Melkein voi sanoa, että kyllä. Melkein määritellään tässä siten, että yksilön tasolla elämässä voi tapahtua lähes mitä tahansa.

Nivelreuma jaotellaan ennusteellisesti periaatteessa kahteen pääryhmään, minkä lisäksi asiaa hämmentää sen pikkuserkku psoriakseen liittyvä nivelsairaus. Kyseessä on yksi rapiasta 80 autoimmuunisairaudesta, joissa ­elimistö alkaa tuottaa vasta-­aineita omia kudoksia, tässä tapauksessa nivelkalvoa kohtaan. Siitä aiheutuu niveleen krooninen tulehdustila.

Nivelreuma, missä sitruliinivasta-aineita esiintyy reilusti, on ennusteeltaan ja niveliä tuhoavalta luonteeltaan vakavampi kuin sellainen, missä reumatekijöitä ei tavata. Itselläni kyseisiä vasta-aineita piisaa vaikka muille jakaa. Tällaista sairautta tulee hoitaa alusta alkaen erityisen aggressiivisesti ja myös oireiden hallintaan saamisen jälkeen pidempään – ilmeisesti elämän mittaisesti.

Omana reumalääkärinäni on toiminut alusta saakka ystäväni professori Pekka Hannonen, joka vaikuttaa Jyväskylässä. Hän on ollut yksi keskeinen lääkäri ja tutkija, joka on ollut tuomassa nivelreuman ensilinjan lääkehoidoksi kombinaation, johon kuuluu metotreksaatti (se annostellaan nykyään pistoksena, jolla saadaan tabletteja tehokkaampi vaste), salatsopyriini, klorokiini ja taudin alkuvaiheessa usein pieniannoksinen kortisoni. Tällä kukonhännällä saadaan valtaosa akuutista nivelreumasta remissioon kolmessa kuukaudessa. Hoidon funktio on estää niveltuho.

Mikäli tauti ei tokene, on mahdollista siirtyä biologisiin lääkkeisiin. Itse olen kulkenut tämän tien. Kun rekombinaatiohoito sanoi tehonsa irti, biologinen lääke on auttanut jo vuosia.

Toki kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille. Silloin reumatologi etsii vaihtoehtoja pakistaan. Yksittäisen lääkkeen piiputtaminen ei kaada koko suunnitelmaa. Vaikka meillä onkin varsin yksinkertaiset hoitolinjat lääkkeille, potilaat reumoineen todentuvat yksilöiksi, jolloin tarvitaan räätälöintiä esimerkiksi verenpainetaudin lääkehoidossa.

Nivelreuman hoito ja samalla ennuste on mullistunut. Todella harvoin lääkärin tarvitsee nostaa käsiään taudin edessä pystyyn. Aloittaessani urani pistettävä kulta oli reuman peruslääke ja aspiriinia syötettiin siihen rajaan saakka, että korvissa alkoi soida. Laihoihin ja kumaraisiin reuman runtelemiin potilaisiin törmäsi päivittäin. Nivelet sojottivat sinne tänne kuin huolimattoman halot liiterissä. Näistä kauhukuvista on monille jäänyt pelko, mikä tulee esille reumaan sairastuessa: käykö minulle näin? Hyvin todennäköisesti voi sanoa: tuskinpa.