En töräyttele totuuksia, vaan yritän noudattaa lakimiesisäni tapaa. Isä sanoi aina, että ”minun mielestäni”. Minäkään en usko absoluuttiseen totuuteen. Meillä kaikilla on oma totuutemme.

Minulle lykättiin kirjoja lapsena, se on yksi tärkeimmistä asioista, joita olen saanut. Olen ollut aina myös elokuvafriikki. Nautin haltioitumisesta ja siitä, että pääsen siirtymään pois tässä ja nyt -tilasta.

Nelilapsisessa perheessä opin luovimaan sisarusteni välissä. Myös ammattini on opettanut näkökulmien vaihtamista ja toisten asemaan eläytymistä.

Uskon vahvasti, että olemme menossa siihen suuntaan, että kenenkään ei tarvitse selitellä seksuaalista suuntautumistaan. Minä ja puolisoni Kirsti Simonsuuri elämme rekisteröidyssä parisuhteessa ja olen hyvilläni siitä, että myös tasa-arvoinen avioliittolaki tulee pian voimaan.

Olen kiitollinen siitä, että pääsin aloittamaan elokuvaurani Aki ja Mika Kaurismäen porukoissa. Budjetit olivat pieniä, mutta pienissä kuvausryhmissä sai osallistua tekemiseen kokonaisvaltaisesti. Olimme oikeasti kuin yhtä suurta perhettä.

Taiteilijaporukoiden 1980-luvulla Kosmoksessa ja Vanhalla viettämät baari-illat eivät olleet pelkkää viinanhuuruista sekoilua, vaan ne synnyttivät monenlaisia kimppoja ja edesauttoivat eri alojen osaajia kohtaamaan toisensa. Meillä oli hulvattoman hauskaa, mutta en haluaisi enää palata niihin aikoihin.

Omat haluni eivät ole tärkeysjärjestyksessä päällimmäisiä. Varsinkin autistisen Aku-poikani huomioiminen on luonnollista ilman, että kyse olisi uhrautumisesta.Meillä on Akun kanssa tällä hetkellä asiat hyvin, mutta pelkään sote-puolen säästöpolitiikkaa. Tarkoittavatko säästöt lisäkustannuksia tulevaisuudessa? 

Minusta on ehdottoman väärin säästää sellaisilta ihmisiltä, joiden on muutenkin vaikea kuulua yhteiskuntaan. Mitä, jos vammaisilla ei ole enää esimerkiksi varaa palkata avustajia?

En kaipaa elämääni minkäänlaista extremeä – elämä on haastavaa ja vaativaa ilman vuorikiipeilyäkin.

Aina ei tarvitse olla kivaa, mutta ilo kannattaa ottaa irti aina kun se on mahdollista.Olen mukavuudenhaluinen. Jos ei olisi pakko, jättäisin monta asiaa tekemättä ja vain viheltelisin ja uisin. Uiminen on ainut harrastukseni, johon en kyllästy koskaan.

Se, miksi naisnäyttelijöiden roolit vähenevät ikääntymisen myötä, on ikiaikainen kysymys. Ehkä kyse on jopa evoluutiobiologiaa koskevasta asiasta. Varsinkin elokuvaa on totuttu pitämään nuorten ja kauniiden lajina, eikä riskejä uskalleta ottaa.

Me freelancerit olemme eläneet työelämän murrosta jo pitkään.

En usko, että meistä tulee valmiita koskaan. Murehdin turhaankin. En edes yritä väittää, että olisin kauhean zen ja tyyni.

Äitini mukaan vaatekaapissa pitää olla aina yksi pesty ja silitetty valkoinen paita.

Teksti Leila Itkonen, kuva Timo Pyykkö