Tv-uutuus: Kimmo Ohtonen ja Pirjo Heikkilä tutustuvat uhanalaisiin eläinlajeihin
Ajanviete
Tv-uutuus: Kimmo Ohtonen ja Pirjo Heikkilä tutustuvat uhanalaisiin eläinlajeihin
Villien jäljillä tiistaina klo 20.00 MTV3:ssa. Kimmo Ohtonen ja Pirjo Heikkilä kohtaavat Huippuvuorilla jääkarhun.

Kimmo Ohtonen ja Pirjo Heikkilä matkustavat uhanalaisten eläinlajien perässä maailman ympäri.

Mikä oli kuvausten unohtumattomin hetki, Kimmo Ohtonen?

– Uteliaan jääkarhun kohtaaminen arktisessa erämaassa Huippuvuorilla, jossa ilmastonmuutoksen jäljet olivat selvästi näkyvissä. Bongasimme jääkarhun kaukoputkella jo kahden kilometrin päästä ja pysähdyimme laivallamme. Karhu kiersi aikansa laivaa ja päätti sitten, että emme ole tarpeeksi mielenkiintoisia. Hetki oli ainutlaatuinen.

Millainen matkakumppani Pirjo Heikkilä on?

– Tutustuimme jo teini-ikäisinä eli olemme olleet ystäviä yli 20 vuotta. On huojentavaa, kun toisen seurassa voi olla juuri kuten haluaa. Jos meitä reissussa väsytti tai maha oli kipeä, käsittelimme vaikeitakin hetkiä huumorin kautta. Meillä molemmilla on palava halu oppia maailmasta uutta. Siksikin Pirjo on unelmamatkakumppani.

Mikä on viimeisin ilmastotekosi?

– Olimme vaimoni kanssa jo viittä ­vaille vegaaneja, kun lähdimme tammikuussa mukaan vegaanihaasteeseen. Se jäi luontevasti päälle. Olemme karsineet myös parin päivän kaupunkilomille lentämisen pois. Oma kuluttamiseni on heikkoa. Onni tulee muusta kuin uusista kengistä.

Villien jäljillä, ti 20.00 MTV3.

Kommentoi »