Viimeiset ajokilometrit tuntuivat pitkiltä, ja väsymys painoi. Takana oli tavallinen viikonloppu: kolme keikkaa, parituhatta ajokilometriä ja valvottuja öitä, sillä keikan jälkeen mies kävi niin isoilla kierroksilla, ettei pystynyt heti nukahtamaan.

Yli kolmenkymmenen vuoden kiertäminen ja usein myöhäiseen iltaan ajoittuneet esiintymiset olivat alkaneet vaikuttaa arkeen. Niihin aikoihin, kun normaalit ihmiset alkavat valmistautua nukkumaan, Tero Vaara alkoi vasta virkistyä.

Mutta ylikierroksiin oli olemassa ratkaisu. Yksin asuvaa miestä odotti kotona kaveri.

Kun auto pääsi perille Mäntyharjun Jäniskylään, ei kestänyt kauan, kun Vaara alkoi seurustella kaverinsa kanssa.

Yleensä se oli jääkaapissa kylmänä odottava valkoviinipullo, ja kaverin kaverikin kutsuttiin mukaan: Koskenkorva tai Johnny Walker Black Label.

Kylmän valkoviinin valuessa alas kurkkuun mieli alkoi seestyä, keikkojen häly ja melu kadota korvista. Sillä aikaa, kun muu maailma nukkui, Vaara vietti yön tunteja kaverinsa kanssa.

Sillä se oli paras kaveri ikinä.

Yksinäisen miehen seuraan alkoholi kiilasi mielellään, kävi kaveriksi. Kietoi käsivarren ympärille, että mitäs me tässä, kaksi kaverusta. Mutta kun yritti pyrkiä irti, puristusote tiukkeni. Kaveria ei jätetä.

– Mun kohdalla ei puhuttu änkyräkänneistä, sammumisesta, rattijuoppoudesta tai kännipuheluista. Osasin ottaa just niin, etten munannut, Tero Vaara, 55, kertoo.

Vuosien myötä mambamies Tero Vaarasta oli tullut pelimies. Samanlaisia pelimiehiä ja -naisia maa oli täynnä.

Omasta mielestään pelimiehellä ei ole alkoholin suhteen ongelmaa, sillä hän osaa huolehtia siitä, että juominen pysyy ”ruodussa”. Usein ollaan tunnollisia työntekijöitä, jotka antavat ulospäin hyvää kuvaa, että hommat hoituu.

Ja sitten yhtäkkiä, kymmenen–viidentoista vuoden kuluttua, maski putoaa.

Vaara hoiti työhommat selvinpäin, samoin ajamiset ja keikat. Hän pelasi juomisen kanssa niin, ettei seuraavana päivänä ollut kankkusta.

”Tilanteen hallintaa” oli esimerkiksi valita iltakaveriksi kuohuviini, koska hiilihapon takia sitä ei pysty juomaan niin nopeasti kuin valkoviiniä.

Pelaamista oli myös ostaa kerralla vain yksi pullo. Tosin se pullo tuli ostettua vähintään viitenä päivänä viikossa ja iltapullon päälle tuli juotua vielä ne terävät.

Yksinolo tarjosi ruhtinaalliset puitteet kemialliseen mietiskelyyn.

Olitko yksinäinen?

– Niitäkin hetkiä, kyllä joo, mutta ilman pateettista sävyä. Päänsääntöisesti se päihtyneenä oleminen – siinä elämäntilanteessa – oli positiivista. Oli kiva narauttaa se pullo auki, oli kivaa olla kännissä koko ilta. En mä sitä kiistä ollenkaan.

Pienessä nousussa myös syntyi musiikkia. Vaaran mukaan kappaleiden teossa ja tunnelmissa auttoi se, että alkoholi lisää tunteisiin terää: alakulo on syvää ja hybris korkealentoista.

Pullon myötä pääsi samoihin fiiliksiin, mitä kuulijan pitäisi kappaleen kuullessaan tuntea.

Kerran hän kirjoitti Facebookiin:

”Lauluntekoprosessin käymisaineena erinäiset kellosepän tarkkuudella annostellut tuotteet ja tisleet ovat palvelleet tarkoitusta. Alkoholi avaa näkökulmia, syventää perspektiiviä, manipuloi ja vääristää tunteita, luo tunnelmia, venyttää aikaa. Ellei sitten väsytä ja lamaannuta.”

Ryyppäämisen rinnalla kulki myös itseruoskintaa, tehtyjen ja tekemättömien asioiden märehtimistä, itsesurkuttelua ja katkeruuden puuskia.

Tero Vaara syntyi vuonna 1965 Porissa kolmilapsisen perheen keskimmäiseksi. Äiti työskenteli kaupungilla piirtäjänä, isä oli opettaja.

Musiikki astui jo varhain elämään. Vaara perusti veljen ja tämän kaverin kanssa hetkeksi bändin, mutta jatkoi sitten yksinään. Hän lauloi omia kappaleitaan koulun bileissä.

Vaara halusi puukäsityönopettajaksi ja kävi pyrkimässä Rauman opettajankoulutuslaitokseen, mutta ei päässyt sisään. Eikä siihen lopulta olisi ollut edes aikaa, sillä toinen tie lähti viemään eteenpäin.

Keväällä 1984 opiskellessaan viimeistä luokkaa Porin lyseon lukiossa Vaara perusti koulukavereidensa Kari Heiskarin ja Kari Rinkon kanssa trion nimeltä Terveisiä päiväntasaajalta.

Bändi teki demokasetin ja lähetti sen useaan levy-yhtiöön, mutta vastauksena tuli hylkykirjeitä.

Lopulta nauha päätyi musiikin monitoimimies Pedro Hietasen haltuun, joka palautti demon takaisin levy-yhtiö Fazerille ja sanoi, että kuunnellaanpa uudestaan. Syntyi levytyssopimus ja bändin nimi vaihdettiin Mambaksi.

Uuden nimen saaneen yhtyeen ensimmäinen single oli nimeltään Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä.

Vaara sai idean lauluunsa seurattuaan koulussa sivusta kohuttua, myrskyisää parisuhdetta. Laulusta tuli jättimenestys, se hyppäsi sekä myydyimpien että soitetuimpien listalle.

Kun suosio iski kolmen porilaisen lukiolaispojan kohdalle, elettiin railakasta 80-lukua. Viina virtasi niin soittokämpillä kuin keikoilla. Ja Tero Vaaran mukaan se oli mahtavaa: kännissä oli hauskaa olla nuorena miehenä.

Mutta kotona tilanne oli toinen. Alkoholi oli tabu, koska opettajaisä oli alkoholisti. Perheessä oli klassinen virtahepo olohuoneessa -ongelma; isän alkoholismista vaiettiin ja perhe teeskenteli, että kaikki on hyvin.

– Mikä taas teki tilanteesta entistäkin kilahtaneemman. Koko ajan tajuat ja haistat, että kämpässä on monta päivää ollut päihtyneenä se henkilö, joka on kuitenkin olevinaan vastuullinen aikuinen, kasvattaja. Käveltiin munankuorilla, ilmapiiri oli painostava, täynnä väkivallan ja perheriidan uhkaa.

Keikoilla pääsi irti kodin ahdistavasta ilmapiiristä. Rundeille lähdettiin usein viinakaupan kautta, ja tapana oli myös ottaa pari terävää keikan alle, koska pienessä hiprakassa pääsi samalle tasolle yleisön kanssa.

1990-luvulla viinan kanssa läträäminen keikkapaikoilla loppui. Bändi oli miehistynyt ja aikuistunut. Vastuu painoi, eikä keikkoja haluttu mokata. Ammattiylpeys oli kasvanut suuremmaksi kuin viinanhimo.

Alkoholi oli kuitenkin tullut jäädäkseen. Kerran Vaara aloitti 100 päivän tipattomuushaasteen puhtaasti patologisesta mielenkiinnosta: miltä tuntuisi olla ilman? Se oli piinaa, sillä koko sen ajan alkoholi näversi mielessä.

Lopulta hän oli 103 päivää juomatta. Suomen talvisota kesti 105 päivää. Kun henkilökohtainen talvisota päättyi, mies osti pullon Koskenkorvaa.

Mamba keikkaili vuodet 1984–1989. Menestys vaihteli, joten vuonna 1990 Vaara lopulta pani Mamban tauolle.

Hän sooloili yhtyeensä, Tero Vaaran maatakiertävän uuden viihdeorkesterin, kanssa, mutta musiikilla ei elänyt.

Oli hankittava ammatti. Vaara harrasti laskuvarjohyppäämistä C-luokan kelpoisuudella eli itsenäisenä lupakirjahyppääjänä, ja sen kautta heräsi mielenkiinto lentämiseen. Hän kävi ammattilentäjän opintolinjan, jatkoi apulaislennonohjaajan kurssille ja sai sieltä paperit vuonna 1993.

– Mulla oli vain yksi oppilas, mutta se pääsi myöhemmin kippariksi Finnairille. Olen siitä edelleen ylpeä, ja voin kehua, että kaikki mun oppilaat ovat päässeet Finskille!

Vaara lensi kaksi kesää Sodankylässä metsäpalovalvontalentoja ja lähti sitten Indonesiaan tutkimaan maan Garuda Airways -yhtiön työmahdollisuuksia. Työllistyminen olisi kuitenkin edellyttänyt omakustanteista jatkokoulutusta Hollannissa.

Lopulta mies päätyi Balille, missä syntyi Valokuvia-niminen kappale Kummitusjuttu-albumille. Mamba palasi sitä myöten pelipaikoille.

Laulu nousi hitiksi, levyä myytiin tuhannen kappaleen viikkovauhtia ja lentäminen sai jäädä. Suunnitelmat menivät jälleen uusiksi.

Maailma alkoi kuitenkin rajusti muuttua 2010-luvun paikkeilla. Digitalisaatio iski lujaa, musiikki siirtyi nettiin ja CD-levyjen myynti romahti. Levyosastot katosivat tavarataloista.

Vaara kertoo itse tuottaneensa omat levynsä jo 1990-luvun alusta, niistä viimeisimmät omakustanteena.

– Minulla ei ole koskaan ollut sitä roolia, että hyppään vaan keikkabussiin ja olen messissä. Yhteen aikaan olin yhdentoista soittajan työnantaja.

Yrittäjyyden ja työnantajuuden lisäksi harteilla painoi taiteellinen päävastuu. Piti säveltää ja sanoittaa uutta musiikkia, järjestää studiot, äänittäjät, maksaa kaikki, julkaista levy ja vielä mainostaa sitä.

Mutta ajan myötä myös musiikin käyttöikä oli muuttunut: kun ensimmäinen sinkku alkoi kunnolla kiivetä listoille vasta noin kolmen kuukauden kuluttua julkaisusta, kappaleen elinkaareksi saattoi tulla vain viikko.

– Eli jos sinkku ei heti nouse radion soittolistoille, kahden viikon päästä siihen ei kosketa edes pitkällä tikulla. Silloin se on jo liian vanha. Ja sen tekemiseen paloi 30 000 euroa rahaa.

Vuosien 2011 ja 2014 levyistä tuli Vaaralle kymppitonneja takkiin. Vaara julkaisi musiikkia neljän sinkun vuosivauhtia, mutta kukaan ei tarttunut kappaleisiin.

– Lopulta pistät peliin kaiken: tilaat kahdeksanhenkisen jousisektion kapellimestari Markku Johanssonin johdolla... eikä sekään toimi. Ja kun levy floppaa, sen myötä hyytyy myös keikkatoiminta. Tiedät, että seuraava vuosi tulee olemaan tosi takkuinen.

Stressi kasvoi burnoutiksi asti.

Video: Susanna Kekkonen

Vuonna 2014 Vaara päätti, että antaa olla. Hän laittoi Mamban tauolle, myi soittimet ja keikka-auton, tentti amerikkalaisen opiston pääsykokeen ja pääsi Los Angelesissa sijaitsevaan kouluun opiskelemaan terveysalaa.

– Ja jumalauta, puolen vuoden päästä koulu menee konkurssiin. Johto oli jymäyttänyt hallinnolta rahaa väärentämällä opiskelijatodistuksia, ja amerikkalaiseen tapaan koulu pantiin saman tien ketjuilla kiinni. Kun armenialainen vuokraemäntäni kuuli, että koulu meni konkurssiin, hän heitti minut ulos.

– Palasin Suomeen. Soittokamat oli myyty, bändi hajotettu, keikka-autoa ei ole, koulu jäi kesken…

Mitä teit?

– Olin aika lamaantunut ainakin puoli vuotta. Tie oli ihan pystyssä. Mistään ei tullut mitään, mutta kuollakaan ei voinut.

Hän alkoi vetää iltaisin soolokeikkoja ja linnoittautui päiviksi kotiin.

Vuonna 2018 Tero Vaara huomasi, että jotain oli tapahtunut. Luova työ takkusi, inspiraatiota ei tullut ja päivään alkoi mahtua paljon playstationia ja sohvalla makaamista.

Viina lihotti, passivoi ja vei päivistä monta terävää tuntia harrastaa tai tehdä työtä. Lopulta eräänä kirkkaana hetkenä mies tajusi, että elämässä oli kaikki puitteet alkoholisoitua pahasti: keski-ikäinen mies, joka asuu maalla yksin, ilman perhettä tai ihmissuhdetta, ilman kiintopistettä.

– Raittiuspäätös oli puhtaasti rationaalinen ratkaisu siihen, että tajusin kaiken päättyvän erittäin kurjasti.

Lopettamispäätös musiikkiympyröissä ei ole poikkeuksellinen, moni muukin Vaaralle tuttu muusikko oli tehnyt saman.

Mutta päätös oli tehtävä joka päivä uudestaan: silloin, kun muut lähtivät keikan jälkeen tuopille, kun lentokoneessa tarjoilukärry meni ohi tai kun belgialaisessa olutbaarissa oli valittava olut tai vissy.

Vaara kirjoitti Facebookiin: ”Juomattomuuden kuori tuntuu olevan seitinohut. Tapahtumaton arki, työhommien välipäivät, krooninen yksinolo, ihmissuhteiden kitkat ja muut hyvät tekosyyt tuovat alvariinsa vanhat lääkkeet mieleen, että millä konstein mieltä ja tunteita manipuloisi.”

Ensimmäinen stoppi viinan kanssa oli kestänyt 90-luvulla 103 päivää, nyt mentäisiin pidemmälle.

Toisella lopetuskerralla alkoholi ei enää ollut koko aikaa mielessä. Voitonhetki oli, kun tuli ohitettua edellinen lopetusennätys, se ”henkilökohtainen talvisota”.

Tammikuun 2. päivänä 2020 Facebookiin ilmestyi viesti:

”Alkoholi ei ole juurikaan käynyt mielessä. Ei kylmä tuoppi keikan päälle, saati mäyräkoira sunnuntai-iltapäivään, viski kemialliseen mietiskelyyn, punaviini ruuan kanssa, punaviini ilman ruokaa, kylmä valkoviini kesäpäivänä, kylmä kuohuviini, votkalla terästetty glögi, Koffin portteri, raaka votka jääkylmänä, jääkylmä vesi sokeripalan läpi absinttiin laskettuna, taskulämmin koskenkorva, kossuvissy, ruokaryypyt, minibaarien konjakit, viskit, oluet ja viinit, Johnnie Walker, Black Label, yhden tähden jallu, kolmen tähden jallu, onkireissulla kylmä valkoviini suoraan pullon suusta – ei ole käynyt vuoden mittaan mielessä.”

Oli kulunut vuosi siitä, kun laulaja-lauluntekijä Tero Vaara oli laittanut korkin kiinni.

Vaara listaa vuoden raittiuden mukanaan tuomia muutoksia: kiloja on pudonnut ainakin 13, päiviin on tullut lisää tunteja ja syvemmät alhot ovat jääneet pois.

Vastoinkäymisten suhteen huomaa olevansa lakonisempi, enää ei jaksa sitoa tunteitaan joka asiaan, työvire on parantunut ja päällä on hyvä biisinkirjoitusputki.

Alkoholin tilalle on tullut parempaa: Mamba tekee paluun.

Vuosien aikana Mambalta on syntynyt 17 albumia ja lukuisia hittejä: Valokuvia, Lauantai-ilta ja Älä jätä minua sekä muun muassa Vielä on kesää jäljellä, joka soi elokuisin jokaisella radiokanavalla.

– Kotona on yhdeksän metriä kultalevyjä seinällä, eli jotain olen tehnyt oikein.

Mamban uusi single Et ole yksin julkaistaan huhtikuussa 2020. Tien päälle yhtye lähtee kesäkuussa ja kesän festivaaleja se kiertää aktiivisesti.

Ja elämä nyt?

– Siihen jäi alkoholin mentävä reikä. Mutta kyllä me molemmat ymmärrettiin, että oli aika erota. Kaveri ja minä, Vaara sanoo. ●