Ydinaseet määrittävät sitä, mitä suurvallat voivat tehdä, kenen kanssa ne voivat sotia ja millaisia keinoja käyttää.

Tämä oli totta kylmän sodan aikaan 1940-luvun lopulta 1980–90-luvun taitteeseen. Totta se on edelleen, vaikka ydinaseita on maailmassa nyt paljon vähemmän kuin kylmän sodan aikaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on kalistellut ydinaseita jo aiemmin. Keskiviikkona hän jatkoi puheessaan, jossa määräsi Venäjälle osittaisen liikekannallepanon.

Sitä, millaisessa tilanteessä Venäjä voisi joukkotuhoaseita käyttää, voi haarukoida Venäjän omien linjausten ja Yhdysvaltain ja Naton analyysien pohjalta.

Venäjän tuorein ydinaselinja on poikkeuksellisesti julkinen. Siinä ei suljeta pois ydinaseiden käyttöä ilman että vastustaja käyttää niitä ensin. Ydinaseiden käyttökynnys vaikuttaa edelleen korkealta, mutta siihen liittyy epäselvyyttä.

Yhdysvallat epäilee, että Venäjä voisi tietyssä tilanteessa voivan pyrkiä "rajoitettuun" ydinaseen käyttöön, iskemään esimerksi Naton irti sotilaallisesta konfliktista ydiniskulla.

Venäjän ydinaseet toimivat joka tapauksessa pelotteena, jonka vuoksi Yhdysvallat tai Nato ei voi puuttua suoraan Ukrainan sotaan. Toisaalta ydinpelote voi rajoittaa myös Venäjän sotatoimia.

Ydinaseiden voimasuhteet ovat nykyään melko samat kuin kylmän sodan aikoihin, vaikka ydinkärkien määrä on laskenut roimasti.

Eniten niin sanottuja strategisia ydinaseita – siis kauas toisen valtion alueelle yltäviä erittäin tuhovoimaisia aseita – on Venäjällä, lähes 6 000 ydinkärkeä. Yhdysvalloilla on lähes saman verran, 5 550. Muita Naton ydinasevaltoja ovat Ranska (300 ydinkärkeä) ja Iso-Britannia (225).

Venäjän ydinkärjistä vajaa 1 600 on käytettävissä siiloista laukaistavissa mannertenvälisissä ohjuksissa, ydinsukellusveneissä ja pommikoneissa. Yhdysvalloilla vastaava luku on noin 1 800 ydinkärkeä. Aseistus riittää edelleen tuhoamaan suuren osan elämää maapallolta.

Lisäksi ydinasevalloiksi ovat tunnustautuneet Kiina, Intia ja Pakistan ja Pohjois-Korea. Myös Israelin ydinaseesta ollaan varmoja, vaikkei maa sen olemassaoloa olekaan myöntänyt.

Tilannetta hämärtävät entisestään niin sanotut taktiset ydinaseet. Nämä ovat periaatteessa taistelukäyttöön tarkoitettuja ”pieniä” ydinkärkiä, jotka voidaan ampua maaliin ohjuksilla maalta mereltä tai ilmasta, tai pudottaa lentokoneesta.

Nämäkin aseet ovat pieniä vain lainausmerkeissä, sillä yhdenkin nykyaikaisen taktisen ydinkärjen tuhovoima voi olla monta kertaa suurempi kuin Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommeilla. Raja strategisiin aseisiin onkin epäselvä.

Esimerkiksi Yhdysvallat on sijoittanut Eurooppaan Nato-maihin arviolta satakunta taktista ydinpommia. Näiden B61-pommien räjähdystehon voi säätää neljään eri arvoon välillä 0,3–50 kilotonnia. 50 kilotonnin räjähdys olisi noin 2,5 kertaa voimakkaampi kuin Hiroshiman ydinpommi.

Venäjällä niin sanottuja taktisia ydinkärkiä arvioidaan olevan pari tuhatta. Niitä voidaan käyttää monissa eri aseissa. Esimerkiksi hyökkäyksessä Ukrainaan käytetyt Iskander-ohjukset voitaisiin varustaa ydinkärjellä, jonka räjähdysteho olisi kymmenestä sataan kilotonnia.

Ydinaseet ovat ennen kaikkea poliittisia aseita. Pelkästään niiden olemassaololla pyritään vaikuttamaan vastapuolen toimintaan. Niiden käyttöä tuskin toivoo kukaan ja ydinaseiden käyttäminen sodassa on edelleen hyvin epätodennäköistä.

Ydinpelotteen periaate on oikeastaan sama kuin vaikkapa Suomen puolustusvoimien: tarkoituksena on näyttää, että hyökkääjä kokee itse niin pahoja tappioita, ettei hyökkääminen kannata. Näin pelote sinänsä ehkäisee hyökkäyksen.

Mutta toisin kuin puolustautuva armeija, ydinaseen iskun kohteeksi joutuminen lupaa paitsi kaatuneita sotilaita myös karrelle palaneen kotimaan, ehkä lopullisen tuhon.

Ydinaseissa pelote kehittyi kylmän sodan aikana äärimmäiseksi. Syntyi ajatus, joka sai kuvaavan lyhenteen MAD. Lyhenne tulee sanoista Mutually Assured Destruction, vapaasti suomennettuna molemminpuolisesti varmistettu tuho.

Sekä Yhdysvalloilla että Neuvostoliitolla oli niin paljon ydinaseita, ettei vastapuoli selviäisi ydinhyökkäyksestä seuraavasta vastahyökkäyksestä.

Ydinkärkiä oli maanalaisissa siiloissaan piilossa olevissa mannertenvälisissä ohjuksissa, suurten strategisten pommikoneiden mukana ja maailman meriä kulkevissa ydinsukellusveneissä. Näin kumpikaan kylmän sodan osapuoli ei voinut tuhota yllätyshyökkäyksellä kaikkia toisen ydinaseita. Kosto oli varma.

Tämä kauhun tasapaino toimi siinä mielessä, etteivät Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain tai Naton joukot taistelleet suoraan toisiaan vastaan.

Sen sijaan käytiin niin sanottuja sijaissotia, joissa länsi tuki toista osapuolta ja kommunistinen leiri toista. Joskus supervalta oli näissä sodissa myös suoraan osapuolena, kuten esimerkiksi Yhdysvallat Vietnamissa tai Neuvostoliitto Afganistanissa.

Venäjän sota Ukrainassa tuntuu istuvan vanhaan kylmän sodan muottiin. EU ja Nato tukevat Ukrainaa rahalla ja aseavulla. Mutta joukkoja Ukrainaan ei toimiteta, eikä suoraa ilmatukea anneta.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden totesi jo ennen Venäjän hyökkäystä, ettei Yhdysvallat lähetä Ukrainaan joukkoja, sillä yhteenotto venäläisten kanssa johtaisi kolmanteen maailmansotaan.

Samasta syystä on epätodennäköistä, että Nato-maat suostuisivat määräämään lentokieltoalueen Ukrainan ylle tai edes osaan maata, vaikka Ukraina tällaista on vaatinutkin. Käytännössä Nato joutuisi näin Venäjän kanssa suoraan yhteenottoon ja mahdollisen ydinaseiden käytön riski nousisi.

Vaikka ydinpelotteesta puhutaan yleensä puolustuksen tukena, Ukrainassa hyökkääjä, eli Venäjä, voi siis toimia oman ydinsateenvarjonsa alla.

Toisaalta Venäjän mahdollisia hyökkäyshaluja Ukrainan Nato-naapureihin, kuten Puolaan ja Liettuaan, rajoittaa Naton ydinaseuhka. Naton oman luonnehdinnan mukaan ydinaseet ovat yksi sotilasliiton pelotteen ydinasioista.

Kylmään sotaan verrattuna ydinaseiden käyttöperiaatteet ovat muuttuneet.

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto julisti, että se käyttäisi ydinaseita vain, jos sitä vastaan hyökättäisiin ydinasein. Siis ainoastaan kostoiskuun. Lännessä toki epäiltiin, ettei käytäntö olisi välttämättä tämä.

Yhdysvallat ei kylmän sodan aikana ikinä irtisanoutunut siitä, että se voisi käyttää ydinaseita myös ensimmäisenä. Osin tähän vaikutti se, että Euroopassa Neuvostoliiton ja sen vastahakoisten Varsovan liiton -liittolaismaiden armeijat olivat lukumääräisesti ylivoimaisia Nato-joukkoihin verrattuna. Länsiliittoutuneet arvioivat, ettei mahdollista hyökkäystä voisi luultavasti pysäyttää ilman ydinaseita.

Samasta syystä Yhdysvallat oli kiinnostunut niin sanottujen taktisten ydinaseiden kehittämisestä takavuosikymmeninä. Ydinkärkiä asennettiin tykistön ammuksiin ja jopa kooltaan kranaatinheitintä vastaavaan systeemiin.

Kun itäinen Eurooppa 1980–1990-lukujen taitteessa vapautui Neuvostoliiton otteesta ja Neuvostoliitto hajosi, tilanne muuttui täysin. Sekasortoisen Venäjän sotilasmahti romahti.

Ydinaseiden määrä oli sopimusten ansiosta lähtenyt laskuun jo 1980-luvulla. Kylmän sodan päättymisen jälkeen suurvallat sopivat niiden vähentämisestä edelleen.

Tästä huolimatta ydinaseiden merkitys Venäjän asevoimissa kasvoi, kun tavanomainen sotilaallinen voima heikkeni. Venäjä irtisanoutui vuonna 1993 Neuvostoliiton periaatteesta olla käyttämättä ydinasetta vain kostona ydinaseiskuun.

Ajan mittaan Venäjä on muokannut doktriiniaan. Tuorein päivitys on puolentoista vuoden takaa lokakuulta 2020. Maailman ydinasetilannetta seuraava Tukholman rauhantutkimusinstituutti Sipri arvioi, että linjauksen julkistaminen lisäsi avoimuutta. Toisaalta Venäjä varaa edelleen itselleen oikeuden käyttää ydinaseita ensimmäisenä.

Ydinaseet ovat linjauksen mukaan nimenomaan pelote, joilla ehkäistään vihamielisten valtioiden hyökkäys Venäjälle tai Venäjän liittolaismaihin.

Se, missä tilanteessa Venäjä voisi turvautua ydinaseisiin, jää kuitenkin jossain määrin epäselväksi.

Yhdysvaltain senaatin tietopalvelun analyysissa kirjoitetaankin, että Venäjä ei julistuksessaan uhkaa käyttää ydinaseita ennaltaehkäisevästi tavanomaisin asein käydyssä sodassa. Toisaalta siinä ei täysin suljeta pois mahdollisuutta, että Venäjä voisi käyttää ydinaseita, jos se olisi häviämässä tavanomaisin asein käytyä sotaa.

– Asiantuntijat arvioivat, että Venäjä voisi uhata ydinaseiden käytöllä, jotta se välttäisi konfliktin, joka uhkaisi valtion olemassaoloa, senaatille tehdyssä analyysissa kirjoitetaan.

Venäjän ydinpelote ei ole siis selvärajainen. Mutta sellainen ei ole myöskään Yhdysvaltain ydinasedoktriini. Vuoden 2018 linjauksen mukaan Yhdysvallat harkitsee ydinaseiden käyttöä vain äärimmäisissä olosuhteissa puolustaakseen Yhdysvaltojen tai sen liittolaisten elintärkeitä etuja.

Joe Bidenin hallinto lupaili vielä viime vuonna vähentävänsä ydinaseiden merkitystä Yhdysvaltain puolustuksessa. Näyttää kuitenkin siltä, että Yhdysvallat ei ole sanoutumassa irti mahdollisuudesta käyttää ydinaseita ensin.

Tietty epämääräisyys on tarkoituksellista, osa peliä. Jos vastustaja tulkitsee ydinaseiden käyttökynnyksen alemmaksi kuin se onkaan, se toimii varovaisemmin kuin tarvitsisi.

Myös Putinin uhkaavia ydinasepuheita ja valmiuden nostamista on tulkittu tästä kulmasta: jos Nato-maat arvioivat Putinin olevan valmiimpi käyttämään ydinasetta kuin tämä onkaan, ne auttavat Ukrainaa vähemmän.

Esimerkiksi 1990-luvulla Venäjän ulkoministerinä toiminut Andrei Kozyrev arvioi, että ydinaseuhkailu on pelkkää bluffia.

Tähän liittyy sama epävarmuus kuin muuhunkin Putinin aivoitusten arvailuun. Kukaan ei tiedä, mitä Putin voi tehdä ja voiko mihinkään hänen sanomaansa luottaa.

Venäjän suunnitelmat liittää sen miehittämät alueet itseensä ovat huolestuttavia myös joukkotuhoaseiden käytön kannalta.

– Jos Venäjän alueellinen koskemattomuus on uhattuna, me ilman muuta käytämme kaikkia meidän hallussamme olevia järjestelmiä suojellaksemme Venäjää ja kansaamme, Putin sanoi puheessaan keskiviikkona.

Pelkona siis on, että jos Venäjä liittää miehitetyt alueet – siis osan Ukrainaa – itseensä, se katsoo vaikkapa Ukrainan vastahyökkäyksen juuri tällaiseksi uhaksi Venäjän alueelliselle koskemattomuudelle.

Putinin aiemmin allekirjoittamassa ydinaseiden käytön linjauksessa vakuutetaan esimerkiksi, että Venäjän valtio ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin ponnistuksiin vähentääkseen ydinuhkaa ja estääkseen valtioiden välisten heikentyminen, joka voisi laukaista sotilaallisia konflikteja, mukaan lukien ydinasein käytäviä.

Massiivinen hyökkäys Ukrainaan täyttää huonosti tämän lupauksen.

Niin sanottujen taktisten ydinaseiden on pelätty alentavan ydinaseiden käyttökynnystä.

Yhdysvallat syytti 2018 ydinaselinjauksessaan Venäjää siitä, että se voisi turvautua ”rajoitettuun” ydinaseiden käyttöön tai vähintään sillä uhkaamiseen voidakseen estää Natoa tulemasta esimerkiksi Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Nato-maan avuksi.

Toisin sanoen ydiniskun uhka tai aseen käyttö lamauttaisi Yhdysvallat ja Naton ja päättäisi konfliktin Venäjän eduksi.

– Venäjän on ymmärrettävä, että ydinaseen ensikäyttö, miten rajoitettu tahansa, epäonnistuu tavoitteissaan, muuttaa perusteellisesti konfliktin luonnetta ja aiheuttaa sietämättömän raskaan vastauksen Moskovalle, linjauksessa painotetaan.

Toisin sanoen Yhdysvallat linjaa, ettei se erottele ydinaseen käyttöön vastaamista, olipa kyse minkäkokoisesta aseesta tahansa.

Artikkelia on muokattu 21.9. – Alkuperäinen versio ilmestyi 14.3.2022

Artikkelin aloituskuvassa on Yhdysvaltojen 9.8.1945 Nagasakiin pudottaman atomipommin sienipilvi.