Soiden kasvimaailma on monesti vaatimattomampaa kuin niittyjen ja metsänlaiteiden, mutta aina löytyy poikkeuksia. Yksi niistä on komea, alppiruusujen sukuun kuuluva suopursu. Kesäkuussa sen huumaava tuoksu väreilee suon yllä ja kuuluu erottamattomasti suon tunnelmaan.

Vieroksutusta kasvupaikastaan huolimatta suopursu on ihmisten mieleen: maakuntakukkia valittaessa suopursu sai koko Suomesta enemmän ääniä kuin mikään muu kukka. Se valittiin Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukaksi.

Suopursu on yleinen ja runsas suokasvi koko maassa. Rämeillä soiden kaunotar viihtyy parhaiten, ja isovarpurämeillä se on peräti tyyppikasvi. Suomenselältä lähtien se kasvaa myös kuivissa kangasmetsissä.

Suopursu kasvaa metrin mittaiseksi, monihaaraiseksi varvuksi. Suolla kulkija kiertää suopursukot, sillä ne muodostavat tiheitä, raskaskulkuisia varvikkoja.

Suopursun kukat avautuvat jo alkukesällä valkoisiksi latvahuiskiloiksi, jotka ovat täynnä pitkäheteisiä kukkia. Kukinnot ovat kehittyneet jo edellisenä kasvukautena ja viettäneet pitkän talven paksujen silmusuomujen suojaamina.

Suopursun kapeat lehdet ovat ainavihantia. Niiden reunat kääntyvät alaspäin, ja alapinnalla on tiheä, ruosteenruskea nukka. Ne ovat pursun keinoja vähentää haihtumista auringon porottaessa kuumasti kesäisellä suolla. Syksyllä alimmat lehdet muuttuvat komean punaisiksi.

Talveksi pursun lehdet tummuvat ja kääntyvät alaviistoon varren myötäisesti. Tuo lehtien ”pakkasasento” suojaa kasvia talven pakkasilla.

Kasvin huumaavalla tuoksulla on tarkoitus: se suojaa kasvinsyöjiltä. Se myös toimii, sillä mikään luontainen nisäkkäämme ei kelpuuta pursua ravinnokseen. Vain kaikkea muutakin kummallista popsiva vuohi voi napsaista myös suopursua.

Jos pursunoksia asetetaan muurahaisten polulle, polku siirretään yksissä tuumin muualle.

Joskus aikoja sitten huomattiin, että hirvisonnit syövät suopursua syksyllä kiimansa aikana. Sitähän oli kokeiltava, ja keskiajan ihmiset keittivät pursun lehdistä sukupuolista halua lisäävää lemmenjuomaa.

Kasvi sisältää keskushermostoon vaikuttavia hermomyrkkyjä, ja ne voivat aiheuttaa toivottujen vaikutusten lisäksi voimakkaita kipuja ja munuaisvaurioita.

Aikaisemmin suopursua käytettiin monipuolisesti hyväksi. Voimakkaan arominsa vuoksi sitä kerättiin soilta rohdokseksi ja syöpäläisten karkotukseen.

Pursua käytettiin rohdoksena muun muassa keuhkotautiin, ihosairauksiin, reumatismiin, ri­puliin ja punatautiin. Sitä lisättiin myös olueen antamaan makua ja tehoa. Jälkiseurauksena lienee tullut myös mahtipäänsärky.

Suopursuilla torjuttiin syöpäläisiä keittämällä tuoreista pursunoksista keite, jolla huuhdeltiin täit ihmisten hiuksista ja karja eroon loisistaan.

Vaatekomeroissa suopursun varvut ajoivat koit tiehensä, ja sänkyvaatteista ne karkottivat lutikat. Pursunvarpuja tungettiin lattian alle, kun lattiasieni oli päässyt pureutumaan puuhun, sillä pursun haihtuvien aineiden uskottiin estävän lattia­sienen leviämisen.