja puhuu rauhallisella äänellä ja selkein lausein, kulkee työasioissa usein puku päällä ja johtaa 19 vakituisen työntekijän porukkaa.

Yhdistyksen kautta tuhannet ihmiset saavat vuosittain apua, jo pelkästään soppakirkossa on tiistaisin enimmillään jopa 250 ihmistä. Ohjattavia kuntoutuja-asiakkaita järjestöllä on vuosittain noin sata.

Pekka tekee evankelioimistyötä vapaaehtoispohjalta. Palkkatyö on pääasiassa hankesuunnitelmien ja raporttien kirjoittamista. Erityisen ylpeä Pekka on yhdistyksensä työstä asunnottomien hyväksi.

Pekka tuomittiin vuonna 1999 kuudeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen huumerikoksesta. Siitä hän istui ensikertalaisena vain puolet.

– Minulla oli ehjä ja hyvä koti. Kaikki kuitenkin meni rikki, kun isä kuoli ollessani kahdeksanvuotias. Jälkikäteen olen pohtinut paljon, oliko hakeutuminen rosoisten ja itseäni vanhempien linnakundien porukoihin isähahmon ja miehenmallin etsimistä.

Kotoaan Pekka lähti jo 15-vuotiaana. 190 senttimetriä pitkä kaveri pääsi jo silloin helposti kapakkaan ja ryypiskeli siellä kokeneempien kavereiden seurassa. Ammattikoulua Pekka jaksoi käydä puoli vuotta ja lähti rakennustöihin. Kuvioihin tulivat silloin myös ensimmäiset pillerikokeilut.

Pekka tapasi mukava tytön vuonna 1988, ja pariskunnalle syntyi Janne-poika vuonna 1990.

– Vuodet 1988–92 olivat aika tavallista aloittelevan perheenisän elämää: tein töitä ja maksoin asuntolainaa, hän muistelee.

Jannen äidistä erottuaan Pekka kokeili ensimmäistä kertaa amfetamiinia. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

– Amfetamiini kolahti heti, se oli minun juttuni, hän sanoo.

Jannen äidistä erottuaan Pekka muutti parin vuoden päästä uuden rakkauden perässä pääkaupunkiseudulle.

– Kun pimeistä raksahommista taskuun alkoi jäädä rahaa, päätin pistää sen poikimaan huumebisneksessä. Minusta tuli huumeiden tukkukauppias, kauttani päätyi Itä-Suomeen paljon amfetamiinikiloja.

Isokokoinen mies ei kaihtanut väkivaltaakaan: sehän oli erottamaton osa huumekuvioita.

– Kokoni ja väkivaltaisuuteni takia kuvittelin olevani toisten ihmisten yläpuolella, Pekka sanoo.

Vaikka ensimmäinen vankilatuomio on monelle vasta rikollisuran korkeakoulu, Pekan elämän se muutti täysin päinvastaiseen suuntaan. Jos tuomiota ei olisi tullut, hän olisi luultavasti jatkanut entistä elämäänsä ja voisi nyt olla itsekin vainaja. 

Tuomionsa hän kärsi Kuopiossa.

– Muistan hyvin sen päivän, jolloin elämäni muuttui. Nykyinen vaimoni Tiina oli silloin tyttöystäväni, ja hän oli tulossa tapaamaan minua. Vankilan alkuaika oli minulle syvän tuskan ja ahdistuksen aikaa. En keksinyt muuta ulospääsytietä kuin itsemurhan. Kävellessäni kohti tapaamishuonetta hahmottelin jo mielessäni valmiiksi ratkaisua, miten itsemurhani toteutan. Jostain syystä vankilalähetti siinä käytävällä sanoi, että hänellä oli minulle asiaa. Mielessäni välähti ajatus, että tuossa voisi olla minulle ulospääsytie.

Poistuessaan tapaamisesta Tiinan kanssa Pekka pyysi vankilalähetin ja tämän kaverit selliinsä.

– Kun annoin heille luvan rukoilla puolestani sellini lattialla polvillaan, tapahtui jotakin, joka muutti elämäni tyystin.

Uuden elämän alku oli raju: fyysinen ja henkinen riippuvuus huumeisiin loppui samalla hetkellä.

– Sitä ihmettelin itsekin, kun seuraavana aamuna heräsin. En myöskään enää pitänyt itseäni ylivertaisena ihmisenä enkä halveksinut heikompia.

Viimeisen vankilavuotensa aikana Pekka kävi töissä vankilan ulkopuolella ja pääsi kartuttamaan osaamistaan myös aikuiskoulutuskeskuksen kurssille.

– Pääsin asentamaan Kerman Savi -yrityksen uuneja, vaikka muuraaminen oli ihan uusi asia. Kokeneen asentajan apurina opin työn nopeasti ja hyvin pian jäin tekemään uuneja itsenäisesti.

Puoli vuotta ennen vapautumistaan Pekka meni maistraatissa naimisiin Tiinan kanssa. Seitsemän vuoden kuluttua häistä Tiinakin tuli uskoon. Nyt pariskunnalla on neljä kouluikäistä lasta.

Kun Pekka vapautui vankilasta, hän perusti yrityksen ja rupesi tekemään alihankkijana asennuksia Kerman Savelle.

– Vähän ajan päästä minua kysyttiin asennusten lisäksi myös heidän uuniensa myyntimieheksi. Vuonna 2007 minut palkittiin Suomen parhaana uunikauppiaana. Myyntitaitonihan tulivat punnituiksi jo entisessä elämässä huumekauppiaana, hän hymähtää sarkastisesti.

Lupaavan uunibisneksen keskellä Pekka tunsi kuitenkin yhä voimakkaammin kutsun lähteä hengelliseen työhön. Hänestä tuli Kuopion paikallisen Via Dia -yhdistyksen projektityöntekijä tammikuussa 2009.

– Tarjosimme ilmaisen aterian neljänä päivänä viikossa kuopiolaisille lähimmäisille. Lähdin vetämään sitä työtä. Melko pian rakensimme aloitteestani myös kuntouttavan päiväkeskuksen. Työsarkani laajeni, ja parhaimmillaan Via Dia -yhdistyksellä oli Kuopiossa 30 työntekijää.

Omaan menestykseen varjoja loi kuitenkin aavistus siitä, että Joensuusta Tampereelle vuoden 2016 alussa muuttaneen Jannen asiat eivät olleet kohdallaan.

– Ollakseni lähempänä Jannea muutimme vuonna 2016 Tampereelle. Vuosien 2016 ja 2017 aikana tein pari projektia ympäristöministeriön asunnottomuusohjelmaan, ja 1. kesäkuuta 2017 aloitin Via Dia Pirkanmaan toiminnanjohtajana.

– Hänen kaverinsa olivat jo aiemmin soittaneet minulle huolestuneina. Eräänä iltana sitten Jannen käytös meni sellaiseksi, että minä suorastaan pakotin puhelimessa hänen kaverinsa tilaamaan paikalle ambulanssin, Pekka kertoo.

Psykoosiin viittaavia oireita olivat muun muassa pakkomielteet ja suuruusharhat. Janne kuuli ääniä sisällään, välillä hän näki itsensä Jumalasta seuraavana ja joskus tämän yläpuolellakin. Kerran hän järjesteli tuttavapariskuntansa kodin huonekalut uusiksi, kun halusi varustaa asunnon niin sanotusti puolustusasemiin.

Päivystyksestä Janne ohjattiin Pitkäniemen sairaalaan, missä lääkäri diagnosoi hänen tilansa kannabispsykoosiksi.

Jannen itsemurhaa Pekan elämässä seurasi sokkivaihe, jolloin hän uppoutui työhön.

– Hoidin Jannen kuolemaan liittyneitä käytännön asioita. Varsinainen surutyö alkoi hautajaisten jälkeen ja jatkuu loppuelämän. Eteenpäin on kuitenkin mentävä.

Pekka halusi soittaa kuljettajalle, jonka autoa päin Janne oli autonsa ohjannut. Hän tiesi, kuinka suuret traumat itsemurhakuljettajaan törmääminen voi aiheuttaa.

– Pelkäsin, että hän saattaisi olla minulle vihainen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Meitä oli kaksi uhria, ja keskustelumme oli voimakas kokemus molemmille. Kuljettaja oli jo kerran aiemmin nuorena joutunut samaan tilanteeseen. Nyt vanhempana tapahtuma kosketti häntä vielä vahvemmin.

Pekka korostaa, että Jannella oli äitinsä ja tämän uuden miehen luona Joensuussa hyvä koti. Siksi hänen mielestään on turha etsiä syitä ja seurauksia pojan kohtaloon liian syvältä.

– Valinnat eivät läheskään aina ole vanhempien vallassa, niihin johtavat usein täysin kodin ulkopuoliset asiat. Ihan eri asia on sitten, jos perheessä on ollut esimerkiksi pedofiliaa ja vanhemmat itse ovat tietoisesti tehneet jotain sellaista, joka on johtanut lapsen itsemurhaan.

Pekan mielestä Suomessa vähätellään huumeongelmaa. Varsinkaan kannabista ei pidetä enää niin pahana.

Se kannabis, jota liikkui 1970–80-luvulla oli kuitenkin täysin erityyppistä. Jalostuksen myötä nykyisen kannabiksen vahvuudet ovat tyystin eri luokkaa.

Internetissä myydään keinotekoista kannabista, joka voi näyttää erehdyttävästi luonnon kannabikselta, mutta se on kehitetty laboratoriossa ja on erittäin voimakasta. Synteettinen kannabinoidi voi aiheuttaa psykoosia ja sekavuutta.

Kokemus on vaikuttanut Pekan arkeen hädänalaisten auttajana.

– En ole koskaan ennenkään odottanut auttamistyöstä palkintoa, mutta nyt odotan sitä entistä vähemmän.

Esiinnyttyään Maarit Tastulan tv-ohjelmassa hän sai ainakin sata yhteydenottoa.

– Yhteyttä ovat ottaneet niin nuoret kuin heidän vanhempansakin. Valitettavasti oma surutyö on vielä siinä vaiheessa, etteivät voimavarat riitä vastaamaan kaikille.

Kokemuksesta Pekka kuitenkin tietää, kuinka tärkeää vertaistuki on monelle saman kohtalon jakavalle.

– Yleensä näistä kokemuksista puhuvat naiset. Harvempi kuin yksi kymmenestä omaisensa itsemurhasta puhuva on mies.

Päivitetty 18.11.2020 – Alkuperäinen julkaisu 25.8.2019