Elina Kanerva: Pariisin matka jää haaveeksi – "Katsomme, miten koronavirus etenee – Olen seurannut uutisia tarkasti, enkä juuri nyt uskaltaisi lähteä"
Puheenaiheet
Elina Kanerva: Pariisin matka jää haaveeksi – "Katsomme, miten koronavirus etenee – Olen seurannut uutisia tarkasti, enkä juuri nyt uskaltaisi lähteä"
Tähtihetkiä: Kirjailija Laura Paloheimo tekee nykyään yhä enemmän terapiatyötä. Heidi Sohlberg valmistautuu parhaillaan triathloniin.
15.3.2020
 |
Apu

IT-alan sovelluspäällikkö Elina Kanerva on pukeutunut Riikka Ikäheimon suunnittelemiin pukuihin esimerkiksi Linnassa.

– Meistä on tullut hyviä ystäviä ja jaamme arvomaailman.

Keväällä Elina suuntaa Ilkka-miehensä kanssa Pariisiin.

– Siirsimme sitä talvelta, koska keväällä Pariisissa on mukavampaa. Katsomme tosin, miten koronavirus etenee. Jos se rauhoittuu, voimme lähteä. Olen seurannut uutisia tarkasti, enkä juuri nyt uskaltaisi lähteä.

Avaimia kaaokseen

Kirjailija Laura Paloheimo tekee nykyään yhä enemmän terapiatyötä.

– Minusta on hirveän kivaa auttaa ihmisiä löytämään avain itseensä ja luovuuteensa.

Tunneterapiakoulutuksen saanut Laura sanoi työn vetävän nöyräksi.

– Ihmiset ovat ahdistuneita, että elämän pitäisi olla hienoa ja vauhdikasta. On kuitenkin paljon yksinäisyyttä. Moni on solmussa itsensä kanssa ja etsii tapoja hallita kaaosta.

Unelmien täyttymys

Vaatesuunnittelija Riikka Ikäheimo saa oman Riikka Couture Classics -malliston myyntiin Stockmannille.

– Olin töissäkin tavaratalossa sen vuoksi, että opin tuntemaan heidän tapansa. Neuvottelut kestivät pitkään.

Myyntiin tulevat Riikan parhaiten myyvät mallit.

– Tämä on unelmieni täyttymys ja tärkeä etappi brändilleni, mutta myös henkilökohtaisesti. Olin joskus tyttö, joka ei edes osannut ommella.

Rakkautta ilmassa

Radiojuontaja Heidi Sohlberg valmistautuu parhaillaan triathlonin sprinttimatkalle.

– Kolmen kuukauden päästä pitäisi olla kunnossa, mutta polven rustovaurio estää juoksemisen. Se kuvattiin vasta eikä ole täysin selvää, mistä se on tullut.

Pitkään sinkkuna viihtynyt Heidi myönsi myös tapailevansa erästä herrasmiestä.

– Kevättä on rinnassa.

Mökiltä töihin

Näyttelijä Anna-Leena Sipilä lähtee ensi viikolla Tampereelle kuvaamaan Salasaaren seikkailijat -lastenohjelmaa.

– Minulla on siinä ihana rooli Maja-Akka-nimisenä yksinäisenä kyttääjänä ja vähän pahiksena.

Kesäksi hän muuttaa Iisalmeen Iso-Iitan perintö -näytelmän vuoksi.

– Olen aina haaveillut, että voisin käydä mökiltä töissä. Se toteutuu nyt, Keravalla yleensä perheensä kanssa asuva Sipilä iloitsi.

Kommentoi »