– Tšort vozmi! karjaisee venäläistankkerin perämies.

– Se tulee suoraan väylälle!

Öisen Suomenlahden keskeltä tyyrpuurin puolelta on putkahtanut syysmyrskyn keskeltä näkyviin pahasti kallellaan ajelehtiva matkustajalautta. Tankkerin komentosillalla leviää paniikki.

Massiivinen tankkeri ei käänny kuin kajakki, ei varsinkaan näin äärimmäisissä oloissa, joissa onnettomuuksia on juuri tapana sattua. Ruori on ääriasennossa, aikaa törmäykseen korkeintaan minuutteja.

Tankkeri näyttää ensin ohittavan matkustajalautan hiuksenhienosti, mutta sitten etelästä puskeva myrskytuuli painaa lautan kohti tankkerin kylkeä ja repii siihen satametrisen haavan. Kuin mustasta Niagarasta syöksyy tankkerista jäyhää nestettä vaaleana vaahtoavaan mereen. Ja se neste ei ole mitään pilssivettä, vaan venäläistä raakaöljyä.

Ja sitä on tankkerissa kymmeniätuhansia tonneja.

Äskeinen oli kuvittelua, mutta kuinka kauan? Voisiko niin todella tapahtua Suomenlahdella?

Voisi. Se on jopa todennäköistä.

Öljykuljetusten määrä erityisesti Suomenlahdella on kasvanut viime vuosikymmeninä moninkertaiseksi etenkin siksi, että naapurimaamme Venäjä tekee suuren osan tilistään polttoaineita ja niiden raaka-aineita myymällä. Itämerellä on 17 suurta öljysatamaa, ja niiden kautta kulkee yli 250 miljoonaa tonnia öljyä vuodessa.

Itämerellä liikkuu joka hetki noin 2000 suurikokoista laivaa. Suurimmat Suomenlahdelle tulevat tankkerit ovat 300-metrisiä, 150000 tonnin aluksia. Maailman merillä käytettävät jättiluokan eli puolen miljoonan tonnin tankkerit eivät onneksi sinne mahdu.

Itämerellä kuljetetaan monenlaista öljyä, sekä raakatavaraa että jalosteita, esimerkiksi voimalaitoksissa ja laivoissa käytettävää polttoöljyä.

Muukin liikenne kuin öljynrahtaus on paisunut Suomenlahdella huomattavasti. Isossa rahtialuksessa saattaa olla jopa enemmän polttoöljyä kuin pienessä öljytankkerissa. Ulkomaan lipun alla kulkeville aluksille sattuu ahtaassa, matalassa ja karikkoisessa vesistössä jo nykyäänkin helposti pikkuvahinkoja, joista ei juuri uutisoida.

Edes suomalaiset tankkerit eivät ole idioottivarmoja. Vuosituhannen taitteessa Nesteen 240-metrinen Natura ajoi täydessä raakaöljylastissa karille kotivesillään Porvoon edustalla. Teknisen häiriön takia tankkerista katosi ohjattavuus, varajärjestelmää ei ehditty käyttää. Öljyvahingolta vältyttiin kaksoisrungon ansiosta.

Itämeren suojelukomissio (HELCOM) kartoitti 2000-luvun alussa merialueet, joilla alusonnettomuuksien riski on erityisen suuri. Kartoituksessa otettiin huomioon alusliikennemäärät ja navigointiolot.

Suurimman riskin alue on Helsingin edustalla, koska siellä Suomenlahden rahtiliikenne risteää Helsingin ja Tallinnan välisen matkustajaliikenteen kanssa. Väyläristeykset ovat ylipäänsä vaarallisia paikkoja erityisesti itäisellä Suomenlahdella, Venäjän aluevesillä sekä liikennereittien yhtymäkohdassa Ahvenanmeren eteläpuolella. Kohtalaisen riskin alueiksi on luokiteltu väylien risteys Porvoon edustalla, Ahvenanmeri ja Merenkurkku.

– Yleensä vakavat onnettomuudet sattuvat huonolla kelillä, mikä vaikeuttaa pelastus- ja torjuntatöitä. On kovaa tuulta, aallokkoa, myrskyä tai muuta, mikä aiheuttaa lisäonnettomuuksien vaaraa. Öljyn leviäminen ja sen vaikutukset riippuvat luonnollisesti öljyn määrästä, tyypistä ja sääoloista, mutta melko varmaa on, että öljy ajautuu Itämerellä rantaan, vaikka onnettomuus sattuisi avomerellä, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Riikka Venesjärvi.

Venesjärvi on tehnyt akvaattisten tieteiden väitöskirjansa Helsingin yliopistoon siitä, miten öljyonnettomuus vaikuttaisi Itämeren luontoon ja millaisilla toimintamalleilla haittoja voitaisiin pienentää.

Mitä tapahtuisi, jos alussa esitetty, kuvitteellinen tilanne muuttuisi todeksi ja täyteen pumpattu öljytankkeri vuotaisi koko lastinsa Itämereen?

On puistattavaa edes kuvitella sitä.

Öljyntorjunnan operatiivisesta johdosta vastaava Rajavartiolaitos saa onnettomuudesta välittömästi tiedon Meripelastuskeskukselta, hälyttää öljyntorjunta-alukset sekä Rajavartiolaitoksen Dornier-lentokoneen. Nopeimmin paikalle saapuvat lähes jatkuvasti merellä partioivat Rajavartiolaitoksen laivat. Isoista aluksista Halli, Hylje tai Louhi saadaan lähtövalmiiksi neljän tunnin kuluessa.

Rajavartiolaitoksen ensimmäinen tehtävä on ihmisten pelastaminen, mutta ympäristökatastrofin torjuntatyö alkaa heti sen jälkeen.

Ympäristöministeri on herätetty, rannikon ELY-keskukset kuhisevat.

Öljynkeräyslaitteilla varustettujen torjunta-alusten määrä, sijainti, valmius ja keräyskapasiteetti ratkaisevat, kuinka tehokkaasti öljyä pystytään keräämään merestä ensimmäisinä vuorokausina onnettomuuden jälkeen.

Itämerellä on kaikkiaan noin 70 mekaanisin keruulaittein varustettua öljyntorjunta-alusta, joista 16 kuuluu Suomelle. Niistä suurimmat ovat Merivoimien Louhi, Halli ja Hylje sekä Rajavartiolaitoksen Tursas ja Uisko. HELCOM-sopimuksen mukaisesti Itämeren maista saadaan tarvittaessa apuun noin 20 suurta öljyntorjunta-alusta.

Vaikka osa öljystä haihtuu ja osa sekoittuu veteen, Suomen rannikkoa uhkaa avomerionnettomuudessakin silti yli 20000 tonnia raakaöljyä. Vuotanut öljy painuu osaksi pohjaan, mutta valtava määrä kerääntyy lautoiksi, jotka lähtevät ajelehtimaan rantoja kohti. Etelälounaasta edelleen puhaltava tuuli levittää niitä monta päivää pitkin Suomen rannikkoa.

Jättitankkerin lasti riittää saastuttamaan suuren osan Suomenlahden rannikosta. Kova lounaistuuli painaa laajenevan öljylautan runsaassa vuorokaudessa Helsinkiin. Pahimmassa tapauksessa tuulet ja virtaukset levittävät lahden keskellä vuotaneen öljyn Hangosta Kotkaan – melkein jokaisen saaren jokaiselle rannalle.

Aamuun mennessä kaikki kynnelle kykenevät alueelliset pelastuslaitokset on komennettu Suomen etelärannikolle torjuntatoimiin.

Parissa päivässä, mahdollisesti jo onnettomuutta seuraavana aamuna näky Suomen rannikolla on kuin Ilmestyskirjasta: tuhatmäärin öljyn tahrimia, avuttomina räpiköiviä, kuolevia lintuja ja mustaa rantaa sekä saastaista merta silmänkantamattomiin.

Suomella on käytössä yli sata kilometriä öljypuomia. Avomerellä valtion aluskalusto laskee niitä pysäyttääkseen tai ainakin ohjatakseen rantojen suuntaan ajelehtivaa, jättiläismäistä lauttaa, jota myrsky on pirstonut osiin.

Raskasta polttoöljyä voisi ihanneolosuhteissa kerätä avomereltä jopa kymmenenkin vuorokautta, mutta valtaosa Suomenlahdella kulkevasta öljystä on venäläistä raakaöljyä, ja nyt aalloilla kelluu 20000 tonnia juuri sitä. Etelälounaasta puhaltava myrskytuuli on painanut mönjää koko yön kohti Suomen rannikkoa. Se leviää nopeasti, ja avomerellä sitä voidaan kerätä tehokkaasti parhaassakin tapauksessa enintään kolme vuorokautta.

Itämerellä aikaa torjuntatoimiin on muutenkin vähän. Pohjoinen sijainti, pieni vesitilavuus, veden hidas vaihtuminen ja pohjan hapettomuus tekevät lähimerestämme erittäin herkän ja haavoittuvan, ja Suomen rannikon mataluus ja saariston rikkonaisuus hankaloittavat öljyntorjuntaa entisestään.

Öljy on kerättävä pääasiassa käsipelillä, ja jälkiä tullaan siivoamaan ainakin koko seuraava vuosi. Rantaan ajautuneen öljyn poistaminen on työläämpää, hankalampaa ja kymmenkertaisesti kalliimpaa kuin avomerellä kelluvan. Jos onnettomuus sattuisi talvella, jäät tekisivät keruusta vielä huomattavasti hankalampaa.

Itämeren pohjaan painuva öljy kerrostuu sedimenteiksi ja tukehduttaa ekosysteemille välttämättömiä eliöstöjä ja vesikasvilajeja. Sitä on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta poistaa merenpohjasta aiheuttamatta lisää vahinkoa.

– Öljy on aina veteen ja luontoon joutuessaan myrkkyä, ja Itämeren eliöstö sekä ekosysteemi ovat erityisen herkkiä häiriöille, tutkija Riikka Venesjärvi muistuttaa.

– Osa eliöstöä, esimerkiksi simpukat, selviytyvät jonkin aikaa sulkeutumalla. Ne kykenevät myös toipumaan, mikäli torjuntatyöt onnistuvat ja meren tasapaino saadaan jotenkin palautettua. Hylkeet ja kalat yleensä pakenevat öljyä, mutta kalojen mäti, kutupaikat ja poikaset tuhoutuisivat tilapäisesti. Öljyn myrkylliset yhdisteet vaikuttavat pitkällä aikavälillä niihinkin kalakantoihin, jotka selviytyvät.

Venesjärven mukaan öljylautta saattaisi jopa houkutella Itämeren yllä lentäviä muuttolintuparvia: niille lautta voi näyttää houkuttelevan tasaiselta levähdyspaikalta.

– Kun linnut tahriintuvat öljyyn, ne menettävät lento- ja saalistuskykynsä. Linnut voivat myös niellä öljyä. Pahimmat seuraukset onnettomuudesta olisivat pesimäaikaan, Venesjärvi toteaa.

Myös hyönteiset ja rantakasvit jäävät rantaan vyöryvän öljyn alle. Tietystä paikasta ja biotyypistä riippuvaista eliöstöä ja kasvistoa on Itämeren rannoilla paljon, ja niiden katoaminen vaikuttaisi myös muuhun ekosysteemiin ja niistä ravintonsa saaviin eläimiin.

Suurimmassa vaarassa ovat Itämeren herkät ja heikosti palautuvat hiekkarannat ja merenrantaniityt, joista osa jatkuu pinnan alle. Öljy peittää kasvit, estää yhteyttämisen ja kasvukauden. Rantojen puhdistaminen on välttämätöntä, mutta sitäkin on vaikea suorittaa aiheuttamatta vahinkoa, kun liikkeellä on raskaita koneita ja tallaavia ihmisjoukkoja.

Merenrantaniittyjen kasvillisuus on ruoho- ja heinävaltaista, ja kasvi- ja eläinlajisto on runsasta. Lisäksi öljy voi imeytyä niityn pehmeään maaperään, jolloin se häviää luonnosta hitaasti.

– Ulkosaariston kallioluontotyypit palautuvat paremmin öljyn vaikutuksista. Niiden kasvillisuus on usein niukempaa, ja ne ovat alttiina aallokon puhdistavalle vaikutukselle. Tosin lintujen pesimäyhdyskunnat voivat sijaita kallioluodoilla.

Ihminen on ainoa eläin, joka voisi tietoisesti lähteä öljytuhoalueelta ja toisaalta vaikuttaa tuhojen torjumiseen, mutta onnettomuuden vaikutuksia pakoon se ei silti pääse. Useimmat heräävät ympäristönsuojeluun viimeistään, kun oma mökkiranta, kalavesi tai muu virkistysalue on tahmean öljyn peitossa ja luonto tukehtumassa.

Kuvitteellinen onnettomuutemme on tehnyt kammottavan laajaa tuhoa.

– Vaikka ranta saataisiin puhdistettua, sen palautuminen entiselleen vie vuosia eikä välttämättä onnistu täysin koskaan. Öljytuho vaikuttaa elinkeinoihin, kuten matkailuun, kalankasvattamoiden toimintaan, kalastukseen ja merivettä prosesseissaan käyttävien teollisuuslaitosten toimintaan sekä tonttien ja muun omaisuuden arvoon. Ja luonnon monimuotoisuus on arvo itsessään, Riikka Venesjärvi muistuttaa.

Öljy on biologisesti hajoava tuote. Sen aiheuttamat näkyvät tuhot periaatteessa korjautuvat vuosien tai vuosikymmenten kuluessa, mutta sen sisältämät myrkylliset yhdisteet rikastuvat ravintoketjuissa ja saattavat ajan mittaan myrkyttää esimerkiksi merilintuja, hylkeitä ja kaloja.

Tunnetuin esimerkki öljyonnettomuuden pitkäaikaisista vaikutuksista on tuho, jota sai aikaan Alaskassa vuonna 1989 sattunut suuronnettomuus. Exxon Valdez -alus törmäsi silloin Prince William Soundin lahdessa riuttaan, ja arviolta 260000–850000 barrelia raakaöljyä valui mereen.

Lahdella kuoli välittömästi lähes 400000 merilintua ja tuhansia muita eläimiä. Vuonna 2009 alueella tutkittiin 27 eläinlajia, ja niistä vain 17:n kanta oli palautunut 20 vuodessa ennalleen. Lisäksi onnettomuus vaikutti monien öljyä puhdistaneiden ihmisten terveyteen ja aiheutti erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia alueen kylissä, joissa kalastus- ja matkailuelinkeinoja harjoittavat ihmiset kärsivät.

– Ennen vuotta 1989 oltiin yleisesti sitä mieltä, että öljyonnettomuuden jäljet voidaan siivota ja ettei vakavia pitkäaikaisvaikutuksia ole. Exxon Valdez näytti, että niin ei ole, eikä olisi Itämerelläkään.

Venesjärven mukaan on todella vaikea arvioida, minkä ajan kuluessa ja missä määrin Suomenlahden ekosysteemi toipuisi kuvitellusta suuronnettomuudesta. Samat tekijät, jotka tekevät Itämerestä herkän ja monessa mielessä ainutlaatuisen ympäristön, vaikeuttaisivat sekä torjuntatöitä että toipumista: kylmyys, mataluus, veden vähäinen vaihtuvuus, saariston rikkonaisuus.

– Uhanalaisten lajien palautumiskykyyn vaikuttavat öljyn aiheuttama tappio sekä lajin lisääntymiskyky ja sen edellytykset uudelleenasuttaa esiintymiä. Kaikkineen voi sanoa, että onnettomuuden jälkitorjunta ja puhdistustyöt veisivät vuosia. Pidemmän aikavälin vaikutukset koskisivat esimerkiksi kalakantoja, luonnon monimuotoisuutta ja erilaisia yhteiskunnallis-taloudellisia ulottuvuuksia.

Itämeren herkkä luonto ja Suomen haavoittuva rannikko on kuvitteellisen suuronnettomuuden jälkeen henkitoreissaan. Pelastus- ja torjuntatoimet ovat nielleet valtavasti rahaa, ja kaikenlaisia korvausvaatimuksia rustaillaan virastot pullolleen.

Kuka kaiken lopulta maksaa?

Suomessa noudatetaan likaaja maksaa -periaatetta, mutta jos vahingon aiheuttaja on tuntematon tai ei kykene maksamaan kustannuksia, varat otetaan valtion öljysuojarahastosta. Riikka Venesjärvi muistuttaa, että vaikka Suomessa otetaan Itämeren tila vakavasti ja öljykatastrofiin on varauduttu, riskittömäksi öljyn kuljettamista ei saada millään.

– Valtion tasolla resurssit, yhteistyö, ennakointi ja varautuminen ovat kunnossa, mutta toivoisin laajempaa yhteiskunnallista ymmärrystä siitä, miten öljyonnettomuuksia ja muita ympäristökatastrofeja voi ehkäistä ihan omalla toiminnalla. Kulutusvalinnat, vastuullisten yritysten suosiminen, kansalaisjärjestötoiminta ja tiukempien rajoitusten vaatiminen voivat olla yllättävän tehokkaita yksilötason keinoja vaikuttaa siihen, ettei katastrofiskenaario suuronnettomuudesta Itämerellä toteudu.

Lähteet: Suomen Kuvalehti, Suomen Ympäristökeskus, Tekniikka & Talous

Juttua muokattu 2.7.2020 kello 16:54: Toisin kuin jutussa virheellisesti väitettiin, merialueilla tapahtuva ympäristövahinkojen torjunta – myös öljyntorjunnan operatiivinen johto – on vuoden 2019 alusta lähtien kuulunut Rajavartiolaitokselle, ei Suomen ympäristökeskukselle (Syke). Sitä ennen se kuului Syken tehtäviin. Syke ei myöskään hoida jutussa kuvatun kaltaista päivystystä.

Juttua muokattu 7.7. kello 12:04: Tarkennettu Rajavartiolaitoksen roolia.