Pauli Hanhiniemi tunnetaan laulusolistina sekä lukuisten suomirockin klassikkokappaleiden sanoittajana. Hän on ­toiminut muun muassa Kolmas nainen- ja Pauli Hanhiniemen Perunateatteri- ja Hehkumo -yhtyeiden solistina.

Yli neljäkymmentä vuotta kestänyt ja yli kolmekymmentä albumia tuottanut artistiura sai jatkoa helmikuun lopulla ilmestyneellä uudella sooloalbumilla Minä ja Retkue.

Albumisi nimi on Minä ja Retkue. Kuinka retku itse olet?

No, kyllä mä enemmän retku loppujen lopuksi olen kuin jokin teflonilla päällystetty talousmies.

Mutta en mä silti esimerkiksi Irwiniin samastu, vaikka hän hienoja melodioita tekikin, ja Vexi Salmi niihin hienosti solahtavia tekstejä. Kyllä mä enemmän Vexiin samastun.

Laulat uudella levyllä: ”Mä en kadu mitään, en vaikka kaduttaa.” Kerrotko itsestäsi?

Joo, kyllä aika suoraan. Katumushan on sinänsä aika hedelmätöntä touhua.

Mulle on elämän aika tapahtunut yhtä sun toista, ja melkein aina asiat ovat ­johtaneet johonkin hyvään. Tietystikään en voi antaa itselleni kaikesta täysiä tyylipisteitä.

Osaatko pyytää anteeksi?

Kyllä joitakin asioita on pakko pyytää, ja olen pyytänytkin anteeksi läheisiltäni… ainakin joskus, ja saattaa olla, että joudun tekemään niin jatkossakin. Ei se mulle mahdoton paikka ole, vaikka ei helppokaan.

Äiti pojastaan pappia ­toivoi, biisissäsi lauletaan. Mitä omat vanhempasi toivoivat sinusta?

Mulla oli vanhempieni kanssa aika helppo suhde. Olin perheen toiseksi nuorin lapsi, ja vanhemmat sisarukseni olivat jo ehtineet väsyttää vanhempani.

Eivät he olleet kovin ­ärhäköitä toivomaan multa mitään sen kummempaa.

Äitini toiveita en suoraan sanoen edes tiedä.

Isäni ehdotti mulle joskus sähkö- tai puhelinasentajan uraa, mutta olen niin huono matematiikassa ja kaiken lisäksi vielä värisokea, etteivät ne hommat olisi mulle sopineet.

Omien lasteni kanssa olen ajatellut, että he saavat tehdä omat ratkaisunsa, ja mä itse vain katson sivusta, että ahaa, tuommoista.

Mielestäni lapsille pitää suoda myös mahdollisuus harhailla.

Vietit nuoruutesi Alavudella Etelä-­Pohjanmaalla. Määrittääkö pohja­laisuus sinua edelleen?

Kyllä se varmaankin jollakin tavalla ­määrittää.

Mussa on esimerkiksi tietyssä määrin yksitotisuutta. Otan lähes kaiken minulle sanotun todesta, enkä jää arvailemaan, että mitähän tuo tuollakin tarkoittaa.

Pohjanmaalainen kulttuuri saattaa näyttää sivullisen silmissä jurolta, mutta väittäisin, että mukana siinä on myös paljon sellaista suunsoittoa, jollaista ei voi juroksi kutsua.

Voitit Juha Vainio -sanoittajapalkinnon vuonna 2007. ­Minkälainen on hyvä lauluteksti?

Odotan sanoitukselta jonkinlaista elämänkatsomuksellista vivahdetta. Sen pitää tavallaan resonoida oman maailmankuvani kanssa.

Siksi mun on varmaan vähän hankala suhtautua räppäreiden teksteihin. Niissä käsitellään monesti niin infantiileja ja joutavanpäiväisiä asioita.

En ole kauhean kiinnostunut esimerkiksi joistakin kromatuista vanteista.

Ehkä olet kuullut ­huonoa räppiä.

Ehdottomasti. En ole missään nimessä asiantuntija.

Luulen, että osasyy on siinä, että räpin kuunteleminen on niin saatanan työlästä hommaa.

Ei sellaisesta saa astioita pestessä selvää.

Olet sanoittanut pari­sataa kappaletta muille artisteille, muuta vain Kikalle teit niitä sala­nimellä. Miksi?

Kikan kanssahan kaikki käyttivät salanimeä, niin teki Junnu Vainio kuin Veikko Samulikin. Ei siihen muuta syytä ollut.

Kikan viime vuosien renessanssissa ja arvonnousussa on mielestäni kyse ainoastaan siitä, että hänen nimellään ratsastetaan jälleen. Ei Kikka ollut sellainen kovan luokan edelläkävijä kuin nyt annetaan ymmärtää. Ei todellakaan. Mä olen sentään tehnyt hänen kanssaan töitä.

Kikka oli hukassa. Hänen puheissaan oli ulosmitata julkisuus kansanedustajana Juha Miedon tapaan. En pidä mokomaa kovin ihailtavana.

Ruutupaidat ovat tavaramerkkisi. Kuvaile tyylivalintojasi.

Joo-o, kyllä ruutupaidat kuuluvat tavallaan mun brändiini. Yhteen aikaan ihmiset lahjoittivatkin niitä mulle, ja muutaman olen kelpuuttanutkin käyttöön.

Mutta en mä ole silti niitä jätkiä, jotka hakisivat itselleen jotain tiettyä tyyliä. Valinta sekin on tavallaan. Tärkeää on, että vaatteet tuntuvat mukavilta päältä.

Mulla on esimerkiksi monia villapaitoja, mutta ne ovat monesti aika kuumia. Nämä ruutupaidat saa kivasti auki. Se on ihan tarpeellinen juttu.

Mitä pelkäät?

Henkilökohtaisella tasolla yksinäisyyttä. Se olisi kamala ja pelottava tilanne.

Pärjään ihan hyvin yksin, kunhan tiedän, että tuolla jossakin on ihmisiä, joille olen rakas ja tärkeä.

Kerro jokin salaisuutesi.

Itkin muutama päivä sitten ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ja hitto olen hyvilläni, että näin pääsi käymään.

Parin vuoden murheet tulivat samalla kertaa ulos!