Seurustelutilan katossa on kiiltävä maali, jotta männikkö heijastuisi huoneeseen.

Alvar Aallon arkkitehtitoimisto voitti tammikuussa 1929 kilpailun Paimioon rakennettavasta tuberkuloosiparantolasta. Lähtökohta oli, että rakennus itsessään olisi hoitava elementti.

Tuberkuloosia parantavaa lääkettä ei ollut, ja potilaita hoidettiin auringonvalon, raittiin ilman sekä hyvän ruoan ja hygienian avulla. Aalto hyödynsi funktionalismia ja suunnitteli jokaisen yksityiskohdan vastaamaan tarpeita. Työ tehtiin kokonaisvaltaiseksi teokseksi, ja Aallon toimisto toteutti lopulta myös sisustuksen.

Rakennus suunniteltiin keuhkoille suotuisia aineita ilmaan luovuttavan mäntymetsän keskelle.

Tilat rakennettiin toimintojen ja valaistustarpeiden mukaan eri siipiin. Ikkunoita oli paljon, ja ne olivat suuria. Tuulettamisesta tehtiin vaivatonta, ja osa suurimmistakin ikkunoista varustettiin moderneilla avausmekanismeilla. Tuuletus vähensi pölyä ja poisti turmeltunutta ilmaa.

Potilassiiven jatkeeksi rakennettiin avonainen makuuhallisiipi, jossa sai levätä ulkoilmassa katoksen alla. Sisätilojen pintoihin valittiin hygieenisiä ja helppohoitoisia materiaaleja. Jokaista potilaspaikkaa kohden tehtiin äänetön pesuallas ja puhtaanapitoa helpottava, seinään kiinnitetty kotelokaappi. Potilailla oli modernit sängyt ja tarjoilupöydäksi kääntyvät sivupöydät olivat uusinta uutta.

Kaikkia värimaailma ei miellyttänyt. Keltainen lattia vei joidenkin ajatukset auringon sijaan yskökseen. 

Värit valittiin harkiten. Pääporraskäytävän keltainen Nokian Gummitehtaan kumilattia toi auringon sisälle. Seurustelutilan katon vihertävä harmaansininen rauhoitti. Huonekalut suunniteltiin kestäviksi, kauniiksi ja ergonomisiksi. Kuuluisan Paimio-tuolin muotoilu helpotti siinä makaavan hengittämistä.

Parantolan valmistuttua 1933 rakennus, sisustus ja taivutetut puuhuonekalut saivat valtavasti huomiota, ja Aallosta tuli kansainvälisesti arvostettu funktionalisti. 1950-luvulla, tuberkuloosiin tehoavien lääkkeiden myötä, potilaita oli koko ajan vähemmän, hoitoajat lyhenivät ja parantolaan siirrettiin muita toimintoja.

1970-luvulla nimi muutettiin virallisesti Paimion sairaalaksi. Tiloja muokattiin ja kalusteita huutokaupattiin pilkkahintaan. Alkuperäisen Paimio-tuolin sai 60 markalla, nykyrahassa 50 eurolla. Parantolaan niitä jäi yksi. Paimio-tuoli on edelleen Artekin tuotannossa ja maksaa 2 960 euroa.

Nyt rakennuksesta on kuntoutuskäytössä noin 60 prosenttia, ja se on tyhjillään suurimman osan viikonlopuista. Opastettuja vierailuja järjestetään ympäri vuoden.

Opastukset: magnimundi.com

Rakennuksen ulkoverhous on punatiiltä ja katto, savupiippu sekä ikkunoiden reunukset kuparia.

Helsinki. Alvar ja Aino Aalto voittivat Kelan päätoimitalon arkkitehtuurikilpailun 1948. Monen mutkan jälkeen rakentaminen aloitettiin 1953 alun perin oopperatalolle varatulle paikalle Norden­skiöldin­kadulle. Koko kolmiokorttelin kattava, yli 2 000 neliön rakennus valmistui 1956.

Aulan marmorilattiassa, paneloinneissa, seinissä ja vaatetelineissä toistuu sama ruutukuviointi. Voisi kuvitella, että kauttaaltaan ruudutettu, matala aulatila olisi hermostuttava, mutta lopputulos on harkitun harmoninen, jopa kotoisa.

Se jaettiin useaan osaan, jotta mittakaavoista saatiin inhimilliset. Osat sijoitettiin laskemaan porrasmaisesti kohti Minna Canthin katua ja niiden väliin jätettiin pieniä puistoja. Pääsisäänkäynnistä aukesi arvokas, kompakti eteisaula. Sen lattioihin kuvioitiin mustavalkoinen marmoriruudukko ja seinät päällystettiin keraamisilla sauvoilla, jotka Aalto kehitti Arabian tehtaiden kanssa.

Sisäpintojen eriväriset keraamiset sauvat on tehty käsityönä. Ne ovat vielä kuusikymppisinä kuin uusia.  

Käsintehtyjen sauvojen väleihin syntyneiden koverien saumapintojen ansiosta kovapintaisen aulan akustiikka saatiin miellyttäväksi.

Aulan takana oli pyramidimaisten kattoikkunoiden valaisema asiakaspalveluhalli, Suomen ensimmäinen avokonttori. Julkisten tilojen takana katumainen käytävä yhdisti talon osat toisiinsa. Käytävän varrelle sijoitettiin muun muassa ruokala ja kirjasto, jonka esikuvan, Viipurin kirjaston, Aalto oli suunnitellut jo 1930-luvulla.

Ulkoa käsineet kädessä sisään tulevan sormikkaat eivät kastu ovea avatessa, koska kahvan päällä on sadesuoja.

Ruokala avautui puistopihalle, joka tehtiin 1,5 metriä katutasoa korkeammalle, 

ettei liikenteen melu häiritse. Suurin osa päätilan neliöistä käytettiin toimistosiipien työ- ja neuvottelutiloihin. Niitä on vuosien saatossa modernisoitu. Johdon työ- ja kokoushuoneita on luonnehdittu yhdeksi Aallon rikkaimmista sisustuskokonaisuuksista, ja ne on säilytetty lähes ennallaan.

Isojen luentosalien katto näyttää viuhkalta, joka jatkuu maastosta nousevana teatterina alas aukiolle.

Espoo. Alvar Aalto työskenteli Massachusettsin teknillisen korkeakoulun professorina 1945–1948 ja tutustui amerikkalaiseen kampusajatukseen. Vuonna 1949 hän palasi vaimonsa sairauden vuoksi Suomeen ja voitti Otaniemeen sijoitettavien Teknillisen korkeakoulun ja VTT:n alueiden suunnittelukilpailun. Kampusalueen merkittävimmät työnsä Aalto suunnitteli toisen vaimonsa Elissan kanssa. Ne olivat Teknillisen korkeakoulun päärakennus, nykyisin Aalto-yliopiston Kandidaattikeskus, ja Teknillisen korkeakoulun keskuskirjasto, nykyisin Harald Herlin -oppimiskeskus. Otaniemen kartanon syrjäyttäneet rakennukset muodostivat kampuksen keskuksen reunustamalla myöhemmin Alvarin-aukioksi nimettyä nurmikenttää. 

Kattoikkunat ovat kuin valtavia valaisimia. Ne valaisevat pimeälläkin, sillä lasien keskelle on asennettu valaisimet.

Päärakennusta rakennettiin 1961–64 ja sen lisäosa valmistui 1974. Ulkopinnoissa käytettiin punatiiltä, mustaa graniittia ja kuparia. Päärakennus koostui sisäpihoja ympäröivistä, siipimäisistä osista. Kokonaisuuden keskelle sijoitettiin isot luentosalit. Viuhkamaisesta auditoriotornista suunniteltiin rakennuksen katseenvan­gitsija. Sisäpuolella korkean katon betonirakenteiden vaikuttavuutta korosti kattoikkunoista tilaan pääsevä luonnonvalo. 

Kirjastorakennus valmistui aukion länsilaidalle 1969. Aulaan valittiin kalkkikivilattia, seiniin valkoisia keraamisia sauvoja ja portaikkojen rimoituksiin tammea. Kirjastosalin valaistus rakennettiin epäsuoran yleisvalon ja tarkan työskentelyvalon yhdistelmällä. Kattoon upotettiin lukuisia ikkunoita, suorakaiteita ja pyöreitä. Katonrajaan sijoitettiin kaarevan katon kautta saliin luonnonvaloa heijastavat ikkunat. 

Kirjastoon noustaan katutason aulasta. Seinissä on samankaltaisia keraamisia sauvoja kuin Kelan päätoimitalossa.

Alvarinaukiota reunustavat rakennukset peruskorjattiin 2011–2016. Kirjaston perusparannus ja muokkaus palkittiin 

viime vuonna Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnolla.

Teksti Kaisa Hatakka, kuvat Riikka Kantinkoski