Kestävyysjuoksija Hannes Kolehmainen voitti Tukholman olympialaisissa 1912 kolme kultaa ja yhden hopean. Hän voitti yhdeksän päivän aikana 10 000, 5 000 metrin sekä maastojuoksun olympiakultaa ja oli hopealla 3 000 metrin joukkuekilpailussa. Matkalla syntyi myös kaksi maailmanennätystä. Vielä yhden olympiakullan Kolehmainen saavutti Antwerpenin maratonilta 1920.

Kun Tukholman olympialaiset järjestettiin 1912, Suomi oli osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa. Käynnissä oli venäläistämispolitiikan luoma sortokausi ja pohjalla Suomen taiteen kultakausi sekä nationalismin herääminen. Jo Lontoosta 1908 Suomella oli tuomisinaan olympiamitaleita, mutta vasta Kolehmaisesta saatiin ensimmäinen Albert Edelfeltiä vastaava sankari urheiluväelle.

– Häntä kuvailtiin esikuvalliseksi olennoksi ja maailman ihmeeksi, satuhaltijaksi ja jumaloiduksi juoksijaksi, kertoo Kolehmaisesta väitöskirjan tehnyt Suomen Urheilumuseon kokoelmapäällikkö Ossi Viita.

Kuviossa oli mutkia työväen ja porvariurheilun kiistavuosina. Kolehmainen oli muuttanut vuonna 1909 Kuopiosta Helsinkiin. Liittyminen työväen­ urheiluseuraan siellä toi hänelle potkut töistä. Siksi Kolehmainen suuntasi suoraan Tukholman olympialaisista töihin ja juoksemaan Yhdysvaltoihin, vaikka porvaripuoli yritti nyt houkutella häntä palaamaan.

Uutta urheiluikonia päästiin hyödyntämään vasta 1914, kun Kolehmainen vieraili Suomessa. Antwerpenin olympialaisten jälkeen häntä ei enää päästetty palaamaan rapakon taakse.

Porvaripuolen urheiluvaikuttajat järjestivät Kolehmaiselle kansalaiskeräyksiä ja hoitivat hänelle ensin maatilan Piikkiöstä ja sitten talon Kulosaaresta ja urheiluvälinekaupan Kaisaniemestä. Antwerpenin kisoihin osallistuminen ja juokseminen olympiakisojen jälkeen porvariseurojen kisoissa teki hänestä työväenurheilun parissa petturin.

– Kolehmaista on pidetty vuoroin työväen ja porvarien sekä kuopiolaisten ja muiden paikkakuntien sankarina. Se on tuttua urheilusankareille muuallakin.

Kolehmaisen on sanottu juosseen Suomen maailmankartalle Tukholmassa. Viidan mukaan kyse on jälkikäteen luodusta myytistä. Tukholman kisojen aikaan olympialaiset eivät vielä olleet maailmanlaajuinen mediatapahtuma.

Kolehmaisen merkitystä suomalaisille rakennettiin sen sijaan kotimaassa. Täällä esimerkiksi Lauri ”Tahko” Pihkala piti Kolehmaisen suorituksia esillä. Maailmankartalle juoksemisesta alettiin puhua vasta vuonna 1939, kun Suomen Urheilulehti kirjoitti talvisodan kynnyksellä yhteishenkeä kohottaakseen, että Suomi saisi kyllä apua sotaponnisteluissa maailmalta, koska jo Hannes Kolehmainen juoksi maan maailmankartalle.

Lausahdus jäi elämään, vaikka myös Paavo Nurmesta on käytetty samaa sananpartta.

– Kolehmainen oli sisällissodan jälkeen hyvä sankari, koska hän vetosi sekä porvareihin että työläispuoleen, kun kansakunta piti saada yhtenäiseksi.

Kolehmaisen aseman koko kansan sankarina viimeistelivät Helsingin olympialaiset 1952.

Moni muistaa kuvat Paavo Nurmesta sytyttämässä tulta Olympiastadionin matalaan tulimaljaan, mutta Kolehmainen sytytti liekin stadionin torniin.

Kuvassa: Hannes Kolehmainen ohitti Ranskan Jean Bouinin ja otti 5 000 metrin olympiakultaa Tukholmassa vuonna 1912.