Lehtometsä on monelle suomalaiselle eksoottinen kokemus. Tammia, saarnia, jalavia ja pähkinäpensaita, vehreää aluskasvillisuutta kuin – no – jossain ulkomailla. Lehdot ovat metsätyypeistämme lajistoltaan rikkaimpia, mutta myös hauraita.

Lehtoalueita on Suomessa Hangosta Kittilään. Metsistä lehtoja on kuitenkin alle pari prosenttia.

– Suuri osa lehdoista raivattiin, kun viljely alkoi Suomessa. Lehtomaat ovat multavia, joten on ihan ymmärrettävää, että juuri ne hakattiin ensin, sanoo luonnonhoidon asiantuntija Jukka Ruutiainen Metsäkeskuksesta.

Ruutiainen arvelee, että noin kaksi kolmasosaa Suomen lehdoista on hakattu aikojen saatossa viljelysmaaksi.

– Suomessa usein vinoillaan keskieurooppalaisille, jotka ovat raivanneet metsänsä pelloiksi. Täälläkin olisi tehty varmasti niin, jos multavia lehtometsiä olisi ollut enemmän.

Ruutiainen on työskennellyt Metsäkeskuksella vuodesta 1989 ja vuodesta 2006 lähtien hän on tehnyt metsäluonnon monimuotoisuuden parissa töitä. Viimeiset viisitoista vuotta hän on erikoistunut nimenomaan lehtojen hoitamiseen.

Kaikki Suomen lehtometsätyypit ovat joko uhanalaisia tai silmälläpidettäviä, ja lehdoissa kasvaa lähes puolet kaikista Suomen uhanalaisista metsälajeista.

– Suomesta puuttuvat laajat, eri vaiheissa olevia lehtoalueet. Lehtomme ovat sirpaleina puronotkoissa, järvien rannoilla ja peltojen laitamilla. Siksi lajiston vuorovaikutus lehtotilkkujen välillä on vähäistä, Ruutiainen sanoo.

Suomen lehdoille tyypillisiä ovat erityisesti jalot lehtipuut: tammet, saarnet, metsälehmukset, jalavat, pähkinäpensaat ja vaahterat.

Puut ovat lehtojen varsinaisia avainlajeja: juuri jalopuiden lehtikatteesta syntyy ravinteikas multamaa, ja suuri osa lehtometsien lajistosta on suoraan riippuvaisia niistä. Jalot lehtipuut itse taas ovat riippuvaisia lehtojen elinvoimaisuudesta.

Eniten seuralaislajeja on tammella, yli 800 eri eliölajia. On tammenrousku, tammenhyppykärsäkäs ja kuolleissa tammissa elävät kuoriaiset kuten tammenjalosoukko.

Jukka Ruutiaisen mukaan arvokkaimmat lehtoalueet olisi hyvä suojella. Myös talousmetsälehtojen, joita on 95 prosenttia lehdoista, hoitoa pitäisi muuttaa.

– Hakatun lehdon tilalle ei pitäisi istuttaa täystiheää kuusikkoa, vaan pyrkiä monimuotoisuuteen. Tarvitaan myös kerroksellisuutta ja tiheysvaihtelua. Jalopuiden pitäisi antaa kasvaa luonnolliseen loppuunsa asti. Sen jälkeen niiden pitäisi jäädä lahopuuna metsään.