Kuusi kaatui metroaseman pysäkillä. Latva otti osuman bussin oven yläkarmista. Hissin veräjäovi oli amputoida alaoksan.

Kun helsinkiläinen kerrostaloasuja hakee kuusen, olennaista ei ole, onko ahkiossa mukana kiinnitysköysi ja saappaissa riittävästi vartta hangessa kahlaamiseen.

Tärkeää on, että kuusen myyntipaikalta pääsee bussia vaihtamatta mahdollisimman lähelle kotiovea. Ja että myyjällä on sellainen laite, jolla kuusiparan saa pakattua juuri samanlaiseen muovisukkaan, josta se on hetkeä aiemmin ihmisten käänneltäväksi ja pöyhittäväksi vapautettu.

(Koska tämä on hyvän mielen joulutarina, jätetään ihmettelemättä se, miksi niin moni kuusenmyyntipaikka on hevonkuusessa, jonne pääsee vain autolla. Kaupungissa, jossa suurin osa kotitalouksista on autottomia).

Isästä aika jätti keväällä, mutta varmaankin häneltä ehdin oppia jääräpäisen näkemyksen, jonka mukaan kuusen saa tuoda sisälle aikaisintaan aaton aattona. Koristelu suoritetaan vasta jouluaattona.

Vanhempien luona Kuhmossa kuusi käytiin hakemassa metsästä. Ahkio ja saappaat olivat oleellisia siinä puuhassa. Kuusen tarjosi Suomen valtio. Myöhempinä vuosina tuli mahdollisuus siitä maksaakin.

Nuoria havupuita riitti, vanhoja paljon vähemmän. (Hyvän mielen tarinassa ei mennä siihen, että kilometrin säteellä kotoani Helsingissä on enemmän vanhoja puita kuin Kuhmossa rajan pinnassa kokonaisessa korvessa, joka on hoidettu suomalaisin metsänhoitomenetelmin.)

Tällaisen oikean metsäkuusen kanssa sai yllättyä. Ensimmäisen kerran, kun siitä karisteli lumipeitteen. Alla saattoi olla sellainen rimpula, ettei sitä voinut ottaa edes kainuulaiseen pirttiin.

Toinen yllätys tuli, kun kuusi oli sulanut, ja sitä alettiin mallaamaan paikalleen. Harvassa oksistossa oli poikkeuksetta reikä, siis ruma aukko. Jos niitä oli yksi, kaikki hyvin. Reikä kohti nurkkaa ja koristelemaan. Jos aukkoja oli kaksi, toinen piti paikata kimallenauhalla, kynttilöillä ja ties millä hörselöillä.

Täksi jouluksi noutamani kuusi on tuuhea ja tasainen. Se on kasvatettu ehkä kuusenviljelykäyttöön otetulla pellolla ja vielä leikattu muotoon. Hintakin oli sellainen, että jos puusta yleensä Suomessa noin paljon maksettaisiin, ylimääräisillä rahoilla kuittaisi vaikka miljardien hiilinielusakot EU:lle (mutta ei siitä sen enempää mukavassa jutussa).

Kuusi odottelee parvekkeella, aaton aattoon, jos minusta on kiinni. Toivon mukaan vielä vähän kohmeessa, vaikka joulunalus menikin loskaiseksi ja harmaaksi suojakeliksi. (Mutta ei oteta tähän mukaan ilmastonmuutosta. Ei siksi, että nyt on joulu ja hyvä mieli, vaan siksi, että päivän tai viikon säästä ei ilmastokriisi näy.)

Aattona sitten koristeet ja kynttilät. Kenties sähkökynttilöitä hehkuttamalla kerrostaloasujakin pääsee sähkölaskussaan yli sen maagisen sadan euron rajan, jonka jälkeen valtio kuittaa loput.

Mutta jätetään sähkömiljoonat toiseen juttuun. Tämä on hyvän mielen joulutarina.