Suomi saunoo kohti Unescoa – kiukaat lämpenevät Helsingin Rautatientorilla
Puheenaiheet
Suomi saunoo kohti Unescoa – kiukaat lämpenevät Helsingin Rautatientorilla
Opetusministeriö toi uutta lämpöä Suomalaisen saunan päivään ensi lauantaiksi.

Suomessa on heitetty löylyä tuhansia vuosia ja suomalaisen saunan päivääkin vietetty jo 30 vuotta, kuka vihdoin, kuka vastoin. Nyt kiukaan lämmitys on nousemassa uudelle tasolle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt ehdottaa saunomista ensimmäisenä kohteenaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Yhteisöjen tekemistä 18 ehdotuksesta valikoitunut saunominen siirretään Unescon sihteeristön käsittelyyn ensi keväänä sikäli kuin Suomi pystyy todistamaan, että saunominen oikeasti on vahva osa suomalaisuutta.

– Meidän on pystyttävä osoittamaan, että saunominen on ollut vahva perinne, jota pidämme yllä ja kehitämme. Se on elävä kulttuuriperinne, joka erottaa meidät muista. Nimi luettelossa tarkoittaa, että meillä on kotipesä nimenomaan suomalaiselle saunomiselle, mihin liittyy löylynheitto, löylyn henki ja muu, Suomen Saunaseuran varapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma sanoo.

Pyrky Unescon listoille tarkoittaa myös sitä, että Suomen on itse kartoitettava saunaperinnettä ja saunakulttuuria. Jokaisella ihmisellä on muistonsa ja kokemuksensa, joita kerätään nyt tiiviisti.

Arkeologinen haastaja

Suomi on tunnetusti miljoonien saunojen maa, jos kohta sen saunakunniaa on viime vuosina koeteltu.

Alkuvuodesta suomalaisia hätkähdytti tieto Englannista. Arkeologit olivat kaivaneet Yorkshiressa esiin 4000 vuotta vanhan ”Woodhengen”, jota epäillään maailman mahdollisesti vanhimmaksi saunaksi. Yhtä mahdollisena tutkijat tosin pitävät, että se on rituaalisesti käytetty krematorio.

Saunaseurassa ei olla asiasta moksiskaan.

– Meillä on varmasti ollut vielä vanhempia paikkoja. Suomalaisillahan on ollut vuosituhansia maakuoppia, jotka ovat olleet saunoja, ja meillä on ollut suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluva löylyn henki. Sauna oli pyhä paikka, johon mentiin heittämään löylyä ja vihtomaan. Peseytyminen tuli mukaan vasta myöhemmin, Ohmeroluoma sanoo.

Koolla ei väliä

Maailman suurimpana saunana on juhlittu Saksan Sinsheimiin kuusi vuotta sitten avattua 166 neliön hikimajaa, jossa 160 ihmistä voi löylytellä samaan aikaan. Mutta:

– Kysymys kuuluu, minkälaisia saunoja saksalaiset rakentavat. Monissa niistä ei saa heittää löylyä ollenkaan. Se ei edusta suomalaista saunaperinnettä, Ohmeroluoma hymähtää.

Merisotakoulun vuonna 1904 valmistuneeseen saunaan Suomenlinnassa mahtuu parisataa ihmistä, vaikka neliöitä on vain 65, mutta sauna ei ole kaikille avoin. Tämä sauna pääsi jopa Guinnessin ennätyskirjaan 2009, kun lauteilla oli 76 kansallisuutta yhtä aikaa.

Tiettävästi maailman pienin sauna koottiin Nivalassa pari vuotta sitten. 58 senttiä kanttiinsa olevan löylyhuoneen pesään mahtui vain 15-senttinen klapi ja lauteille yksi ihminen kerrallaan.

– Koolla voi kilpailla, mutta toivon, että aina säilytetään suomalaiseen saunaperinteeseen kuuluva löylynheitto, hiljaisuus ja rauhallinen saunominen, Ohmeroluoma sanoo.

Saunarauhan julistus

Saunomisen erikoisin muoto, löylynheiton MM-kisat Heinolassa, päättyi vuonna 2010, kun venäläinen kilpailija menehtyi kuumuuteen.

Sen sijaan Teuvalla järjestetään heinäkuussa 12. kerran siirrettävien saunojen kokoontumisajot, jossa vihtaa nakatahan niin kauas notta tanner pöläjää ja kauimmaasen matkan taivaltanu sauna palkitahan.

Sitä ennen Suomeen julistetaan valtakunnallinen saunarauha. Se tapahtuu tulevana lauantaina, Suomalaisen saunan päivänä, Helsingin Rautatientorilla.

Paikalla on yhdeksän siirrettävää sekasaunaa, saunaseuran jäsen Mikko Kuustonen avaajana sekä Sauna Unescoon -hankkeen edustajia eri puolilta Suomea.

Kansalaisadressissa Suomalaisen saunan päivää vaaditaan myös vakiintuneeksi liputuspäiväksi. Adressin voi allekirjoittaa osoitteessa saunanpaiva.fi.

Lempein lämpö

Pohjimmiltaan saunominen tarkoittaa Ohmeroluomalle rauhaa, kovia löylyjä, vilvoittelua, uintia – avannossa tai kesäisin Saimaassa – ja loppuun asti nautiskelemista. Ja tietenkin muistoja.

– Edesmenneen Hilma-tätini kanssa teimme aina juhannuksen jälkeen vuoden vastat. Aina joulun aikaan pysähdyin Kuorttissa hänen luonaan. Sauna oli lämmitetty ja serkku vastoi minua siellä oikein kunnolla. Nyt on paikka myyty ja se perinne kadonnut, mutta ne ovat olleet aivan uskomattomia hetkiä minun elämässä.

Suomi saunoo -tapahtuma Helsingin Rautatientorilla lauantaina 9.6. klo 12–17.

Kommentoi »