Yövy Oulussa vanhainkodissa
Oulun majoitustarjonta koostuu pitkälti ketjuhotelleista, jotka ovat toimivia ja hyviä, ja osaa niistä uudistetaan parhaillaan. Taannoin Heinäpäähän, kävelymatkan päähän keskustasta, avautui persoonallinen pikkuhotelli De Gamlas Hem.
Se on nimensä mukaisesti entinen vanhainkoti. Yli satavuotias, kaunis puutalo on suojeltu, ja sen muuntaminen hotelliksi on tehty säilyttäen esimerkiksi vanhoja hirsirakenteita. Huoneita on 17. Ne ovat suihkukoppeineen vähän laatikkomaisia mutta sisustettu laadukkaasti tekstiilejä myöten.
Ravintola on hyvä, ja huoneen hintaan kuuluu aamiaisen lisäksi kello 17 aikaan tarjoiltava tee tai kahvi pikkusyötävineen. Kesällä toimii ravintolan ulkoterassi.
2 hh alkaen 120 e. Kirkkokatu 54. degamlashotel.fi
Herkkusuun bistro Ostroferia
Vaikka Oulu on väkiluvultaan samaa luokkaa Turun ja Tampereen kanssa, ravintolakaupunkina se ei ole niiden veroinen.
Kiinnostava poikkeus on pari vuotta sitten aloittanut pieni, bistrotyylinen Ostroferia. Helsingissä kannuksensa hankkineet Jenny ja Jussi Kurkela tarjoavat tasokasta modernia ruokaa. Pienikokoisia annoksia, joissa maistuu sesonkiajattelu ja huolellinen valmistelu. Ainekset tulevat läheltä, kuten monet kasvikset luottoviljelijältä Tyrnävältä.
Isokatu 13. ostroferia.com
Paras hampurilainen ja muut ruokalöydöt
Mistä saa Oulun parhaan burgerin? Etenkin kahdella paikalla on kannattajansa. Kauppuri 5 (Kauppurienkatu 5) on hauskan kirjava ruokabaari, juuri se kuppila, johon ydinkeskustassa illalla jonotetaan, kun iskee purilaishimo. Liha on täällä kunniassaan, mutta vegeburgerikin löytyy.
Roosterissa (Torikatu 26) taas on kauniit tilat ja rauhallisempi tunnelma. Mondo suosittelee molempia ja julistaa burgerikisan tasapeliksi.
Kaupungin paras lohikeitto on perinteisesti löytynyt kauppahallista, joka on myös jokin aika sitten remontoitu. Kesällä kalasoppaa kannattaa mennä maistamaan Toppilansaareen ravintola Villa Hannalaan (Kahvelitie 1). Nätin puuhuvilan keitto on erinomainen.
Tuba Food & Lounge (Mannenkatu 2) on ekohenkinen ravintola, joka hyödyntää muun muassa hävikkiruokaa. Paikan brunssi on kerännyt kiitoksia. Tuba sijaitsee Hupisaarten vieressä, ja tähän viehättävään puistoon on valmistunut uusi kesäteatteri. Lähialueelta löytyvät myös Oulun Taidemuseo, Pohjois-Pohjanmaan museo ja lapsia viihdyttävä Tietomaa.
Baaririntamalla Oulusta kannattaa tietää Mallaskellari (Kirkkokatu 17). Kävelykatu Rotuaarilla toimiva pubi on erikoistunut pienpanimoiden juomiin.