Finnwatchin toiminnanjohtaja

Pikamuodin poistuminen keskustasta on helsinkiläisille yksi hailee. Shoppailu on passé. Minkä tahansa kaupunkialueen vetovoiman on perustuttava johonkin muuhun: kulttuuriin, palveluihin, viihtyisiin ympäristöihin ja sosiaalisiin kohtaamisiin.

Pikamuoti katoaa keskustasta, sillä kauppa siirtyy verkkoon. Itse teen töitä sen eteen, että se katoaisi myös verkosta: nykymuotoinen pikamuoti on järjetöntä ilmastopäästöjä aiheuttavaa luonnonvarojen tuhlaamista, jossa ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää.

Pikamuodin poistuminen ei kuitenkaan ole kaikille hyvä uutinen. Mustapekka on jäämässä käteen esimerkiksi Bangladeshille, jonka viennin arvosta yli 80 prosenttia tulee vaateteollisuudesta. Alan perustukset on rakennettu kirjaimellisesti kestämättömälle pohjalle. Herkällä suistoalueella sijaitseva valtio on yksi maailman eniten ilmastonmuutoksen negatiivisista vaikutuksista, kuten tulvista, kärsivä alue.

Pikamuoti on kestämätöntä myös yhteiskunnallisesti. Vaateteollisuutta on houkuteltu Bangladeshiin nälkäpalkoilla, hiljentämällä ammattiliittoja ja tarjoamalla yrityksille verohelpotuksia. Rikkaat ovat rikastuneet eikä köyhyyden kierrettä ole pysäytetty. Kun pikamuoti loppuu, työttömyys ja toimeentulon menetys uhkaavat miljoonia matalasti koulutettuja ihmisiä ja heidän perheitään.

Pikamuodin tulevaisuuden suurin kysymys ei ole myymälä Aleksanterinkadulla vaan ekologisen siirtymän oikeudenmukaisuuden varmistaminen pikamuodin loukkoon jääneille haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille.

Ekonomisti ja Mustread-median strategi

En ole varma, johtuuko liikkeiden lopetus koronan välittömistä vaikutuksista vai onko kysymys pitkän aika­välin kehityksestä. On kuitenkin täysin mahdollista, että vaateketjujen myymälät ovat katoamassa keskustasta lopullisesti. Syynä on esimerkiksi kaupan siirtyminen verkkoon.

En osaa olla huolissani tästä muutoksesta. Sille ei ensinnäkään voi mitään. Verkkokaupan voittokulku on asia, jota ei voi politiikalla estää. Koska muutos on väistämätöntä, siitä tuskailu on turhaa.

Pääasiallinen syy huolettomuuteeni on, että uskon kaupunkien keskustoihin tulevan tilalle jotain muuta. Kaupunkielämän houkutus ei ole kadonnut aiemminkaan, vaikka vuosisatojen aikana kaupunkien talous on kokenut syvällisiä mullistuksia monta kertaa.

Kenties keskustoihin tulee ketjukauppojen tilalle elämyksellisiä palveluita, kenties kauppaa käydään uudenlaisilla tavaroilla, kenties yhden keskustan sijaan syntyy monta erilaista keskustaa.

Tämä kaikki on toki vain arvailua, kaupunkien tulevaisuutta ei voi ennustaa. Ennustamattomuus on osa kaupungin lumoa.

Muutosta ei voi estää eikä sen suuntaa ennustaa. Siihen voi silti varautua. On huolehdittava, että kaupunkiin pääsee helposti ja siellä on helppo liikkua. Sääntelyllä on avattava mahdollisuuksia vaihtaa tilojen käyttötarkoitusta, poistettava esteitä uudenlaiselle yrittäjyydelle, otettava katutilaa käyttöön ja niin edelleen.

Kun uudelle kaupunkitaloudelle annetaan tilaa, kaupunki kukoistaa myös tulevaisuudessa, vaikka keskustassa ei myytäisi halpoja vaatteita.

Tutkimuspäällikkö, THL

Helsingin keskustan pikamuotiliikkeet tuntuvat espoolaisesta etätyöläisestä etäisiltä. Pandemian myötä olen siirtynyt kuluttamaan lähikaupan korttelitoiveita ja kotiin kuljetettuja tuotteita. Uusia vaatteita ei tarvitse, kun etätyölookiin riittävät näyttävät korvikset. Olen osasyyllinen siihen, että kaupanteko ei keskustan vuokratasoilla kannata.

Surkuttelu ei sekään kannata. Voivottelu ja päivittely ovat hukkaan heitettyä energiaa, kun taas sureminen on puhdistavaa ja auttaa uuden tilanteen hyväksymisessä. Uutisia liikkeiden lopettamisesta saa surra. Suruun voivat yhdistyä monenlaiset pelot keskustan näivettymisestä, Helsingin vetovoiman katoamisesta, turismin vähenemisestä ja toimeentulon menetyksestä. Ikonisiksi koettujen liikkeiden lopettaminen voi herättää tunteita aikakauden päättymisestä ja muistuttaa omasta ikääntymisestä. Kaikki loppuu aikanaan.

Surun tarkoituksena on tehdä tilaa uudelle. Onkin tärkeä siirtää katse tulevaan: minkälainen on saavutettava ja kutsuva keskusta, jossa voisimme kuluttamisen sijaan kohdata? Muutos voi pelottaa, mutta se on myös mahdollisuus.

Muutosta myös kipeästi tarvitaan. Aleksanterinkadulla shoppaillessa on vaikea hahmottaa vaateteollisuuteen liittyvää globaalia eriarvoisuutta ja epäeettisyyttä. Toimittaja Susani Mahadura vei pikamuodin nurjalle puolelle Ylen julkaisemassa Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjassa. Myanmarissa kuvatut jaksot näyttivät, miten kulutuksemme vahingoittaa ihmisiä ja luontoa. Se surettaa enemmän kuin keskustan liikkeiden kohtalo.

Debattipalstalla Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen.