Kivijalka elämässäni on se, että vanhempani ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen. Se luottamus kantaa oman kriittisyydenkin yli ja tuo luottamuksen ihmisiin. Luotan yhä, vaikka olen oppinut varovaisuutta. Olen yrittänyt siirtää luottamuksen myös lapsiini. Heidän tilanteensa on toinen. He ovat koulutettuja ammattilaisia, minä olen oppinut kantapään kautta. Mutta me ollaan aika samoissa hommissa, vertailussa.
En koe itseäni rohkeaksi. Eteen on tullut asioita, joihin on mentävä – hullunrohkeastikin. Ei ole muuta mahdollisuutta.
Valinnat tehdään sillä ymmärryksellä, joka meillä kulloinkin on, parhaamme mukaan. Asiat on paras käsitellä, mennä suoraan läpi. Mieli pitää putsata, ettei se mene tukkoon.
Toista ihmistä ei voi muuttaa, ja anteeksiantaja tekee itselleen kaikkein suurimman palveluksen.
Pelko on kauheaa! Se on ihmiselämän raastavimpia asioita. Kun aviomies kuoli, olin yksin pienten lasten kanssa. Pelot poistuivat, kun tajusin, että Timppa onkin henkimaailmassa läsnä. Ei pelota pimeä eikä mörkö. Olen kokenut hänen läsnäolonsa 24 vuoden ajan ja kirjoittanut tekstiä, joka tulee sieltä jostain. Sillä olen selvinnyt. Välillä siellä jossain on poikani Juha – niin ajattelen. Kun Juha oli kuollut, kohta sen jälkeen kuulin hänen sanovan, että äiti, minä en loppunut, minä olen. Kun läheisensä menettäneet tulevat juttelemaan, sanon, että kyllä ne läheiset on tässä lähellä.
Olen pelännyt vääristävien otsikoiden ja lööppien takia läheisteni vuoksi. Soitan perheelle, että ei syytä huoleen – silmät ja korvat hetkeksi kiinni. Pidän puoleni kyllä. Suurin "kostoni" on, että katselen aikani ja vaihdan suuntaa.
Olen ihaillut auktoriteetteja, koska haluan arvostaa ihmisiä, katsoa ylöspäin. Mutta jokainen osaa oman asiansa. Joskus auktoriteetin takana onkin samanlainen reppana kuin minä.
Yli-itsekurinen en mielestäni ole. Työssä haluan tarjota parasta, mikä minusta irtoaa.
Hetken hurma ja aistien ilo on ihanaa. Niillä vain on aikansa ja paikkansa. Sek-
suaalisuus on luonnollinen asia. En ole kokenut erotiikkaa koskaan likaiseksi. Hauskaksi kylläkin!
Siivoan varastoani ja laatikoita, tuleville sukupolville. Nyt on se aika. Samoja satukirjoja luetaan kolmevuotiaalle kuin hänen äidilleen ja tädilleen. Karjalanpiirakat leivotaan kolmen sukupolven voimin: lapsenlapseni Elsa nostaa puuron kakkaran päälle.
Näen Aika laajalle tästä, missä nyt olen: näen 94-vuotiaan äitini, kolmevuotiaan lapsenlapseni ja tyttärieni elämät. Vanhuus mietityttää, ettei jäisi kiinni menneeseen. Tytöille olen sanonut, että järkätkää minulle hyvä paikka ja olkaa järkeviä. Älkää tehkö minun ehdoillani.
Sanon, että kokeillaan, katsotaan, tuleeko tästä jotain. Olen niin uppopositiivinen, että uskon oppivani yhä. En tunne kauhua, ei tule ego vastaan. Ei ole menetettävää, jos kestää ajatuksen, että aina voi palata entiseen.
Teksti Raila Kinnunen
Kuva Joonas Brandt
