Araknofobia tarkoittaa pelkotilaa, jossa ihminen kammoksuu hämähäkkejä niin, että se voi pahimmillaan lamaannuttaa hänet toimintakyvyttömäksi.

Tutkimusten mukaan araknofobiasta kärsivä henkilö myös kuvittelee hämähäkit suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Vaikka Suomessa ei ole yhtään ihmiselle vaarallista hämähäkkilajia, maailmalla on erittäin myrkyllisiä hämähäkkejä, joiden puremasta leviävä hermomyrkky aiheuttaa kovia kipuja. Siihen voi jopa kuolla.

Meillä on siis periaatteessa hyvät syyt kavahtaa hämähäkkejä. Eläin esiintyy vanhoissa kuvastoissa pahuuden symbolina, ja nykyäänkin televisio-ohjelmissa on ikärajamerkintöjen yhteydessä hämähäkkikuvio, jos ohjelma on erityisen pelottava tai on omiaan aiheuttamaan katsojissa ahdistusta.

Vierastan sitä, että joitakin eliölajeja luokitellaan hyviin ja pahoihin – ikään kuin ihmisellä olisi oikeus määritellä se, mitä muita lajeja keskuudessamme saa elää.

Tunnistan silti myös itsessäni sen myötäsyntyisen inhon, jota hämähäkin näkeminen saattaa aiheuttaa. Pakkohan se on myöntää, että hämähäkkien olemuksessa ja ulkonäössä on jotain synkkää, pelottavaakin.

Hämähäkkien mainetta ei edistä se, että myös Suomen luonnon kenties vihatuin olento puutiainen kuuluu hämähäkkieläimiin. Punkilla ja hämähäkeillä on kahdeksan jalkaa, hyönteisillä kuusi.

Kahdeksanjalkaisuus aiheuttaa sen, että hämähäkki näyttää liukuvan eteenpäin, ja sen paksut, karvaiset jalat pyörivät ruumiin ympärillä häirítsevän näköisesti. Hyönteiset pikemminkin tepastelevat ja vaikuttavat muutenkin helpommin lähestyttäviltä.

Ei ole liioiteltua puhua kuolemasta ja hämähäkeistä samassa yhteydessä, sillä hämähäkit ovat petoja, jotka elävät syömällä toisia pikkueläimiä, pääasiassa kärpäsiä ja muita hyönteisiä.

Hämähäkkien ruumiinrakenne on osoittautunut varsin menestyksellisesti viimeisten 300 miljoonan vuoden aikana, jolloin hämähäkkejä on tallustellut maapallolla. Niiden hurja ja vaihteleva ulkomuoto on sopeuma elinympäristön ja elintapojen vaatimuksiin.

Suomessa on noin 650 hämähäkkilajia, ja niistä vain kymmenkunta on tiettävästi purrut ihmistä. Härmän hämähäkit eivät levitä tauteja, ja niiden puremat paranevat itsestään. Jos joutuu vahingossa esimerkiksi vesihämähäkin puraisemaksi, vaikutus on samaa luokkaa kuin ampiaisen pistolla.

Rantahämähäkki, varastohämähäkki ja huonehämähäkki kuuluvat Suomen kookkaimpiin hämähäkkeihin, ja niiden purema voi kirpaista ikävästi. Paksuine karvajalkoineen nämä lajit tuovat mieleen trooppisten maiden lintuhämähäkit eli tarantellat.

Verkoistaan hämähäkki tunnetaan: ristihämähäkki tekee kauniin symmetrisiä pyyntivälineitä, kun taas riippuhämähäkin seittilangat ovat muodottomia syheröitä. Hämähäkin seitti on erittäin lujaa luonnonmateriaalia, terästäkin vahvempaa.

Hämähäkit eivät osaa lentää, mutta ne voivat käyttää seittiään purjeliitimen tavoin ja matkustaa tuulen vieminä hyvinkin kauas. Näin hämähäkit ovat voineet levittäytyä vuoristoihin ja jopa kaukaisille valtamerten saarille, jonne niillä ei olisi ollut jalkapelillä mitään asiaa.

Kaikki hämähäkit pystyvät erittämään seittilankaa, mutta kaikki eivät puno verkkoja, vaan saalistavat juoksemalla, hyppimällä, väijymällä ja huijaamalla.

Kukkahämähäkki pystyy muuttamaan väriään sen mukaan, vaaniiko se saalista valkoisella vai keltaisella kukalla. Kukkahämähäkeillä on rapumaiset eturaajat, joilla ne kaappaavat pahaa-aavistamattoman perhosen tai kärpäsen ateriakseen.

Hyppyhämähäkkejä näkee paitsi kasveilla myös rakennusten seinillä kiipeilemässä. Ne ovat eläinmaailman benji-hyppääjiä: ennen hyppyä ne kiinnittivät alustaan varmistusseitin pään, ja hypyn jälkeen ne pääsevät seittiä pitkin takaisin reviirilleen.

Juoksu- ja hyppyhämähäkit luottavat räjähtävään nopeuteensa. Näillä on myös erikoisia soidinmenoja: naaraan lähellä koiraat heiluttelevat ruumistaan ja jalkojaan, aivan kuin ne tanssisivat.

Eräs juoksuhämähäkkilaji rummuttaa hakkaamalla maata takaruumiillaan. Naaras valitsee koiraan, joka jaksaa rummuttaa voimakkaasti ja pitkään. Huonommat rumpalit saattavat joutua naaraan syömiksi.

Kannibalismi onkin hämähäkkien keskuudessa varsin yleistä, ja esimerkiksi kaikkein pahamaineisimpiin hämähäkkilajeihin kuuluva mustaleski on saanut nimensä siitä, että parittelun jälkeen naaras popsii koiraan suihinsa.

Mustalesken myrkky on jopa 15 kertaa vahvempaa kuin kalkkarokäärmeen, joten tämä pienehkö hämähäkki voi saalistaa myös matelijoita ja pikkunisäkkäitä. Suomessa elävillä hämähäkkilajeilla myrkky on paljon miedompaa, mutta myrkyllisiä ne ovat silti.

Hämähäkit lamaannuttavat saaliinsa myrkyllisellä puraisullaan. Kasvisruoka ei niille maita. Tutkijat ovat laskeneet, kuinka paljon maapallon hämähäkit oikein syövät biomassaa vuosittain, ja tulokset ovat ällistyttäviä.

The Science of Nature -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hämähäkit syövät vuosittain jopa 800 miljoonaa tonnia. Se on enemmän kuin maapallolla elävien ihmisten yhteenlaskettu biomassa.

Suuruusluokka huomioon ottaen on helppo ymmärtää, kuinka tärkeitä hämähäkit ovat luonnon tasapainon ylläpitäjinä: ilman hämähäkkejä maailma hukkuisi hyönteisiin.

Päivitetty 6.7.2020 – Ilmestynyt 21.10.2018