Pakkanen paukkuu, mutta se ei aikanaan jatkosodassa Syvärin itäpuolella taistellutta soturia säikäytä.
Erkki Makkonen, 90, etenee nelipyöräisellä rollaattorillaan määrätietoisesti kohti Savonrannan keskustassa virtaavaa hyistä koskea.
Kotikonnuillaan Makkonen on kaikkien tuttu, ja nyt myös kannustuksen kohde. Savonranta janoaa veteraaniltaan MM-kultaa.
Jäätävästi pistävä tuuli ja 26 miinusastetta mittarissa eivät Makkosen taivalta jarruta. Ilman sukkia, jalat lipokkaissa, yläkeho lyhythihaisessa veteraanipaidassa ja jalassa uimahousut hän parkkeeraa kulkupelinsä sillalle, jaloittelee kosken patorakennelmille ja pulahtaa mustaan veteen.
Lenkki Myllylammen avoimessa suvannossa siltakaaren alla kestää muutaman minuutin.
Pari paksuihin talvitamineisiin vuorautunutta ohikulkijaa pysähtyy hetkeksi katsomaan Makkosta, mutta jatkaa sitten kylmissään matkaa.
Kerran muuan ulkopaikkakuntalainen osui näkemään Makkosen ja soitti oitis terveyskeskukseen, että onko joku hoidokki karannut ja hyppäämässä juuri koskeen.
Hoitaja vastasi, että ei mitään hätää, se on vain meidän Erkki menossa uimaan.
Avantouinnin MM-Kisat järjestetään maaliskuun alussa Tjumenin kaupungissa Venäjän Siperiassa.
Jo pelkkä ajatus Siperiasta kohmettaa, mutta ei Makkosta.
– Lähden 50 hengen porukassa 7. maaliskuuta koneella ensin Moskovaan ja sieltä jatkolennolla Tjumeniin.
– Uin sarjassa yli 90-vuotiaat, helmikuussa 91 vuotta täyttävä Makkonen selvittää.
Kilpailumatka on 25 metriä, tyyli rintauinti ja vesi noin nolla-asteista.
– Ulkona saattaa olla jopa 30 astetta pakkasta. Vesi on siis mukavan lämmintä.
Makkonen innostui avantouinnista 16 vuotta sitten, kun SM-kisat sattuivat olemaan kodin lähellä Varkaudessa.
Tämänvuotisissa SM-kisoissa Lohjalla Makkonen viimeistelee kuntoaan. Edessä on myös helmikuun 9. päivänä alkava kymmenpäiväinen kuntoutus- ja treenijakso kylpylähotelli Peurungassa Laukaassa.
– Sen saan sotaveteraanina, mutta aika on avantouintikisoihin nähden sopiva.
Erkki Makkonen on saanut monia kunniakirjoja, ja vuonna 2014 tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui hänet yhtenä sotaveteraaneista itsenäisyyspäivän vastaanotolle Helsinkiin.
Makkosen elämän kovin reissu alkoi 13. huhtikuuta vuonna 1943, silloinkin itään.
– Mutta tuolla kertaa ilman viisumia ja konepistooli selässä.
– Meidät koottiin Nurmeksen Porokylään, ja pisimmillään ehdimme sillanpääasemiin Syvärin itäpuolelle.
Makkosen taistelutaival vei niin pitkälle kuin suomalaisjoukot jatkosodassa yleensä ehtivät Laatokan Karjalassa.
– Takaisin tullessa ei ihan tarvinnut juosta, mutta ripeää kävelyvauhtia sieltä palasimme. Siviiliin pääsin vasta lokakuussa 1945.
Makkonen komennettiin nuorena miehenä vielä miinanraivausporukkaan, joka aloitti Helsingistä ja päätyi Kotkan edustan Haapasaareen.
– Hengissä ja haavoittumatta selvisin. Toivottavasti niin käy myös tulevalla Siperian-reissullani. Tavoite on menestyä, sillä eihän niin kauas muuten kannata lähteä.
Makkosen pojanpojan kolme poikaa ovat seitsemän-, neljä- ja yksivuotiaat.
– He ovat urheilullisia ja vilkkaita ja käyvät minulla vieraisilla. Minua he kutsuvat papaksi ja tykkäävät tutkia palkintojani.
– Heille olisi mukava tuoda taas uusi mitali hämmästeltäväksi, Makkonen hymyilee.
Hän on elänyt leskenä jo kolmisenkymmentä vuotta, mutta kehuu hyviä muistoja.
– Olimme tulevan vaimoni kanssa samassa rippikoulussa, mutta sitten kadotimme toisemme ja löysimme vasta sodan jälkeen 1945. Naimisiin menimme 1947.
– Rakkaus syttyi, ja sitten se oli rajaton.
Makkonen on naulannut eteiseen taulun, josta paistavat elämässä pätevät säkeet:
”Tuen Sinua kaikessa, mitä teet. Autan Sinua kaikessa, missä apuani tarvitset. Rakastan kaikkea sitä, mitä Sinä olet.”
Noin sadan metrin matka kotoa uintipaikalle taittuu kätevästi nelipyöräisellä rollaattorilla.
Makkosen kodin sohvaa peittää suuri vihreä pyyheliina, jossa lukee teksti ”Maailman vanhin avantouimari 90 v”.
Millä mestarismies pysyy vetreänä?
– Serkkuni Matti Pakarinen teki minulle tänään maailman parhaan läskisoosin. Ja sivumennen sanoen Pakarinen on Suomen paras urheiluhieroja, eläkkeellä tosin jo, mutta hieroo sentään minut säännöllisesti.
Terveyden salaisuus perustuu kolmen kohdan ohjelmaan.
– Avantouinti, ruisleipä ja kova työnteko.
Makkonen on viimeksi tammikuun puolessavälissä osallistunut klapisavottaan, jossa hän laittoi sahan laulamaan.
– Erkki pilkkoi jumalattomia koivupöllejä, joiden ympäri ei aikamiehen syli yllä, serkkumies Pakarinen kuvailee.
Hän muistuttaa myös, että Savossa vastuu ei ole puhujalla, vaan kuulijalla.
– Minä olen jo niin vanha savolainen, etten enää kehtaa juurikaan valehdella, Erkki Makkonen paikkaa.
– Mutta kalavedet täällä ovat niin hyvät, että jos panee kaksi uistinta yhtä aikaa veteen, niin varmasti joutuu hätään.
Vuonna 2014 Erkki Makkonen sai sotaveteraanina tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentinlinnaan.
– Kävimme Savonlinnassa asti ostamassa Erkille uuden tumman puvun. Hän tosin yritti pihistellä, mutta minä sanoin, että nyt ei ole sen paikka, Matti Pakarinen tarinoi.
Makkonen koki Niinistön ystävälliseksi.
– Hän jutteli avantouintiasioista ja kyseli, miten olen aikanaan alkanut harrastukseni. Ja minä kerroin.
Pääosan työurastaan Erkki Makkonen teki kiinteistönhoitajana ja talonmiehenä Punkaharjun kansanopistolla.
– Paikka ja henkilökunta olivat aivan mainioita. Hyvät muistot jäivät.
Makkonen on koko elämänsä tehnyt myös metsätöitä. Se on kodin perintöä.
– Synnyin Säimen kylällä, noin kymmenen kilometrin päässä Savonrannan keskustasta, jossa nyt asun.
– Meitä oli kuusi poikaa ja yksi tyttö. Äiti hoiti kotia. Isä kirvesmiehenä teki puusta mitä vain: rekiä, kärrejä, lippakiesejä.
Makkonen muistelee kaiholla, kuinka Savonranta oli sodan jälkeen vireä kunta, jossa oli asukkaita yli 4 000. Oli iso saha ynnä muuta työllistäjää.
– Kun viisi vuotta sitten liityimme Savonlinnaan, väkimäärä oli pudonnut alle tuhannen.
– Mutta täällä minä viihdyn, kun palvelut ovat pääosin säilyneet ja on tämä Saimaan vesien ympäröimä hieno maisema, jossa myös venäläiset rikkaat tykkäävät lomailla.
Myllylammessa taajaman keskellä Makkonen tarkkailee keväällä saukkoja ja tervehtii muuttomatkallaan pysähtyvät joutsenet.
Se on aikaa, jolloin uintiseura Kuusijärven Jääkarhujen kunniajäsen Erkki Makkonen joutuu hetkeksi heivaamaan hurjan harrastuksensa.
Mutta muuta rohkeaa sopii sijalle.
– Lomamatkalla hieman ennen 80-vuotispäiviäni halusin yrittää benjihyppyä. Huonekaveri tosin sanoi aikeistani kuultuaan, että hän sitoo minut sänkyyn kiinni.
– Minä vastasin, että elämässä pitää olla haastetta, ja menin ja leiskautin 50 metristä pää alaspäin. Ja siitäkin selvisin hengissä, varmasti karaistuneena. ●
Teksti Hannu Koskela, kuvat Johanna Kokkola
