Kovia kokeneilla kissoilla olisi varmasti hurjia tarinoita kerrottavanaan. Hannele Pitkäkankaan sijaiskissa Voitto esimerkiksi oli paiskattu keskellä talvea pakkaseen. Sen paleltuneet korvat ovat pudonneet.

– Kerran sohvalla istuessaan sen paleltunut hännänpääkin sitten irtosi, Pitkäkangas kertoo.

Rivitaloasunnon saunassa lymyilee tyttökissa Kumulus. Sauna on pysyvä kissapiilo, sillä Pitkäkangas ei välitä saunomisesta. Hämärä huone on aroille kissoille mieluisa turva.

– Tarjoan sijaiskodin eläinsuojeluyhdistyksen haltuunsa ottamille kissoille. Kumulus on kolmas hoidokkini. Parin viikon päästä se muuttaa pysyvään kotiinsa.

Kumulus on hampaaton. Löydettäessä sillä oli vielä pari hammasta, mutta niitä ei saatu pelastettua. Hampaat ovat usein retuperällä, vaikka kissa ei koditon olisikaan.

Pitkäkankaan ensimmäinen sijaiskissa, railakas Jalmari, pissi sohvan kaatopaikkakuntoon ja pudotteli tavaroita hyllyiltä, mutta hoitaja muistelee kollia lämpimästi.

– Kissoista on aina haikea luopua, mutta näin autan eläimiä ja eläinsuojeluyhdistystä parhaiten. Auttamisen tunne tuo mielekkyyttä elämään. Tämä on tavallaan mielenterveystyötä itselleni.

Seinäjoen eläinsuojeluyhdistyksellä on liki 70 sijaiskodin tarjoajaa ympäri maakuntaa.

Yhdistyksen loukuttamat kissat siirretään ensin sijaiskoteihin. Ennen adoptiota ne rokotetaan, steriloidaan, lääkitään ja hoidetaan.

Osa populaatiokissoista lopetetaan. Niin käy, jos kissa on liian sairas pelastettavaksi tai liian villiintynyt sopiakseen lemmikiksi. Toisinaan suuren populaation omistaja haluaa kissansa mieluummin lopetettavaksi kuin uuteen kotiin.

Joka vuosi Suomessa vaeltaa kodittomana yli 20 000 kissaa. Saattaa niillä olla kotikin, mutta huo­leton sellainen. Luonnossa kissat tappavat jopa 144 000 lintua kuukaudessa, elleivät ne itse joudu pedon suuhun. Liikenteessä ne liiskaantuvat autojen alle. Ilman liikenneonnettomuuksiakin vapaana kulkeva kissa on altis nälkiintymiselle sekä monenlaisille sairauksille, vammoille ja paleltumille.

Kotipihasta kadonnutta kissaa ei usein etsi kukaan.

– Ihmiset ajattelevat, että kai se on jäänyt auton alle tai peto on sen napannut. Kulkureita ei aina kaivata kotiin, Suomen eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Kati White sanoo.

Heitteille jätetyt kissat työllistävät Suomen eläinsuojeluyhdistyksiä. Useiden paikallisyhdistysten koko toiminta pyörii lähes täysin kissojen ympärillä, niin myös Seinäjoen seudun Eläinsuojeluyhdistyksen.

– Viime vuosi oli oikea huippuvuosi, ikävällä tavalla. Meidän kauttamme kulki yli 300 koditonta kissaa, Seinäjoen yhdistyksen puheenjohtaja Marika Kleimola kertoo.

Lain mukaan kuntien on huolehdittava löytöeläimistä. Seinäjoella vapaana kulkevat kissat ja koirat kuljetetaan Koiramäen maja­taloon. Kaikkiaan Etelä-Pohjanmaalla on yhdeksän eläinlöytölää.

– Eläin menee löytöeläintarhaan, kun se on jonkun oma lemmikki – tai kun on ainakin peruste uskoa, että sillä on omistaja, Seinäjoen seudun Eläinsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen ja kissa-aktiivi Sanna Ylisaari selostaa.

Löytölä pitää talteen otettua lemmikkiä 15 päivää. Ellei omistaja ilmaannu kyselemään, ratkeaa eläimen kohtalo toisella tavalla.

Eläinsuojeluyhdistys astuu kuvaan, jos eläimen omistajaa ei löydy. Usein ei löydy, sillä kissojen tunnistautuminen mikrosiruttamalla ei ole vielä yleistä – ja jos kissaa ei etsitä, ei omistaja tule seuranneeksi somekanavia eikä nettisivuja, joilla kiinniotosta ilmoitetaan.

Yhdistys ottaa hoiviinsa myös kissoja, joiden omistaja haluaa luopua lemmikistään. Yhdistystä pyydetään usein loukuttamaan hallitsemattomasti kasvanut populaatio maatilan pihapiiristä. Holtittomasti paisunut lauma saattaa majailla myös kerrostaloasunnossa.

– Tavallista on, että joku ulkopuolinen ottaa meihin yhteyttä, esimerkiksi valvontaeläinlääkäri karjatilakäynnillä havaitsemansa perusteella. Tai vaikka kotipalvelu, jos se huomaa, että kodissa on kissoja huonossa hoidossa, Ylisaari sanoo.

Kissoja kulkeutuu pois kotikonnuiltaan myös yllättävältä kuulostavalla tavalla: salamatkustajina. Karja- ja hevoskuljetusten kyytiin tai rekkojen ja kuorma-autojen kätköissä kissoja siirtyy satojen kilometrien päähän asuinpaikastaan.

Villikissoja Suomessa ei ole. Oikea termi on villiintynyt kissa. Villiintyneet kissapopulaatiot voivat olla monikymmenpäisiä ja elellä pihapiirien lisäksi kaatopaikkojen, turkistarhojen tai vaikka teurastamoiden liepeillä.

Kissoja otetaan kiinni ja toimitetaan uusiin koteihin vapaaehtoisvoimin ja palkatta. Hommaan ajaa huoli. Marika Kleimola ja Sanna Ylisaari kertovat kokemuksistaan vakavina. Eläinrakkaat naiset kohtaavat murheellisia asioita ja groteskejakin näkyjä. Työssä tuntee niin surua kuin turhautunutta raivoakin.

Sanna Ylisaaren ääni murtuu.

– Pahinta on nähdä selvästi sairas kissa, jota omistaja ei anna viedä hoitoon. Väkisin emme voi kenenkään kissaa ottaa. Mieleeni on iäksi jäänyt muutaman viikon ikäinen pentu, jolla oli niin paha silmätulehdus, että silmät olivat muurautuneet umpeen. Myöhemmin se löytyi kuolleena.

Kleimola sanoo nähneensä järkyttäviä kohtaloita. Sisäsiittoisessa kissapopulaatiossa tuli vastaan eräs kammottavimmista.

– Nuorelta kissalta puuttuivat etukäpälistä luut kokonaan. Sen etujalat olivat sellaiset tyhjät nahkalärpäkkeet. Sekin kissa oli elossa.

Kissa on sitkeä eläin, joka ei hevin näytä kipuaan. Kiiltäväturkkisen kissan suussa saattaa olla pitkälle edennyt hammassyöpymä. Sisäsiittoisuuden aiheuttamat vauriotkaan eivät välttämättä näy heti päältä.

– Kun populaatio riittävän pitkään sikiää keskenään, kissoille tulee epämuodostumia. Voi myös puuttua sisäelimiä.

Niin pohjattoman turhautuneita kuin Kleimola ja Ylisaari kissojen kohteluun ovatkin, eläinsuojelutyön tekeminen vaatii malttia. Ihmiset, joiden kissanpidosta on tehty ilmoitus, eivät aina ilahdu nähdessään eläinsuojeluväen saapuvan.

– Monet haukut on saanut kuulla, mutta hermot on pidettävä kurissa. Suunsoitto tai kimpaantuminen eivät edistä asiaa, Kleimola sanoo.

Ylisaari kertoo ihmisten usein vuodattavan kaikki murheensa kissa-aktiivin niskaan.

– Monilla ihmisillä on itsellään hätä ja ongelmia. Koti saattaa olla kuin pommin jäljiltä ja aivan täynnä kissanpaskaa. Näkee, että elämänhallinta on pettänyt. Meidän huomiomme keskipisteessä on eläin, mutta emme tietenkään jätä ihmistäkään huomiotta. Teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa ja ilmoituksia tarvittaessa.

Etenkin maaseudulla elää käsitys, että kissan kuuluu elää vapaata elämää. Toki maatiloilla kissalla on hyötyrooli, kun se nappaa hiiriä ja rottia navetoista, mutta kissan vapautta rajoitetaan järjestys-, metsästys- ja eläinsuojelulailla.

Vapaana liikkuvan kissan kulkua pitäisi omistajan kyetä valvomaan. Metsästyslain mukaan omalta pihalta poistuva kissa tulkitaan heitteille jätetyksi, ja tavatessa kissan voi ottaa kiinni ja toimittaa löytöeläintarhaan.

Toisen kissaa ei saa tappaa, vaikka se olisi pois pihaltaan. Lain mukaan kissan saa muutenkin ampua vain suoraan aivoihin eli käytännössä, kun kissa on loukussa.

Eläinsuojelijat neuvovat: jos pihaasi ilmestyy vieras kissa, kysele ensin naapureilta, ilmoita sitten sosiaalisen median kanavilla ja ota yhteyttä paikkakuntasi löytöeläintarhaan tai eläinsuojeluyhdistykseen. Pihalle tulevaa kissaa ei koskaan pidä ryhtyä ruokkimaan muussa kuin talteenottotarkoituksessa.

Kadonneista kissoista vain kymmenesosa palaa kotiin.

– Useimpia ei siis edes haluta takaisin. Se kertoo siitä, että kissan arvo ei ole korkealla. Maatiaiskissoja annetaan ilmaiseksi, ja jotkut nähtävästi ajattelevat, että ilmaisella ei ole niin väliä, Kati White summaa.

Kesäkissakampanjat ja muut tiedotusponnistukset ovat parantaneet tilannetta jonkin verran, mutta työsarkaa riittää.

– Kissoille pitäisi tulla sama tunnistautumispakko kuin koirille. Silloin kissan omistajaan saisi aina yhteyden, White sanoo.

Vähintä, mitä kissaansa vapaana pitävä voi tehdä, on sterilointi. Silloin irtokissapopulaatiot eivät ainakaan kasva. Kleimola vertaa maalla hiirikissan hommia tekevää kissaa ammatti-ihmiseen.

– Työkissalla pitää olla myös työterveyshuolto.

Eli myös vapaana liikkuvasta kissasta on pidettävä huolta. On vallalla kummallinen ajatus, että kissa paranee itsestään ja pärjää aina.