Lähijuna P lähtee lentoasemalta, noukkii minut kyytiin Tapanilan seisakkeelta ja rientää kohti Helsingin keskustaa. Reitti kulkee läpi kasvaneen kaupungin. Kun muutin Tampereelta Helsinkiin vuoden 1980 alussa, helsinkiläisiä oli 480 000. Nyt meitä on 660 000.

Vaunussa on ryhmä japanilaisia turisteja. Aikaisemmin kummastelin, miksi he pitivät maskeja lähijunassa. Eihän niitä puhtaassa Suomessa tarvita, ajattelin. Nyt en tohdi ilman maskia nousta junaan ja pelkään, että siitä on tullut pysyvä asuste. Pandemia ei hevin päästä meitä otteestaan.

Pysähdymme Malmilla. Aseman kupeeseen rakennetaan kahta 16-kerroksista tornitaloa. Ne ovat ennusmerkkejä tulevasta. Pohjoinen Helsinki ei voi enää kauan olla väljää aluetta, jossa on paljon pientaloja, matalia kerrostaloja ja jopa rakentamatonta maata, kuten Malmin lentokenttä.

Helsinki haluaa rakentaa tiiviisti asemien ympäristöt ja ratojen varret. Kaupungin käden jäljen näkee Oulunkylän asemalta, jonne juna seuraavaksi pysähtyy. Oulunkylästä on tulossa poikittaislinjan Raide-Jokerin ja pääradan risteysasema.

Raide-Jokerin kiskot ovat jo paikoillaan ja aseman ympäristö on parissa vuodessa täysin myllätty. Matalat kerrostatalot on purettu ja seutu on yhtä rakennustyömaata. Hailakkaa 1960-luvun betonia korvataan pikimustilla seinillä.

Pasilan asemalla vilkaisen itään ja saan lievän nostalgiakohtauksen. Virastokolossien välissä kyyhöttää pieni puutalo, Pasilan ensimmäinen asemarakennus. Olin kesällä 1984 katsomassa, kun talo hinattiin radan varresta pari sataa metriä sivuun puiston keskelle. Sinne tuli Rauhanasema. Moista pehmoilua eivät nykyiset päättäjät voisi kai kuvitellakaan.

Uusi asema rakennettiin radan päälle pilarien varaan ja tuntui valmistuessaan syksyllä 1990 modernilta. Lippuhallissa kymmenet virkailijat palvelivat matkustavaisia.

Asemalla toimineet liikkeet jäivät kuitenkin pieniksi, eivätkä pärjänneet kaupan kilpailussa, joten tilalle piti tehdä uutta ja hienompaa.

Tripla on kolmas Pasilan asema, jonka ohi kuljen viikottain. Kuulutukset, lippuautomaatit ja aikataulunäytöt sentään muistuttavat, että ollaan asemalla. Tripla on kiiltelevä ostoskeskus, jonka viereen kohoaa Keski-Pasilan kaupunginosa, tornitalojen keskittymä.

Junan tullessa pääasemalle katson eduskuntatalon suuntaan ja muistelen, kuinka avara maisema oli, kun laskeuduin 42 vuotta sitten Tampereen junasta. Eduskunnan edessä oli vain tiilisiä makasiineja. Tänään siinä seisovat Musiikkitalo, Oodi, Sanomatalo ja toimistotalojen muuri.

Kävelen Elielinaukiolle, jonka rakentamisesta on juuri järjestetty arkkitehtuurikilpailu.

”Olkaa kilttejä, älkää täyttäkö Elielinaukiota”, vetosi 80-vuotias arkkitehti Juhani Katainen hellyttävästi päättäjiin. Samaa toivoi ikätoveri ex-pääministeri Paavo Lipponen.

En usko vetoomusten tehoavan. Päättäjillä on luja usko kasvun voimaan. Pian helsinkiläisiä pitäisi olla 700 000. Tavoite on peräisin kauniilta päiviltä ennen pandemian alkua, mutta vie aina aikansa ennen kuin huipulla uskotaan, että suunta on muuttunut.

Helsingin pitkä kasvukausi on ohi.