Iltajumpasta tähdeksi noussut Anne Sällylä liikuttaa suomalaisia edelleen. Mitä Anne tekee nyt, kun lapset ovat lentäneet pesästä?

Tohlopinjärven rannalla poseeraa kaksi nuorta naista vaaleanpunaisissa trikooasuissa, taipuneena identtiseen tanssiasentoon, kasvoillaan heleä hymy. Anne Sällylästä ja Eeva Eerikäisestä oli tullut hetki sitten televisiotähtiä. He esiintyivät useana iltana viikossa TV2:n

Iltajumpassa ja innostivat suomalaisia liikkumaan tahdissaan. Myös Apu-lehti halusi haastatella ja kuvata Annea ja Eevaa.

Anne Sällylä muistaa hyvin Avun artikkelin syksyltä 1979. Hänellä on se itselläänkin tallessa. Se oli ensimmäisiä haastatteluja, joita hän ja Eeva antoivat. Nuoret naiset oli valittu uuteen ohjelmaan satojen joukosta. Molemmilla oli vankka liikuntatausta.

Sällylän äiti ohjasi tanhuja ja naisvoimistelua, ja tytär vietti lapsesta asti aikaa äidin kanssa jumppasaleissa ja harrasti ahkerasti tanssia ja voimistelua. Iltajumppan aikana hän opiskeli liikunnanohjaajaksi.

Televisio teki Sällylästä julkisuuden henkilön. Ohjelmaa katsoi parhaimmillaan lähes miljoona suomalaista.

– Ihmiset suhtautuivat meihin hyvin ystävällisesti. Katseltiin etäältä ja joskus tultiin tervehtimään. Vieläkin joku saattaa tulla juttelemaan ja muistelemaan jumppaohjelmia.

Anne Sällylä oli mukana Iltajumpassa lähes 10 vuotta, ensin Eevan kanssa ja myöhemmin yksin.

– Minulle jäi tunne, että Iltajumppa loppui omalta osaltani hieman kesken. Sitä oli hauskaa tehdä ja minulla olisi ollut vielä ideoita. Nykyäänkin kaivattaisiin senkaltaista ohjelmaa. Tosin ymmärrän, että netti on täynnä erilaisia jumppaohjelmia.

Iloinen lehtikuva Annesta ja Eevasta saa Sällylän myös liikuttumaan. Iltajumppa merkitsee hänelle paljon.

– Se oli onnenpotku. Iltajumppa on myös osa suomalaista liikunnan historiaa.  Se on siivittänyt elämääni tähän päivään saakka.

Sällylä on edelleen liikunta-alalla. Hän johtaa omaa liikunta-alan yritystään, vetää jumppatunteja liikuntakoulussaan ja yrityksissä. Hän on myös tehnyt liikuntaan liittyviä kirjoja ja videoita.

Turussa syntyneen Sällylän koti on ollut Tampereella 1980-luvulta alkaen. Veljet asuvat yhä Turussa ja kesämökki on saaristossa. Sällylän puheesta kuulee häivähdyksiä kotimurteesta.

Tampereelle hänet juurrutti aikoinaan TV2:n Tohloppi, missä Iltajumppaa kuvattiin, opiskelu Tampereen yliopistossa sekä työt liikunnanopettajan sijaisena ja tanssituntien vetäjänä. Tampereella hän tapasi puolisonsa, ja pariskunta sai neljä tytärtä.

Myös politiikka sitoi hänet Tampereelle. Sällylän isä oli ollut mukana liberaalisen kansanpuolueen toiminnassa. Sällylä lähti puolueen ehdokkaaksi kuntavaaleissa 1988 puolueen puheenjohtajan, tamperelaisen poliitikon Olavi Borgin pyynnöstä. Sällylä valittiin valtuustoon ja noviisina kaupunginhallitukseen.

– Jotkut ihmettelivät, mitä tuo jumppatyttö täällä tekee. En loukkaantunut, vaan näytin kynteni ja luonteeni kokouksissa. Valmistauduin aina hyvin ja sanoin mielipiteeni suoraan. Toisaalta en tuntenut tarvetta päteä joka tilanteessa.

Valtuustovuosien lisäksi poliittiselle uralle mahtui eduskuntavaaliehdokkuus vuonna 1999. Läpipääsy oli lähellä, ja Sällylä pääsi varakansanedustajaksi.

Kun liberaalisen kansanpuolueen toiminta hiipui 2000-luvulla, Sällylä siirtyi kokoomukseen. Hän on nyt kokoomuksen edustajana Tampereen kaupungin tarkastuslautakunnassa ja on myös kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsen.

Ruuhkavuosina, jolloin lapset olivat pieniä ja Sällylä teki monta työtä, opiskeli ja oli aktiivisesti mukana kunnallispolitiikassa, arjen tasapainoilu oli lähes minuutintarkkaa. Aamupäivällä hän saattoi lähteä luennolle pariksi tunniksi, kiiruhti sieltä hiki hatussa kaupunginhallituksen kokoukseen ja vaihtoi arkivaatteet jakkupukuun. Illalla hän veti vielä jumppatunteja.

Sällylä muistelee noita aikoja myötätuntoisesti, ei katuen. Ne olivat kiireisiä, mutta antoisia vuosia.

– Halusin elää rikasta ja monipuolista elämää. En kärsinyt perheen ja uran yhdistämisestä tunnontuskia. Järjestin aina niin, että menemiseni eivät häirinneet lapsia. Otin heidät moneen paikkaan mukaan ja olin vastassa, kun he tulivat koulusta kotiin. Vietin paljon aikaa lasteni kanssa.

Hän arvelee hyvän itsetuntonsaolevan kodin peruja.

– Äitini oli lempeä ja aina lastensa puolella. Minua on kehuttu ja luotu uskoa siihen, että kykenen ja riitän. Isän malli opetti yrittäjyyteen, Sällylä kertoo.

Vuonna 2000 Anne Sällylän avioliitto päättyi eroon. Hän on ollut yksinhuoltaja neljälle lapselleen.

Eron jälkeinen aika oli raskasta. Sällylä keskittyi tyttäriinsä ja yritykseensä. Hän pystyi pitämään talon itsellään ja arki rullasi entisellään. Vaikeimpina hetkinä hän puhui tuntikausien puheluita isoveljensä kanssa.

– Se oli pelastukseni. Oli tärkeää tuntea, että perheeni oli puolellani.

Nyt tyttäret Anna, Annica, Anette ja Annie ovat aikuisia: vanhin on hieman yli kolmikymppinen, nuorin on parikymppinen. Selviytyminen elämänmuutoksesta on hitsannut heidät yhteen.

– Olen korostanut heille työnteon merkitystä ja sitä, että vaikka vastoinkäymisiä tulee, niistä selvitään.

Sällylä myöntää olleensa ylihuolehtivainen äiti, kun lapset olivat nuorempia.

– Yritin tasoittaa likkojen tietä – aivan turhaan. Pettymykset kasvattavat, vaikka se vanhempaa riipaiseekin. Olen iloinen, että tytöistä on tullut itsenäisiä ja rohkeita nuoria.

Nuorimmainen lapsi muutti viimeisenä pois kotoa pari vuotta sitten.

– Oli raastavaa kun Annie kantoi sänkynsä yläkerrasta autoon ja lähti kohti opiskelukaupunkiaan. Itkin, join kupin kahvia ja lähdin töihin. Tunsin samaan aikaan surua mutta myös iloa siitä, että lapsi pärjää. Joskus mietin, teinkö varmasti kaikkeni. Minulla on kuitenkin hyvä omatunto, koska lapset ovat aina olleet minulle ykkösenä.

Elämä yksin isossa talossa on vaatinut totuttelua. Sällylä keittää vieläkin liikaa kahvia, vaikka juojia on vain yksi. Konkreettinen tyhjyys tuntuu kamalalta, kun tytöt ovat vieneet huonekalut mennessään.

– Yhdessä huoneessa ei ole enää mitään. En voi edes katsoa sinne. Olen myös yrittänyt siivota varastoa, jossa on tyttärien tavaroita. Katson sitä tavaraa, peruutan hitaasti ja laitan oven kiinni. En ole siihen vielä valmis.

Sällylä on lukenut kirjaa tyhjän pesän aiheuttamista tunteista. Hän tietää, että haikeus ja suru, ulkopuolisuuden tunne ja jopa ärtymys ovat normaaleja reaktioita uudessa elämänvaiheessa. Onneksi on some, Sällylä naurahtaa. Äiti ja tyttäret ovat läheisissä väleissä, mutta Sällylä pitää tietoisesti kohteliasta etäisyyttä.

– En tuputa neuvoja. Olen käytettävissä ja läsnä kun tarvitaan.

Kun arkinen huolehtiminen jälkikasvusta lakkaa, moni vanhempi havahtuu miettimään myös omaa tilannettaan ja toiveitaan.

– Yritän keskittyä itseeni ja löytää uutta sisältöä elämään, Sällylä sanoo.

Romanssia hän ei erityisemmin kaipaa, mutta kaveri teatteriin ja reissuille olisi mukava. Hän ei tunne itseään yksinäiseksi.

Tyttäret ovat rohkaisseet äitiään etsimään ”matchia” netistä, mutta Sällylä nauttii sinkkuna olemisesta.

– Saan itse päättää aikatauluistani ja menoistani. En luopuisi itsenäisyydestä ihan helpolla.

Lasten lähdettyä maailmalle Sällylä on havahtunut pohtimaan myös ikäänsä.

– Sanotaan, että kuusikymppinen on uusi nelikymppinen. Yritän pitää itseni hyvässä kunnossa niin terveyden takia kuin siksi, että olen nuorekkaassa työssä, jota haluan vielä tehdä.

Liikuntatuntien jälkeen Sällylä tuntee itsensä energiseksi, tarpeelliseksi ja hyväksytyksi.

– Olen ymmärtänyt, että olen maailmassa tätä varten. Tarkoitukseni on tuoda hyvinvointia, terveyttä ja iloa liikunnan kautta. Sitähän Iltajumppakin aikoinaan oli.