Terapian läpi käynyt Chisu: ”Parisuhteeni päättyi ja olin loppu kaikkeen – tajusin, että tarvitsen apua – tuntui siltä, etten enää osaa elää”
Puheenaiheet
Terapian läpi käynyt Chisu: ”Parisuhteeni päättyi ja olin loppu kaikkeen – tajusin, että tarvitsen apua – tuntui siltä, etten enää osaa elää”
– Tuntuu tosi hyvältä, että on elossa ja tekee asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä ja merkittäviltä, sanoo uudella Vain elämää -kaudella mukana oleva Chisu.

Suomen ykkösartisteihin kuuluvalla Chisulla on takanaan muutoksen vuodet.

– Minulla on menossa transformaatio, jonka prosessi on vielä kesken. Tuntuu tosi hyvältä, että on elossa ja tekee asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä ja merkittäviltä, Chisu pohti uuden Vain elämää -kauden pressissä.

Kun Chisu oli viimeksi ohjelmassa mukana vuonna 2016, kun hänellä oli käynnissä ruuhkavuodet.

– Vuoden päästä ohjelmasta myös silloinen parisuhteeni päättyi ja olin loppu kaikkeen. Tajusin, että tarvitsen apua, en halua äyskiä koko ajan läheisilleni ja kuormittaa heitä. Tuntui siltä, että en enää osaa elää.

Hän alkoi käydä ensin yhdellä terapeutilla, lopulta kahdella.

– Minulla oli sekä henkinen valmentaja että psykoterapeutti. Juttelin heille melkein vuoden, kunnes en enää tarvinnut apua. Nyt käytän enää henkistä valmentajaa, mikä on enemmän itsensä tutkiskelua ja tulevaisuuteen katsomista.

"Eniten ihminen oppii kaikkein kivuliaimmista asioista. Ne kasvattavat ja kärsimys kannattaa ottaa vastaan avosylin. Vaikka se on kamalaa, kun siitä pääsee yli, se muuttuu siunaukseksi."
– Chisu –

Chisun ihannemaailmassa jokainen pääsisi puhumaan ilmaiseksi itsestään turvallisen ihmisen lähellä.

– Se olisi hyvä sijoitus, vaikka eniten ihminen oppiikin kaikkein kivuliaimmista asioista. Ne kasvattavat ja kärsimys kannattaa ottaa vastaan avosylin. Vaikka se on kamalaa, kun siitä pääsee yli, se muuttuu siunaukseksi.

Laulaja täyttää ensi tammikuussa 40 vuotta ja hän on pyöreistä vain innoissaan.

– Koen olevani vielä nuori ja katson ihaillen vanhempia ihmisiä. Elämä ei lopu siihen, että numerot kasvavat. Tulee vain enemmän kokemusta ja tietää paremmin mitä haluaa.

Juhlatkin ovat jo suunnitteilla.

– Haluaisin järjestää isot bileet uutenavuotena, jotka kestävät kolme päivää, koska virallinen syntymäpäiväni on kolmas tammikuuta. Ja silloin saa vielä avata yhden samppanjapullon! Sitten ollaankin kolme päivää ihan hiljaa, hän nauroi.

Kommentoi »