Avun pääkirjoitus: Suomi selviää
Puheenaiheet
Avun pääkirjoitus: Suomi selviää
Toimituspäällikkö Samuli Isola pohtii välittämistä ja yhteisvastuuta tilanteessa, jossa on eletty viikko kiihtyvän koronauutistulvan ja huhujen keskellä. Samalla useat tahot poliitikoista itseoppineisiin infektioasiantuntijoihin ottivat asiakseen nostaa kansallisen hätätilan tunnelmaa.

Nyt on otettava fyysistä etäisyyttä mutta lisättävä henkistä läheisyyttä. (--) Nyt pitää keskittyä suojaamaan ikäihmisiä ja muita riskiryhmissä olevia. (--) Talous on sittenkin vain taloutta ja ihmiselämät ovat aivan eri arvossa, jotenka yritetään nyt lähteä ensin murehtimaan se, että me pysymme terveinä, ja terveet ihmiset kyllä hoitavat talouden kuntoon aikanaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön sanat Ylen A-Talk-ohjelman haastattelussa torstaina osuivat. Ne puhuivat välittämisestä ja yhteisvastuusta, siitä, mikä tekee meistä toisillemme lähimmäisiä. Olimme minkä ikäisiä tahansa, kuuluimme riskiryhmään tai emme, olimme syntyneet Suomessa tai muualla. 

Koko viikko elettiin kiihtyvän koronauutistulvan ja huhujen keskellä, ja monet tahot poliitikoista itseoppineisiin infektioasiantuntijoihin ottivat asiakseen nostaa kansallisen hätätilan tunnelmaa. Vaadittin pikaista rajojen sulkemista, poliittisen johdon ulostuloja ja rajuja toimenpiteitä, jotta viruksen kehittymistä epidemiaksi saataisiin estettyä tai ainakin hidastettua. Yksi puhui talouden syöksykierteestä, toinen epidemian uhista, kolmas hysteriasta. 

Kaikilla on sama suunta, suojata kansaa ja kansakuntaa, mutta talvisodan muistopäivän alla lausutuissa presidentin sanoissa tiivistyy se, mikä jää usein sanomatta. Että ennenkin on oltu vaikeissa paikoissa ja että tämäkin asia hoidetaan. Jos se vaatii rajuja toimia, tehdään päätökset rauhassa ja yhdessä. Ja että heikoimman paikka on meidän suomalaisten joukossa aina ensimmäisenä. ●

Kommentoi »