Telkän tuntee moni suomalainen: se on se jykeväpäinen vesilintu, joka ensimmäisenä saapuu mökkijärven sulaan. Sille laitetaan pönttö, johon naaraan näkee toisinaan viuhahtavan sisään.

Mutta se, mitä pöntön sisällä tapahtuu, jää salaisuudeksi. Yleensä.

Saija Saarela pääsi kurkistamaan telkkien pönttöelämään tänä keväänä kameroiden avulla. Paljastui hurjaa ristiinmunintaa ja rajuja tappeluita.

Telkkien maailmassa toisten pesiin muniminen ja huolehtimatta jäävät munakasat ovat tutkimusten perusteella arkipäivää. Päättömästä sekoilusta ei ole kyse, vaan siitä, että telkkäemo yrittää kaikin keinoin saada jälkeläisensä hengissä siivilleen.

Saarela omistaa puolisoineen mökin Korppoon saaristossa. Mökki on kaukana rannikosta, eikä siellä ole mitään erityisen arvokasta. Silti valvonta pelaa.

– Meillähän on kameroilla miinoitettu puoli tonttia, Saarela kertoo.

Kameroilla seurataan, mitä luonnossa tapahtuu, kun isäntäväki on poissa. Viime vuonna Saarela seurasi sopivasti suunnatun kameran avulla, miten telkän poikaset jättivät kotipönttönsä. Tälle keväälle Saarela asensi puolisonsa kanssa kahden pöntön katon sisäpuolelle valvontakameran.

– Se on sellainen nyrkinkokoinen mötikkä. Mökillä on aurinkosähköt, joten niistä tulee virtaa kameraan koko ajan.

Alaspäin suunnatun kameran kuvassa alkoi tapahtua huhtikuun loppupuoliskolla. Toinen pöntöistä oli tehty isokoskelolle, toinen telkälle. Molemmissa alkoi kuitenkin kulkea telkkänaaraita.

Yksi naaraista teki koskelonpönttöön kauniin untuvapesän. Pesimisrauhasta ei ollut puhettakaan.

Kun pöntössä on kolme naarasta, tulee ahdasta.

Saarela yllättyi, kun pönttöön änkesi kerran yhtä aikaa kolme telkkänaarasta. Kaksi mahtui vielä makailemaan rinnakkain, mutta kolmannesta ei videolla näy muiden alta kuin osa nokasta.

Toisella kerralla naaraita oli pöntössä vain kaksi, mutta toinen rökitti toista rajusti.

– Siinä oli hirveä matsi. Pää vain kolisi pitkin pöntön seiniä.

Toisella kerralla pönttöön tullut naaras sai kyytiä siellä hautoneelta lajitoverilta.

Telkänpöntössä taas näytti käyvän vuorotellen naaraita munimassa kovin karuun pesään. Telkistä kukaan ei kuitenkaan käynyt taloksi.

Toukokuussa tilanne oli lopulta se, että koskelonpöntön untuvapesässä oli kymmenen munaa, joita kärsivällinen telkkäemo hautoi tunnollisesti. Telkänpönttöön oli pyöräytelty peräti neljätoista munaa, mutta niitä ei hautonut kukaan. Joku tai jotkut naaraista kävi kuitenkin kääntelemässä myös tämän pöntön munia.

Koskelot jättäytyivät – epäilemättä viisaasti – pönttökamppailusta pois ja asettuivat pesimään mökin kuistin alle.

Saarela kertoo, että tarkoituksena on seurata pesintä loppuun saakka, toivottavasti siis siihen pisteeseen, että molemmista pöntöistä loikkii maailmaan pontevia telkänpoikasia.

Toisen pesään muniminen eli niin sanottu loismuninta on telkillä varsin yleistä, kertoo vesilintuihin perehtynyt yliopistonlehtori Veli-Matti Väänänen Helsingin yliopistosta.

Sitä, mitä juuri Saarelan Korppoon-mökillä on tapahtunut, ei voi hänen mielestään aivan tarkalleen päätellä. Vaikka telkkiä on pyörinyt pöntössä useampia, varmasti ei tiedä, mitkä niistä ovat munineet. Pöntöissä voi käydä myös vasta toista kesäänsä eläviä telkkänaaraita, jotka eivät vielä muni lainkaan.

Mutta koska munia on kahdessa pöntössä yhteensä 24, munijoita on todennäköisesti ainakin kolme, ehkä useampiakin.

Telkkä voi putkauttaa munan nopeasti. Munat säilyvät hautomiskelpoisina viikkoja.

Telkkä on poikkeuksellisen suomalainen lintu, ehkä liki puolet Euroopan kannasta pesii maassamme. Suomalainen telkkätutkimus onkin maanosan huippua.

Väänäsen mukaan erityisesti Hannu Pöysän tutkimustyö ja maaninkalaisen Pentti Rungon vuosikymmenien systemaattinen seuranta ovat avanneet telkkien elämän saloja. Vuonna 2020 Runko arveli Metsästäjä-lehden haastattelussa rengastaneensa yli 18 000 telkkää.

Tämän tutkimuksen ansiosta tiedetään, että osa telkkänaaraista munii omaan koloonsa tai pönttöönsä ja hautoo omat munansa. Jotkut naaraat taas munivat omaan pesäänsä, mutta käyvät pudottamassa muutaman munan myös muualle.

Mutta on myös telkkänaaraita, jotka toimivat kuin käet. Ne käyvät munimassa toisten pesiin, mutteivat haudo itse ollenkaan.

– Tämä näyttää johtuvan naaraiden heikosta kunnosta. Voi olla, että näin toimivat naaraat ovat niin huonossa kunnossa, etteivät ne jaksaisi hautoa itse, Väänänen kertoo.

Kun huonokuntoinen lintu hautoo, se joutuu käymään syömässä useammin kuin hyväkuntoinen. Näin munat jäävät useammin vaille lämpöä ja vartiointia.

Koirastelkkä ei naarasta enää tuossa vaiheessa auta. Koiras valtaa naaraan kanssa yhdessä reviirin pesäpaikan edustalta, mutta telkkäkoiras häipyy, kunhan naaras ryhtyy hautomaan.

Väänäsen mukaan muiden käkimäisten naarastelkkien puuhat ovat luultavasti olosuhteista johtuvia.

– Tuskin sellaisia naaraita on, joiden strategia olisi vain loisia.

Varmuutta tästä ei kuitenkaan ole.

Höyhenet toimivat kuin peite, joka lehahtaa munien päältä, kun naaras palaa pönttöön.

Loismuninnan idea ylipäänsä on se, että naaras pyrkii varmistamaan edes joidenkin muniensa selviämisen untuvikoiksi ja lopulta riskeiksi aikuisiksi vesilinnuiksi.

Jos naaras munii vain yhteen pesään, munat ovat sananmukaisesti yhdessä korissa. Pesän ryöväävä näätä tai muu munarosvo vie kerralla koko pesinnän tuloksen. Jos munia on useammassa kolossa tai pöntössä, on todennäköisempää, että jotkut poikasista selviävät

– Onkin selvinnyt, että loismunintaa on paljon, jos pesien saalistusta on paljon, Veli-Matti Väänänen kertoo.

Telkän pesistä munia ja poikasia syö erityisesti näätä. Myös minkit voivat syödä telkänmunia. Korppoon ulkosaaristossa ei Väänäsen mielestä pitäisi kuitenkaan olla juurikaan kumpiakaan, kun minkkejäkin on alueelta juuri pyydetty pois.

Saarelan mökin munintamylly voikin johtua vain pesäpaikkapulasta. Toisen pöntön huolellisesti tehty pesä untuvavuorauksineen osoittaa Väänäsen mukaan, että se on hautovan naaraan oma pesä, josta se pitää huolta. Untuvat eristävät munakasan hyvin myös silloin, kun naaras painelee ruokailemaan.

Toisen pöntön karumpi munakasa taas viittaa siihen, ettei yksikään telkkänaaraista ole oikein ottanut sitä omakseen. Vaikka munia on pyöräytelty pönttöön ainakin parin viikon ajan, niistä voi vielä kuoriutua poikasia, jos joku naaraista ryhtyy niitä hautomaan.

– Munat voivat säilyä hautomakelpoisina muutamia viikkojakin.

Väänänen kehottaa ripustamaan lisää pönttöjä mökkisaareen. Telkänpönttöjen pohjalle olisi hyvä laittaa aina reilu kymmenen senttiä pehmikettä, vaikkapa lahopuusilppua. Siihen syntyy mukava pesäkuoppa.

– Ja vihjeeksi voisi sanoa, että toisesta pöntöstä voisi ottaa vähän untuvia ja laittaa muihin pönttöihin pehmikkeen päälle. Se voi edesauttaa pesimistä uusissa pöntöissä.

Hannu Pöysän tutkimuksissa on nimittäin selvinnyt, että telkkänaaraat ovat hyvin tarkkoja pesäpaikan valinnassa. Jos pöntössä on merkkejä onnistuneesta pesinnästä, se houkuttelee naaraita. Jos pöntössä taas on vaikkapa munankuoria tai muita pesän rosvouksen merkkejä, naaraat välttävät sitä.

Kun hyvä pönttö löytyy, naaras saattaa pitää kiinni siitä hyvin uskollisesti. Yksi Rungon rengastama naaras pesi samassa pöntössä yhdeksän vuotta peräkkäin. Toinen taas asettui samaan pönttöön, jossa aikanaan oli kuoriutunut.