Maatilan sydän on navetta, ja jos se tyhjenee eläimistä, tila ei ole enää entisensä – Siirtyykö maanviljelijä historiaan?
Unto Hämäläisen kolumni
Maatilan sydän on navetta, ja jos se tyhjenee eläimistä, tila ei ole enää entisensä – Siirtyykö maanviljelijä historiaan?
Jos keskittyminen jatkuu ja maataloudesta tulee teollista toimintaa, ammattinimikkeiden joukosta poistuu taas yksi perinteinen nimike, kirjoittaa politiikan toimittaja Unto Hämäläinen kolumnissaan.

Roska meni silmään, kun luin Viitasaaren Seudusta hellyttävää kertomusta Hiekka- ahon maitotilan viimeisistä päivistä.

Emäntä Tuula Kekkonen ja isäntä Jorma Kekkonen saattelivat karjansa kahteen autoon, 26 lehmää ja neljä vasikkaa lähti Paanalan suurelle lypsykarjatilalle ja seitsemän lehmää teurastamoon Jyväskylään.

Kekkoset olivat pitäneet karjaa 35 vuotta. Urakka oli työtä lähes vuorotta. He muistelivat paikallislehden haastattelussa, että täytyi mennä Neuvostoliiton aikaan asti, kun pariskunta oli ollut viimeksi yhdessä kokonaisen viikon pois kotitilalta.

Hiekka-ahon tila oli hyvä maidontuottaja, joka kehitti uusia menetelmiä, menestyi ja sai myös palkintoja tuottajien kilpailuissa. Jatkajaa ei perheestä löytynyt. Lapset ovat muuttaneet pois, he asuvat Joensuussa, Jyväskylässä, Nokialla ja Helsingissä.

"Viitasaarelaisia maitotiloja on enää 15, ja niistäkin kaksi suunnittelee lopettavansa kuluvana vuonna."

Kun Tuula ja Jorma Kekkonen aloittivat tilan pidon 1980-luvun puolessa välissä, oli Viitasaarella yli kaksisataa maitotilaa. Niistä pääosa oli keskikokoisia perheviljelmiä, jotka pärjäsivät emännän ja isännän ahkeralla puurtamisella.

Maanviljelijän ammattinimike oli paikkakunnalla perinteinen ja hyvin arvostettu. Se kertoi, että perheen elanto tienattiin tuottamalla kaikille ruokaa.

Suomen liittyessä EU:n jäseneksi vuonna 1995 sata viitasaarelaista maitotilaa lopetti. Jatkajien piti opetella unionin määräämät tarkat säännöt, joiden noudattamista valvoivat EU:n virkaan asettamat tarkastajat ja taivaalla kiertävät satelliitit.

Tänään viitasaarelaisia maitotiloja on enää 15, ja niistäkin kaksi suunnittelee lopettavansa kuluvana vuonna.

"Maaseudulla tapahtuu vaivihkaa suuri murros, joka ei näy satunnaisen kulkijan silmään yhtä selvästi kuin 1960- ja 1970-luvulla."

Sama ilmiö näkyy muuallakin Suomessa. Koko maassa on kymmenen vuoden aikana lopettanut 14 000 tilaa, ja jäljellä on noin 45 000 maatalous- ja puutarhayritystä, kertoo Luonnonvarakeskus Luken tuorein tilasto.

Maaseudulla tapahtuu vaivihkaa suuri murros, joka ei näy satunnaisen kulkijan silmään yhtä selvästi kuin 1960- ja 1970-luvulla, jolloin pienet tilat lopettivat, talot hylättiin ja laudat lyötiin ikkunoihin sen merkiksi, että asukkaat olivat muuttaneet muualle.

Nyt elämä näyttää maatiloilla jatkuvan samalla tavalla kuin ennenkin. Taloissa asutaan, ja peltoja viljellään, mutta kaikki ei ole, miltä näyttää.

"Lihan ja maidon tuotanto keskittyy harvoille monen sadan naudan tiloille, joiden navetat muistuttavat teollisia tuotantolaitoksia."

Maatilan sydän on navetta, ja jos se tyhjenee eläimistä, tila ei ole enää entisensä. Keskikokoisen tilan rahkeet eivät tahdo riittää uuden navetan rakentamiseen. Se on miljoonainvestointi, jonka edessä moni tila joutuu lopettamaan. Maanviljelijä siirtyy joko muihin töihin tai eläkkeelle. Kaavailtu sukupolvenvaihdos jää usein tekemättä.

Suuret tuottajat ostavat tai vuokraavat luopujien pellot. Lihan ja maidon tuotanto keskittyy harvoille monen sadan naudan tiloille, joiden navetat muistuttavat teollisia tuotantolaitoksia. Tietotekniikka ja automaatio helpottavat eläinten hoitoa. Lehmiä tarkkaillaan valvontakameroilla, ja robotit lypsävät niiden tuottaman maidon.

Jos keskittyminen jatkuu ja maataloudesta tulee teollista toimintaa, ammattinimikkeiden joukosta poistuu taas yksi perinteinen nimike. Maanviljelijä siirtyy kohta historiaan.

1 kommentti