Pienet keltaiset hahmot, munakoisot, trumpetit, liekit, paloautot, tötteröt ja kakkakuvakkeet. Emojit ovat merkittävä osa tämän päivän viestintää. Yhden arvion mukaan maailmassa lähetetään päivittäin noin 6 miljardia emojia. Hämmästyttävää, sillä kovin usein ymmärrämme emojit väärin.

Emojien historian voi aloittaa 1990-luvulta.

Vuonna 1997 puhelimiin tuli mahdollisuus lisätä viesteihin pieniä kuvia, joilla käyttäjät pystyivät ilmaisemaan tunteitaan. Yksi painallus ja viestille saattoi antaa sävyn, useampi painallus ja emojivirta oli valmis.

Mutta jo tätä ennen viesteihin liitettiin hymiöitä. Hymiön synnylle tiedetään jopa tarkka päivämäärä.

19. syyskuuta vuonna 1982 yhdysvaltalainen Scott Fahlman käytti sähköpostissaan merkkijonoa :-). ”Lue se sivuttain”, hän ohjeisti ja lisäsi, että merkkiyhdistelmää voi käyttää silloin, kun jokin asia on vitsikästä. Samalla Fahlman kertoi, että merkkijono :-( on käyttökelpoinen silloin, kun jokin asia ei ole kivaa, vaan tekee surulliseksi.

Oikeasti pitää käväistä myös 1970-luvulla, jolloin ranskalainen journalisti ja copywriter Franklin Loufrani patentoi hymynaama-logon. 1990-luvun lopulla isänsä työtä jatkanut poika Nicolas suunnitteli myös muita tunteita ilmaisevia naamoja. Syntyi tunnekuvien kuvakirjasto. Yhdessä isä ja poika perustivat kuvakkeiden käyttöä lisensoivan The Smiley Companyn.

Jonkinlaisen virallisen aseman emoji saavutti vuonna 2015 kun Oxford Dictionaries -järjestö valitsi parhaiten mennyttä vuotta kuvanneeksi sanaksi emojin, tarkemmin ilonkyyneleet-emojina tunnetun yhtäaikaisesti nauravan ja itkevän naaman.

Kotimaisten kielten keskuksen verkkotoimittaja Olli Tamminen on perehtynyt emojeihin. Hän on mahdollisesti myös Suomen ensimmäinen emojikouluttaja. Tamminen antaa myönnytyksen vielä kahdelle menneeseen katsomiselle. Kun nuoruuden kirjeenvaihdossa on piirretty paperiin pieniä kuvia sävyttämään viestiä – esimerkiksi rantapallo uimareissusta kertovan tekstin viereen – on liikuttu emojikentällä. Tamminen hyväksyy myös rinnastuksen Egyptin hieroglyfeihin, vaikka somekeskusteluissa mitäänsanomattomien merkkien vertaamista taiteeseen kyseenalaistetaankin.

– Kuva tarkoittaa samaa, miltä se näyttää. Ajattelutapa on samantyylinen.

Tamminen sanoo, että emoji on enemmän kuin välimerkki tai vain kuva viestin lopussa.

– Perusviestijä tuppaa käyttämään emojien miettimiseen enemmän aikaa kuin itse perusviestiin tai siihen, meneekö yhdyssanat tai isot alkukirjaimet oikein.

Emoji sävyttää viestin, se saattaa muuttaa tunnelman ja merkityksen kokonaan, jopa päinvastaiseksi.

– Viestin ymmärrettävyyden kannalta hieman mitättömältä tuntuva kuvake saattaa olla merkittävämpi, kuin se, mitä on kirjoitettu.

Omassa viestinnässään Tamminen käyttää emojeita vain vähän.

– Olen huomannut yliajattelevani jokaisen emojin. Mietin, että näitä nauruemojeita käytän sarkastisesti ja vain sarkastisesti, näitä käytän kuvaamaan oikeasti naurua. Klassinen XD tuntuu olevan tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva.

Mitä XD sitten tarkoittaa?

– No, että nyt oikeasti oli aika hauska juttu.

Emojeissa oudointa on se, että periaatteessa selkeät kuvat tulkitaan koko ajan väärin tai eri tavalla. Yksi kiistellyimpiä ovat yhteen liitetyt kädet. Kiitosta, anelua vai ylävitonen?

– Ylävitonen on urbaanilegenda ja oikeasti emojin suunnittelijat tarkoittivat yhteen liitettyjen käsien merkitsevän kiittämistä.

Mitä muita emojeita tulkitaan eri tavoin – ja miten monin eri tavoin? Kuuntele Se Avun Kysymyspodcast: Olenko juntti, kun en käytä emojeita, Olli Tamminen?