Vedenpinta heijastaa poutapilvien valkoista. Rantaruovikossa hauki polskauttaa laiskasti, ja lokit tarkkailevat ulapalla verkonnostajaa. Verkkaisin aironvedoin kalastaja palaa kotilaiturille. Veden pinnalla ei nopeasti vilkaistuna näy elämää.
Tarkemmin katsoen vedenpinnan alla elää tavattoman monimuotoinen pikkueläinten väki. Kaikki ne ovat omalla tavallaan sopeutuneet elämään vedenpinnan alapuolella. Yksi ui sykäyksittäin, toinen melamaisilla takajaloillaan soudellen.
Pintapyörijöiden kiiltävänmustat selät kimaltavat niiden uidessa kaarimaisia reittejään, kunnes ne sukeltavat pinnan alle. Kotilot ovat kasviruoan ystäviä. Ne viilaavat liikkuessaan vesikasvien pintaa kielimäisellä raastinlevyllä, jossa saattaa olla jopa 20 000 pientä hammasta. Joillekin kotiloille kelpaavat pohjasta löytyvät raadot.
Vesikotilot irrottavat kasvien pinnasta ravintoa tiheähampaisella raastinlevyllä.
Vedenpinta väreilee laiturin kupeella. Vetten päällä ei moni pysty kävelemään, mutta vesimittarit eivät tiedä sitä. Parvi vesimittareita luistelee pitkin vedenpintaa kuin hollantilaiset pikaluistelijat.
Yhden tai puolentoista senttimetrin mittaisilla, kapearuumiisilla vesimittareilla on kahden takimmaisen jalkaparin kärjissä karvoja, joiden avulla ne pystyvät liikkumaan pintakalvolla uppoamatta. Niiden suuaukon tuntumassa on rasvarauhanen, jonka eritteellä ne öljyävät jalkansa vettähylkiviksi. Etujalkojaan ne käyttävät saalistuksessa.
Luteisiin kuuluvalla vesimittarilla on keski- ja takajaloissaan herkät aistimet, joilla se tuntee pintakalvon pienetkin värähtelyt. Se pystyy värähtelystä paikantamaan veteen pudonneen pikkuotuksen ja kiirehtii vauhdilla saaliin luo. Vesimittarille kelpaa mikä tahansa veden pinnalla oleva ötökkä. Se iskee imukärsänsä saaliiseen ja imaisee sen mehevät sisukset ravinnokseen.
Vesimittarikoiras tuottaa itsekin värähtelyjä vedenpintaan. Se tiedottaa muille koiraille jaloillaan vedenpintaa rummuttamalla, ettei kaipaa kilpailijoita. Naaraalle se lähettää päinvastaisen viestin, joka saa naaraan saapumaan koiraan luokse.
Joskus vesimittareita kutsutaan vesikirpuiksi, mutta vesikirput ovat aivan eri eläimiä. Ne eivät ole hyönteisiä, vaan parin millimetrin mittaisia, läpikuultavia plankton-äyriäisiä. Ne uivat vedessä nykivästi sinne tänne, ja niitä on rantavesissä sekä lammikoissa usein valtavia määriä.
Sukeltajien ilmavarasto on peitinsiipien alla, jonka ne vaihtavat työntämällä takaruumiin kärjen pintaan.
Heti veden pintakalvon alapuolella ui parisenttinen, virtaviivainen isomalluainen. Se soutelee voimakkailla, karvojen reunustamilla takaraajoillaan hitaasti eteenpäin. Se pystyy nopeisiin pyrähdyksiinkin: säikähtäessään se vilahtaa kadoksiin.
Veden pintakalvon alapinta on isomalluaisen elinaluetta. Se roikkuu pintakalvossa ylösalaisin etu- ja keskijalkojensa varassa. Etujaloissa on tarkat värähdysaistit, joilla isomalluainen tuntee veden pinnalle pudonneen hyönteisen aiheuttamat värähdykset. Se ui nopeasti paikalle ja lävistää saaliin imukärsällään.
Malluaiset elävät vedessä koko elämänsä munasta aikuiseksi. Niillä ei ole kiduksia, vaan ne käyvät aika ajoin pinnalla vaihtamassa vatsapuolen uurteissa ja siipien alla olevat ilmavarastonsa. Aikuiset osaavat myös lentää ja pystyvät vaihtamaan asuinlampeaan.
Suomessa elää kolme isomalluaislajia, mutta niiden pikkuserkkuja, pikkumalluaisia tavataan lähes 30 lajia. Pikkumalluaiset eroavat isomalluaisista uimalla normaaliin tapaan selkä ylöspäin.
Myös väritys on päinvastainen: isomalluaisen selkä on vaalea, pikkumalluaisella selkä on tumma ja vatsa vaalea. Se on suojaväri: isomalluaisen vaalea selkä ei erotu vaaleata vedenpintaa vasten, syvemmällä uiva pikkumalluainen ei erotu pohjasta.
Myös hyttysen kotelot osaavat uida.
Pikkumalluaisten erikoisuus on kyky äännellä veden alla. Siritystä voi kuulla ainoastaan lisääntymisaikoina. Äänekkäimmät malluaiset ovat vain parimillisiä Micronecta-suvun jäseniä.
Tyynenä kesäiltana koiraat kerääntyvät suuriksi parviksi ja soittavat kilpaa. Ääni on niin voimakas, että se on ihmiskorvin kuultavissa vedenpinnan yläpuolellakin, vaikka vesi imee suurimman osan äänestä.
Micronecta scholzi -lajin koiraat tuottavat parhaimmillaan jopa 99,2 desibelin äänenvoimakkuuden. Eläimen kokoon nähden se on ylivoimainen maailmanennätys.
Pikkumalluaisen tapa äännellä on myös omintakeinen. Ne kosiskelevat naaraita hankaamalla penistään takaruumista vasten, mikä saa aikaan yhtä voimakkaan äänen kuin moottoripyörällä.
Isomalluainen on ainoa vesieläimemme, joka ui selällään.
Vesikasvillisuuden tuntumassa ui suuri kovakuoriainen, yli kolmen sentin mittainen keltalaitasukeltaja. Se soutaa voimakkaiden takajalkojensa avulla rauhallisesti tasatahtiin. Jalkojen kärkien jäykät sukasrivit aukeavat kuoriaisen potkaistessa jaloilla taaksepäin ja lisäävät airomaisten jalkojen pinta-alaa.
Aika ajoin sukeltajan pitää nousta pinnalle. Sillä ei ole kiduksia, vaan se työntää takaruumiinsa kärjen pintaan ja vaihtaa peitinsiipien alla olevan ilmavarastonsa.
Keltalaitasukeltaja on yleinen rantavesien ja lampien asukas, joka elää vedessä sekä toukkana että aikuisena. Aikuinen osaa myös lentää.
Jos olosuhteet muuttuvat huonoiksi, kuoriainen nousee pinnan yläpuolelle kivelle tai vesikasville, kuivattelee ja pyrähtää lentoon etsimään parempaa lampea.
Vesissämme ui pitkälti toistasataa erilaista sukeltajalajia. Suurimmat ovat nelisenttisiä jättisukeltajia, pienimmät muutaman millimetrin mittaisia kääpiöitä.
Suuret sukeltajat elävät hyvissä oloissa useita vuosia.
Vesilätäkössä sätkyttelee satoja sentin mittaisia toukkia. Osa riippuu pintakalvossa ottamassa ilmaa takaruumiinsa hengitysputkella. Toukalla ei ole jalkoja, vaan se ui takaruumistaan puolelta toiselle kiemurtaen.
Hyttyset luottavat paljouden voimaan. Toukat ovat haluttua kalojen ja vesihyönteisten ravintoa, mutta silti niitä kehittyy aikuisiksi valtavia määriä. Kiusallisuudestaan huolimatta hyttyset ovat linnuille tärkeätä ravintoa.
Vedessä kelluu myös sulkahyttysen toukkia, jotka pysyvät vaakasuorassa kahden ilmarakon avulla. Niillä on hyvä naamiointikeino: ne ovat lasinkirkkaan läpinäkyviä. Sulkahyttysen toukkia saattaa olla vedessä kuhisemalla, mutta silti niitä ei huomaa. Sulkahyttyset ovat ihmiselle harmittomia, ne eivät ime verta.
Elämän lyhyyden vertauskuva, päivänkorento munii munansa veteen. Toukat kehittyvät vedessä syöden lahoavaa kasviainesta. Ne ovat merkittävä ravinnonlähde kaloille ja vesihyönteisille.
Kehitys munasta aikuiseksi kestää suurilla päivänkorennoilla kahdesta kolmeen vuotta. Pitkäikäisimmät päivänkorennot elävät parisen viikkoa, mutta lyhytikäisimmät vain muutaman tunnin. ●
Teksti ja kuvat Timo Nieminen
